RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.04.2020/Pykälä 108
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 108 | Asianro 2758/02.05.03/2020 |
Kuopion Energia Oy:n konsernitilin limiittivaltuuden hyväksyminen ajalle 1.5.2020 - 31.12.2021
Talousjohtaja Pauliina Pietikäinen
Talous- ja omistajaohjaus
Kuopion Energia Oy:n hallitus on lähettänyt Kuopion kaupungille 30.3.2020 päivätyn kirjeen, jossa se pyytää oikeutta konsernitilin limiitin käyttöön.
Kuopion Energia Oy:n maksuvalmius on heikentynyt, koska yhtiö investoi voimakkaasti (2019: 30,6 milj. euroa ja 2020: 20 milj. euroa). Lainojen korko- ja lyhennyskulut ovat noussee. Vuoden 2019 investointeihin otettiin lainaa lisää 15 miljoonaa euroa. Myös alkuvuoden 2020 leutojen säiden vaikutus vähentää yhtiön kassavirtaa huomattavasti. Lisäksi polttoaineiden hintoihin kohdistuu voimakkaita korotuspaineita.
Edellä mainituista syistä Kuopion Energia Oy pyytää oikeutta käyttää konsernitilin limiittiä enintään 5 miljoonalla eurolla ajalla vuoden 2021 loppuun saakka.
Valmistelija
Pauliina Pietikäinen | puh. +358 44 718 2161 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus päättää, että Kuopion Energia Oy saa käyttää konsernitilin limiittiä ajalla 1.5.2020-31.12.2021 enintään 5 miljoonalla. Käytetyn limiitin osalta veloituskorkona käytetään 1 kuukauden euribor-korkoa, johon lisätään 0,5 prosenttiyksikön marginaali.
Päätös Merkittiin, että varajäsen Hannu Kananen poistui kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi) asiakohdan käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |