Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2020/Pykälä 97

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupungin yhteistyötoimikunta

11 §

12.3.2020

 

§ 97

Asianro 2018/01.00.02/2020

 

 

Henkilöstökertomus vuodelta 2019

 

 

Päätöshistoria

 

Kaupungin yhteistyötoimikunta 12.3.2020 11 §

 

Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen
Työnantajapalvelu

 

 

Henkilöstökertomus antaa kaupungin päättäjille, ammatilliselle johdolle ja henkilöstölle kokonaiskuvan kaupungin henkilöstötilanteen kehityksestä ja muutoksesta. Henkilöstökertomus on henkilöstöjohtamisen ja -suunnittelun keskeinen apuväline.

 

Työnantajapalvelu on laatinut vuoden 2019 henkilöstötietojen osalta henkilöstökertomuksen. Tämän henkilöstökertomuksen tiedot ovat valtakunnallisesti vertailukelpoisia. Valmistelussa ja laadinnassa on otettu huomioon KT Kuntatyönantajan antaman suosituksen kertomuksen laatimisesta. Henkilöstökertomus sisältää vertailutietoa vuodesta 2017 alkaen.

 

Kaupungin oman tietoaineiston lisäksi kertomus sisältää Kuntien eläkevakuutuksen, Pohjola Vakuutus Oy:n ja Järviseudun Työterveyden tilastotietoja.

 

Henkilöstökertomus sisältää kaupungin kaikki palvelualueet, taseyksiköt ja liikelaitokset.

 

Henkilöstökertomus viedään kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

 

Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen esittelee henkilöstökertomuksen.

 

 

 

Liitteet

 

Henkilöstökertomus 2019 v5.pdf

 

 

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Terttu Ruotsalainen

puh. +358 44 718 3100

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus             Henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen

 

Kaupungin yhteistyötoimikunta merkitsee henkilöstökertomuksen tiedoksi.

 

 

Päätös                         Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 


 

 

 

Liitteet

2

2018/2020 Henkilöstökertomus 2019 v5

 

 

                                                         

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee henkilöstökertomuksen tiedoksi ja saattaa sen edelleen tiedoksi kaupunginvaltuustolle.

 

 

 

Päätös                                              Merkittiin, että henkilöstöjohtaja Terttu Ruotsalainen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa.  Taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva, talousjohtaja Pauliina Pietikäinen ja ympäristöjohtaja Tanja Leppänen olivat kokouksessa läsnä asiaa käsiteltäessä. Ruotsalainen poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen. 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa