RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 21.04.2020/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 24 | Asianro 3155/02.02.00/2020 |
Henkilöstömenojen aiheuttamat muutokset kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2020 talousarvioon
Vuoden 2020 talousarvioon sisällytettiin koko kaupungin tasolla 6 milj.euron henkilöstömenojen vähentämistavoite ja se toteutettiin siinä vaiheessa määrärahatarkastelussa keskitetysti kaupungin yleishallintoon. Kohdentaminen palvelualueille, taseyksiköille ja liikelaitokselle valmisteltiin tammikuun aikana ja valtuuston päätettäväksi kaupunginhallitus esitti 9.3.2020 sen aiheuttamat määrärahamuutokset palvelualueille.
Palvelualueet ohjeistettiin tekemään määrärahamuutoksen edellyttämät muutokset käyttösuunnitelmiin eli vähentämään kustannuspaikkatasoisesti kohdennuksen mukaiset määrärahat.
Pysyvät henkilöstömenosäästöt toteutetaan siten, että avoimeksi tulevia virkoja ja tehtäviä jätetään täyttämättä ja määräaikaisen henkilöstön käyttöä vähennetään. Tuotannollisella ja taloudellisella perusteella on jouduttu irtisanomaan kaupunkitasoisesti 31 henkilöä.
Talousarviomuutokset 2020 kasvun ja oppimisen palvelualueen osalta:
Luontainen poistuma € | Väh. määräraik. € | Irtisa- nomiset € | YHTEENSÄ
€ | Kertaluon- toiset € | Koulutus- määräraha € | YHTEENSÄ
€ |
282 053 | 862 020 | 171 685 | 1 315 758 | 465 535 | 49 114 | 1 830 407 |
Henkilöstösuunnitelma 2020
TP 2019
htv | KS 2020
htv | Muutettu KS 2020
htv | MUUTOS
htv | KS 2020 henk.menot
€ | Muutettu KS 2020 henk.menot € | MUUTOS 2020 henk.menot € |
2 490,9 | 2 540,9 | 2 514,0 | -26,8 | 99 500 000 | 98 028 708 | -1 471 292 |
Henkilöstömenot ovat ilman sivukuluja.
Sopeutukset kohdentuvat vastuualueittain seuraavasti:
Varhaiskasvatuspalvelut:
Luontainen poistuma € | Väh. määräraik. € | Irtisa- nomiset € | YHTEENSÄ
€ | Kertaluon- toiset+koulutus € | YHTEENSÄ
€ |
257 527 | 539 089 | 49 053 | 845 669 | 264 139 | 1 109 808 |
Säästöjen toteutus ja vaikutukset toimintaan:
Luontainen poistuma ja irtisanomiset:
Irtisanomiset kohdistuivat perhepäivähoitoon alueilla, joissa perhepäivähoidon kysyntä ja tarve on vähentynyt. Eläköityneiden perhepäivähoitajien tehtäviä jätetään täyttämättä ko. alueilla, mikäli tehtäviä vapautuu.
Joidenkin eläköityvien päiväkodinjohtajien virkoja ei täytetä, vaan esimiesten tehtäväkokonaisuuksia muutetaan mm. yhdistämällä pieniä yksiköitä. Kaikkien vapautuvien tehtävien ja virkojen täyttämistä harkitaan jatkuvasti ja mahdollisuuksien mukaan jätetään säästösyistä täyttämättä.
Määräaikaisten vähentäminen:
Henkilöstömenojen leikkaukset on toteutettu vähentämällä yksiköiden palkkarahoja. Määräaikaisten tehtävien täyttämistä arvioidaan jatkuvasti. Päiväkodinjohtajat täyttävät jokaisesta rekrytoinnistaan ilmoituksen rekrytointitarpeesta, jossa he perustelevat tehtävän täyttöä. Riskinä on, että budjetoitu määräraha ylittyy, mikäli lapsimäärä edellyttää määräaikaisten palkkaamista.
Kertaluontoiset säästöt:
Kun päiväkodin henkilöstöä on palkattomilla vapailla, eikä sijaisia palkata, voi tulla tilanne, jolloin lain edellyttämät henkilöstömitoitukset eivät toteudu. Lähtökohtaisesti kuitenkin kertaluontoiset vapaat suunnitellaan pidettäviksi ajankohtina, jolloin lapsia on vähemmän, esim. kesällä.
Koulutusmäärärahojen leikkaus:
Koulutusmäärärahojen leikkaus vähentää henkilöstölle tarjottavien koulutusten määrää.
Perusopetus- ja nuorisopalvelut:
Luontainen poistuma € | Väh. määräraik. € | Irtisa- nomiset € | YHTEENSÄ
€ | Kertaluon- toiset+koulutus € | YHTEENSÄ
€ |
24 526 | 273 878 | 0 | 298 404 | 181 017 | 479 421 |
Säästöjen toteutus ja vaikutukset toimintaan:
Luontainen poistuma:
Tavoitteena on tehostaa toimintaa ja kehittää toimintatapoja niin, että haitta on mahdollisimman pieni.
Määräaikaisten vähentäminen:
Sopeutuksissa on huomioitu koulunkäynninohjaajien vähentämistavoite, joka oli jo vähennetty ta-2020 valmistelussa. Hanketyöntekijöiden vähentämisen osalta säästö ei tule toteutumaan, koska jos vakinainen työntekijä siirtyy hankkeelle, hänen tilalleen joudutaan palkkaamaan työntekijä, koska oppilasmäärä edelleen kasvaa. Hankerahoitus kattaa n. 70-90 % hankkeen menoista riippuen rahoituspäätöksestä.
Koulunkäynninohjaajia joudutaan vähentämään suunniteltua enemmän, jotta säästö toteutuu. Parhaillaan ollaan valmistelemassa tulevan lukukauden resurssijakoa, johon sisältyy myös koulunkäynninohjaajaresurssin jako. Sopeutus vähentää kaikkien koulujen ohjaajaresurssia.
Kertaluontoiset säästöt:
Ko. säästöstä n. 80 000 € osa koostuu koulunkäynninohjaajien hakemista lomarahavapaista ja palkattomista vapaista, mutta ko. palkattomat vapaat vastaavasti pienentävät lomautussäästöä, joka oli jo huomioitu vuoden 2020 talousarvioraamissa. Sekä määräaikaisten vähentäminen että kertaluontoiset säästöt kohdentuvat merkittävältä osin ohjaajiin, mikä tarkoittaa oppilaan koulunkäynnin tuen vähenemistä erityisesti alakoulussa.
Muilta osin kertaluontoiset säästöt (suurin osa lomarahavapaita) ovat toteuttavissa siten, että toiminta ei niistä häiriinny.
Koulutusmäärärahojen leikkaus:
Koulutusmäärärahojen leikkaus vähentää henkilöstölle tarjottavien koulutusten määrää.
Lukiopalvelut ja toisen asteen yhteistyö:
Luontainen poistuma € | Väh. määräraik. € | Irtisa- nomiset € | YHTEENSÄ
€ | Kertaluon- toiset+koulutus € | YHTEENSÄ
€ |
|
| 0 | 0 | 10 555 | 10 555 |
Säästöjen toteutus ja vaikutukset toimintaan:
Kertaluontoiset:
Lukiopalvelujen kertaluontoiset säästöt (suurin osa lomarahavapaita) ovat toteuttavissa siten, että toiminta ei niistä häiriinny.
Kasvun ja oppimisen tuen palvelut:
Luontainen poistuma € | Väh. määräraik. € | Irtisa- nomiset € | YHTEENSÄ
€ | Kertaluon- toiset+koulutus € | YHTEENSÄ
€ |
|
| 0 | 0 | 37 206 | 37 206 |
Säästöjen toteutus ja vaikutukset toimintaan:
Kertaluontoiset vapaaehtoiset vapaat:
Ohje on ollut kohdentaa vapaaehtoiset vapaat koulujen/oppilaitosten loma-aikoihin, jolloin ne rasittavat mahdollisimman vähän asiakastyötä. Tälläkin hetkellä kuitenkin lakisääteiset määräajat ylittyvät ja mm. psykologin tutkimuksiin on jonoa eli säästöt tulevat vaikuttamaan tähän asiaan negativisesti. Lisäksi pystymme vaikuttamaan henkilöstömenoihin viivästyttämällä mahdollisia rekrytointeja, mikäli henkilöstöä irtisanoutuu tämän vuoden aikana.
Koulutusmäärärahat:
Vakinainen henkilöstömäärä on lisääntynyt 2019 ja 2020 (STM:n hankerahoitus kriisityöhön/Hermanni). Tätä ei lähtökohtaisesti ole huomioitu koulutusmäärärahoissa, joihin on edelleen kohdennettu säästöjä. Käytännössä koulutusmäärärahat kohdennetaan 1(-2) koko henkilöstöä koskettavaan yhteiseen koulutustilaisuuteen. Yksilöllisiä koulutustarpeita ei voida nyt huomioida.
Työnohjausmäärärahat:
Henkilöstömäärä on lisääntynyt ja jo ennen säästötoimia yksilötyönohjausta ei voitu tarjota kuin osalle työntekijöitä.
Tukipalvelut:
Luontainen poistuma € | Väh. määräraik. € | Irtisa- nomiset € | YHTEENSÄ
€ | Kertaluon- toiset+koulutus € | YHTEENSÄ
€ |
0 | 49 053 | 122 632 | 171 685 | 21 731 | 193 416 |
Säästöjen toteutus ja vaikutukset toimintaan:
Määräaikaiset:
Taloussuunnittelija on palkattomalla työlomalla koko vuoden 31.12.2020 saakka, eikä sijaista ole palkattu.
Irtisanomiset:
Kalustonhuollosta ja posti- ja lähettipalveluista irtisanottiin koko henkilöstö. Kevään 2020 aikana käyttäjät (koulut, päiväkodit) tekevät sähköisellä palvelupyynnöllä kaikki vikailmoitukset ja palvelupyynnöt e-lomakkeen kautta. Tilahallintapalvelut huolehtivat tarvittavan palvelun tilaamisesta yhteistyökumppaneilta. Sisäisen postin lajittelu ja kuljetus on lakkautettu ja postin kanssa on tehty vuoden alussa uusi sopimus ulkoisen postin kuljettamisesta.
Tukipalvelut selvittävät kevään 2020 aikana palvelun tarpeen ja kilpailuttaa hankintapaikat keskitetyn hankintatoimen asiantuntijoiden kanssa, hankintalain mukaisesti.
Kertaluontoiset:
Tukipalvelujen kertaluontoiset säästöt (suurin osa lomarahavapaita) ovat toteutettavissa siten, että toiminta ei niistä häiriinny.
Valmistelu: asiakkuusjohtajat, palvelupäälliköt, taloustiimi
Vaikutusten arviointi -
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee talousarviomuutokset ja niiden vaikutukset toimintaan tiedoksi.
Päätös Korjattiin teknisenä korjauksena pöytäkirjaan tarkennetut henkilöstösuunnitelmaluvut, jotka on toimitettu esityslistan lähettämisen jälkeen:
Henkilöstösuunnitelma 2020
TP 2019
htv | KS 2020
htv | Muutettu KS 2020
htv | MUUTOS
htv | KS 2020 henk.menot
€ | Muutettu KS 2020 henk.menot € | MUUTOS 2020 henk.menot € |
2 490,9 | 2 518,0 | 2 491,2 | -26,8 | 99 500 000 | 98 028 708 | -1 471 292 |
Henkilöstömenot ovat ilman sivukuluja.
Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen ja teknisen korjauksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |