RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.02.2020/Pykälä 59
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 59 | Asianro 2/00.02.01/2020 |
Kh:n tiedonantoja
Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:
8095/2018 Työ- ja elinkeinoministeriön kirje 5.2.2020 (TEM079:00/2018, VN/6398/2019): Puheenjohtajan muutos valtion sekä Kainuun, Pirkanmaan ja Pohjois-Savon yhteiseen kasvun mahdollisuuksien hyödyntämistä valmistelevaan työryhmään. Työryhmän uudeksi puheenjohtajaksi on nimetty valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen. Jälj. kaupunginjohtaja, strategiajohtaja ja työllisyyspalvelujohtaja.
2/2020-10 Purkamisaikomusilmoitukset, jotka koskevat tontteja Loistekatu 12, Kuopio ja Hannes Kolehmaisen katu 3, Kuopio.
1355/2020 Ella Paija on pyytänyt eroa Savonia-palkintoraadin jäsenyydestä. Raati on kutsunut hänen tilalleen fil.kand. Liisa Rossin Kuopion kaupunginkirjastosta.
Seuraavien kokousten pöytäkirjat:
- ympäristö- ja rakennuslautakunta 6.2.2020.
Seuraavat elinvoima- ja konsernipalvelujen viranhaltijoiden päätökset ajalta 3.-9.2.2020:
Asiakirjan nro | Päätöksentekijä | § / vuosi | Päätöspvm | Otsikko |
1190/2020-1 | Apulaiskaupunginjohtaja kyp | 3 § / 2020 | 5.2.2020 | KYP kaupunkisuunnittelupalvelut / suunnittelupäällikön virantoimitusvelvollisuuden muuttaminen |
1169/2020-1 | Elinkeinojohtaja | 1 § / 2020 | 4.2.2020 | Kansainvälistymisavustus viennin edistämiseen |
3829/2018-40 | Lakimies | 7 § / 2020 | 6.2.2020 | Vahingonkorvaushakemus / liukastuminen |
269/2020-1 | Strategiajohtaja | 1 § / 2020 | 7.2.2020 | Toimenpidesuunnitelman ja markkinoinnin työkalujen suunnittelu Kuopion alueen Invest in toiminnan tueksi |
1134/2020-1 | Tietohallintojohtaja | 2 § / 2020 | 4.2.2020 | Puijonlaakson lähikirjaston omatoimikirjastojärjestelmä: Avoin kirjasto / Bibliotheca Open + |
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Hallituksen puheenjohtaja Antti Kivelä antoi kaupunginhallitukselle katsauksen hallituksen asettaman tilatyöryhmän 17.2.2020 käsittelemistä asioista.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |