RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Juankosken pitäjäraati
Pöytäkirja 12.03.2020/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Liikenteen_kyselylomake_uusin.pdf |
§ 10 | Asianro 2045/00.01.02.00/2020 |
Liikenteen ja liikkumisen kumppanuuspöytätyöhön liittyvän käyttäjäkyselyn toteutus Juankosken pitäjäraadin alueella kevät 2020
Pitäjäraatialueiden yhteisen liikkumisen ja liikenteen kumppanuuspöydän työryhmä on kokoustanut 28.1.2020.
Työryhmässä käytiin läpi Kuopion seudun liikennejärjestelmätyön aiesopimus sekä käsiteltiin Nilsiän pitäjäraadin luonnosteleman kyselyn saatekirje sekä kyselylomakeluonnospohja.
Työryhmässä päätettiin, että kyselyn toteutus viedään jokaiselle raatialueelle tarkempaan suunnitteluun ja jokainen raati voi muokata kyselyn toteutuksen omalle alueelleen sopivaksi sekä muokata luonnoksen pohjalta itse kyselyn rakennetta.
Yksi keskeinen toimenpide, jolla pyritään selvittämään raatialueiden asukkaiden liikkumisen ja liikenteen palvelujen tarvetta, on siis asukkaille suunnatun liikennekyselyn järjestäminen. Kyselyllä pyritään selvittämään nykyinen liikennepalvelujen käyttö ja mahdollinen tarve. Tärkeää on myös selvittää asukkaiden ja käyttäjien arvoja ja asenteita erityisesti joukkoliikennetyylisesti järjestettyjen liikennepalvelujen käyttöön, sähköisiä palveluja kohtaan.
Nilsiän työryhmä on luonnostellut kyselyyn liittyen kyselylomakkeen sekä hahmotellut kyselyn toteuttamiseen liittyviä toimenpiteitä.
Kyselyn toteuttamisen aikataulu ja muut seikat ovat vielä suunnitteluvaiheessa ja niihin voidaan yhteisesti vaikuttaa. Savon ammatti- ja aikuisopiston liiketalouslinjan opiskelija on aloittamassa työssäoppimisjakson Kuopion kaupungilla ja hän osallistuu kyselyn toteutukseen sekä tulosten käsittelyyn ja analysointiin.
Tietoa kyselytutkimuksesta ja vastausten merkityksestä välitetään ennen kyselyn toteuttamista asukkaille paikallislehtien välityksellä ja aktiivisesti myös muissa medioissa.
Jokainen pitäjäraati organisoi itse kyselyn toteuttamisen.
Kyselyn tulokset kootaan keskitetysti Nilsiän pitäjäraadin toimesta.
Huomioidaan linja-autoliikeyrittäjien ja taksiyrittäjien näkemykset hankkeen jatkotyöstämisessä ja toteuttamissuunnitelmissa.
Liitteet | 1 | Liikenteen_kyselylomake_uusin.pdf |
|
|
Päätösehdotus
Puheenjohtaja: Päätetään kyselyn toteuttamisen käytännön toimenpiteistä Juankosken pitäjäraadin alueella.
Päätös Päätettiin, korjausehdotukset toimitetaan sihteerille ensi tiistaihin, 17.3. mennessä
Kysely toteutetaan sähköisesti, kyselyä toimitetaan kirjastoon ja sitä pyritään täyttämään eri tilaisuuksissa. Jakelu myös Wilman kautta ja pyrkimyksenä on, että kysely saadaan päätökseen huhtikuun loppuun mennessä.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |