Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 22.04.2020/Pykälä 30

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  2226/2020 Vaikutusten arviointi

 

 

§ 30

Asianro 2226/12.04.01.00/2020

 

 

Sopimukset Juankosken kuntosalipalveluiden järjestämiseen liittyvästä yhteistoiminnasta

 

Liikuntapaikkapalveluiden päällikkö  Saku Kekäläinen
Liikuntahallit ja paikat

 

                                                          Juankosken alueen asukkaat tekivät vetoomuksen Kuopion kaupungille tasapuolisen liikkumisen puolesta. Vetoomuksessa esitettiin seuraava:

 

                                                          Juankosken alueen asukkaat ovat myös Kuopion kaupungin asukkaita. Erityisesti seniori-ikäiset ihmiset tuntevat olevansa huonommassa asemassa kaupungin keskustan alueen ja monen muun taajaman asukkaisiin verrattuna, kun vertailukohtana on mahdollisuus oman terveyden ylläpitämiseen (kuntosali)liikunnan keinoin. Kaupungilla ei ole Juankosken taajamassa tarjolla kuntosaliolosuhteita, jossa seniorit voisivat harjoitella lihasvoimaa ylläpitävää ja kehittävää liikuntaa. Painovastusharjoittelu on monien tutkimusten mukaan tehokkain tapa ennaltaehkäistä ikääntymisen tuomia sairauksien riskitekijöitä.

 

                                                          Juankoskella on yksityinen palvelun tuottaja, kuntosalin käyttömaksut ovat korkeat verrattuna esim. Kuopiohallin kuntosalin käyttömaksuihin (384€/vuosi vs. 65,70€/vuosi), joissa kaupunki tukee kuopiolaisia seniorikäyttäjiä.

 

                                                          Vetoamme tällä nimilistalla Kuopion kaupungin päättäjiin, että he mahdollistaisivat tasapuolisen kohtelun kuntosaliliikunnan harrastamisessa Juankoskelaiselle seniorille.

                                                         

                                                          Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen talousarvioesityksessä vuodelle 2020 huomioitiin 30 000€ tuen kohdentamisesta Juankosken alueen eläkeläisten kuntosaliharjoittelua varten. Lähtökohta esityksessä oli, että vuoden 2020 aikana em. tuki kohdennetaan kokeiluna alueen eläkeläisille ja kokeilun aikana seurataan painovastusharjoittelun vaikutusta terveyteen tuen piirissä olevilla henkilöillä.

 

Kuopion kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 16.12.2019 Kuopion kaupungin talousarviosta vuodelle 2020 ja hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen lautakunta hyväksyi kokouksessaan 22.1.2020 hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen käyttösuunnitelman.

 

Juankoskella toimii kaksi yksityistä kuntosalia (Valimon Salit Oy ja Juankosken Punnerrus ry). Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen liikuntapaikkapalvelut on neuvotellut molempien toimijoiden kanssa yhteistoimintasopimuksista Juankosken kuntosalipalveluiden järjestämisestä alueen eläkeläisille. Valimon Salit Oy vuosikortin hinta on 384€ ja ½ vuosikortin hinta on 234€. Juankosken Punnerrus ry vuosikortin hinta on 165€ ja ½ vuosikortin hinta on 110€. Korvaus kuntosalipalveluista jakautuu seuraavasti:

 

-          Valimon Salit Oy vuosikortin kortin korvaus 190€/asiakas

-          Valimon Salit Oy ½ vuosikortin korvaus 82€/asiakas

-          Juankosken Punnerrus Ry vuosikortin korvaus 82€/asiakas

-          Juankosken Punnerrus Ry ½ vuosikortin korvaus 35€/asiakas

 

Sopimusten mukaisesti toimijat saavat laskua vastaan asiakaskohtaisen korvauksen kuntosalikävijöistä. Toimijat huomioivat saadun asiakaskohtaisen korvauksen asiakkaiden maksamassa kuntosalipalvelun hinnassa.

 

Toimijat sitoutuvat järjestämään palveluun osallistuville asiakkaille asiakaskyselyt sekä seuraamaan jatkuvasti palveluihin osallistuvien asiakkaiden määrää ja käyntikertoja sekä raportoimaan niistä Kuopion kaupungille. Lisäksi toimijat sitoutuvat järjestämään palveluun osallistuville asiakkaille yksilöllistä asiakasohjausta.

 

Vaikutusten arviointi                     Liitteenä

 

Esitys                                                Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyy esityksen liitteenä olevat yhteistyösopimukset. Lisäksi esitän, että lautakunta valtuuttaa liikuntapaikkapalveluiden päällikön sopimaan sopimuksen alkamisaikaa, mikäli koronaviruksesta johtuvat rajoitukset jatkuvat 13.5.2020 jälkeen.

 

Liitteet

14

2226/2020 Vaikutusten arviointi

 

15

2226/2020 Sopimus/Valimon Salit Oy

 

16

2226/2020 Sopimus/Juankosken Punnerrus ry

 

                                                          Valmistelija                                                               

Saku Kekäläinen

puh. +358 44 718 2515

Mika Mäkäräinen

puh. +358 44 718 5012

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä hyvinvoinnin liikuntapaikkapalveluiden päällikön esityksen.

 

Päätös                                              Esityslistan valmistumisen jälkeen Juankosken Punnerrus ry ilmoitti sähköpostitse 21.4.2020 vetäytyvänsä yhteistoimintasopimuksesta.

 

                                                          Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta huomioi Juankosken Punnerruksen ilmoituksen vetäytyä yhteistoimintasopimuksesta ja hyväksyy esityksen liitteenä olevan Valimon Salit Oy yhteistoimintasopimuksen. Lisäksi esitän, että lautakunta valtuuttaa liikuntapaikkapalveluiden päällikön sopimaan sopimuksen alkamisaikaa, mikäli koronaviruksesta johtuvat rajoitukset jatkuvat 13.5.2020 jälkeen.

 

Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi muutetun päätösehdotuksen.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa