RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 16.03.2020/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
714/2020 Maaseututonttiselvitys |
Kaupunkirakennelautakunta | 44 § | 5.2.2020 |
Kaupunginhallitus | 47 § | 10.2.2020 |
§ 19 | Asianro 714/10.00.02.01/2020 |
Maaseututaajamien tontteja koskeva selvitys
Päätöshistoria
Kaupunkirakennelautakunta 5.2.2020 44 §
Kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy
Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut
Kuopion kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2019 talousarviokäsittelyn yhteydessä, että maaseutukeskuksien ja haja-asutusalueiden väestökehityksen sekä palveluiden kustannustehokkuuden tukemiseksi tehdään arviointi tonttitarjonnan määrästä ja laadusta suhteessa kysyntään, markkinoiden ja asumistoiveiden muutokseen sekä tarvittaessa aloitetaan kaavatilanteen päivittäminen. Lisäksi valtuusto päätti, että alueiden tonttitarjonnan markkinointia parannetaan yhteistyössä pitäjäraatien kanssa.
Maaomaisuuden hallintapalveluiden tonttipalveluiden ja asuntotoimen yksiköissä on yhteistyössä strategisen maankäytön suunnittelun ja asemakaavoituksen kanssa valmisteltu maaseututaajamien tonttitilannetta koskeva selvitys. Kuntaliitosalueiden omakotitonttitarjonta on käyty läpi alueittain. Lisäksi työssä on maaseututaajamien kehityssuunnan sekä rakentamiseen ja asuntokauppaan liittyvän yleisen toimeliaisuuden selvittämiseksi tehty tilastotutkimuksia asukasluvun kehityksestä, myönnetyistä uudisrakennuslupien määristä, omakotitonttien luovutuksista ja asuinkiinteistöjen kaupoista.
Työn yhteydessä pidettiin keskustelutilaisuudet Kuopion pitäjäraatien ja Kurkimäen kyläyhdistyksen edustajien sekä maaseutualueiden asuinkiinteistöjen kauppaan perehtyneiden kiinteistövälitysliikkeiden asiantuntijoiden kanssa. Tilaisuuksissa keskusteltiin mm. maaseututaajamien asuntojen ja tonttien markkinatilanteesta, kehityssuunnasta ja markkinointi-ideoista.
Selvitystyöstä on laadittu raportti, joka on esityslistan liitteenä. Raportti sisältää kohdekohtaiset tilastokortit maaseutualueista tekstiselostuksineen. Lisäksi raportti sisältää tiivistelmän kiinteistövälittäjien kanssa käydystä keskustelusta ja johtopäätösosion.
Maaseututonttien markkinoinnin kehittäminen jatkuu raportissa tarkemmin esiteltävillä keinoilla. Tavoitteena on yhteistyössä pitäjäraatien ja kiinteistövälittäjien kanssa tuoda esille maaseutualueiden markkinointia asuinalueina, mikä pitää sisällään sekä tonttien että käytettyjen asuntojen tarjonnan. Pitäjäraadit ovat myös itse olleet aktiivisia omien alueidensa markkinoinnissa. Ne ovat osallistuneet mm. Rakenna ja asu -messuille sekä tehneet nettisivuja ja markkinointikylttejä alueistaan. Pitäjäraatien aktiivisuus onkin tärkeää maaseutualueiden markkinoinnissa.
Vaikutusten arviointi Päätösesityksellä ei ole välittömiä ilmasto- tai yritysvaikutuksia.
Esitys Esitän, että kaupunkirakennelautakunta merkitsee esityslistan liitteenä olevan maaseututaajamien tontteja koskevan raportin tiedoksi ja esittää sen edelleen kaupunginhallitukselle ja –valtuustolle tiedoksi.
Liitteet |
| 714/2020 Maaseututonttiselvitys |
|
|
|
Valmistelija
Jarkko Meriläinen | puh. +358 44 718 5531 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Lautakunta hyväksyy kiinteistöjohtajan esityksen.
Päätös Merkitään, että kaupunginmetsänhoitaja Seppo Jauhiainen saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana.
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kaupunginhallitus 10.2.2020 47 §
Liitteet |
| 714/2020 Maaseututonttiselvitys |
|
|
|
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus hyväksyy kaupunkirakennelautakunnan esityksen.
Päätös Kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Lytsy poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.
Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Liitteet | 1 | 714/2020 Maaseututonttiselvitys |
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
Kaupunginvaltuusto merkitsee maaseututaajamien tontteja koskevan raportin tiedoksi.
Päätös Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |