Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 19.05.2020/Pykälä 31

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 31

Asianro 3989/02.02.02/2020

 

 

Taloustilanteen tilannekatsaus tammi-huhtikuu 2020 / Kasvun ja oppimisen palvelualue

 

 

 

Kaupungin kuluvan vuoden talousarvio on laadittu -13,7 milj. euroa alijäämäiseksi. Henkilöstösäästötoimenpiteiden aiheuttamat muutokset talousarvioon, yhteensä 6 milj. euroa, on kohdennettu palvelualueille toteutumaraportin ja ennusteiden pohjaksi.

Koronavirusepidemian vaikutukset kuntataloudelle tänä vuonna tulevat olemaan arvion mukaan 1,8 mrd. euroa. Vaikutukset koostuvat verotulokertymän pienenemisestä, myynti- ja maksutuottojen menetyksistä sekä välittömistä menoista, jotka aiheutuvat palvelukapasiteetin lisäyksistä ja muutoksista. Jos koko kuntatalouden arvio suhteutetaan Kuopion asukaslukuun, heikentyisi kaupungin talous noin 36 milj. euroa.

Ensimmäisen osavuosiennusteen mukaan kaupungin alijäämä on kasvamassa yli 46 milj. euroon. Suurin vaikutus on verotulojen kertymällä, joka Kuntaliiton arvion mukaan on jäämässä noin 30 milj. euroa talousarviota alemmalle tasolle. Kertymä tulee olemaan jopa pienempi kuin vuoden 2019 verotulot. Verotulomenetysten sellainen osa, joka aiheutuu maksulykkäyksistä, Kuopion kaupungissa n. 11 milj. euroa, kompensoidaan kunnille valtionosuusrahoituksen kautta.

Kaupungin käyttötaloudessa suurimmat tulomenetykset syntyvät terveydenhuollon asiakasmaksuista ja joukkoliikenteen lipputuloista. Terveydenhuollon oman toiminnan ja sairaanhoitopiirin kuntalaskutusten kohdalta ennusteeseen ei ole sisällytetty euromääräistä arviota koronaviruksen aiheuttamassa menojen lisäyksistä. Riski valtakunnallisten tietojen pohjalta on vähintään 30 milj. euron luokkaa. Toisaalta valtion toimenpiteitä, jotka olivat esillä kehysriihessä 8.4.2020, ei ole arvioitu tulopuolelle.

Kaupungin rahoituskustannuksiin sisältyy nousuriski. Ennusteessa vuosikate on negatiivinen, mikä merkitsee sitä, että tulorahoitus ei täysin riitä käyttötalousmenojenkaan kattamiseen. Kaikki kuluvan vuoden investoinnit on rahoitettava vieraalla pääomalla. Suurella todennäköisyydellä lainamäärä kasvaa enemmän kuin talousarviossa oli varauduttu ja tuloslaskelmaan vaikuttavat korkomenot lisääntyvät vastaavasti.

Ennusteessa on lähdetty siitä, että koronaviruspandemian vaikutukset konkretisoituvat samoin kuin valtiovarainministeriö on Suomen talouden ennusteessaan perusuran arvioinut eli pandemian huippu saavutetaan toukokuussa ja rajoitukset jäävät kolmen kuukauden mittaisiksi. Näilläkin olettamuksilla kaupungin talouden pudotus on merkittävä ja ensi vuoden talousarvion valmisteluun on lähdettävä täysin muuttunein tiedoin. Menojen kasvu ei pysähdy pandemian hellitettyä, vaan paluu normaaleihin toimintoihin tulee sekin vaatimaan kunnilta erittäin suuria panostuksia. Kokonaisuudesta ei voida tässä tilanteessa tehdä kuin karkeita toiminnallisia ja taloudellisia arvioita. Sillä, miten nopeasti yritysten toiminta elpyy, työllisyyttä kyetään vahvistamaan ja kuluttajien luottamus palautuu, on ratkaiseva merkitys myös kuntatalouteen.

 

Kasvun ja oppimisen palvelualueen taloustilanne tammi-huhtikuu 2020

Kasvun ja oppimisen palvelualueen toimintakatteen ennustetaan ylittyvän 0,8 M€ (100,4 %).  Poikkeustilanne vähentää varhaiskasvatuksen ja iltapäivätoiminnan maksutuloja sekä vuokratuloja.

Poikkeustilanteen vaikutuksesta menoihin arvioidaan myöhemmin. Vaikutuksista ateriapalveluihin ja koulukuljetuksiin saadaan tietoa vasta alkusyksystä kuten myös perusterveydenhuoltoon koronaepidemian hoitotehtäviin siirtyneen ja lomautetun henkilöstön osalta tietoja saadaan myöhemmin.

 

Mikäli kaupunkitasoinen ennuste laaditaan tammi-huhtikuulta, se esitellään kokouksessa.



Vaikutusten arviointi                     Merkitään, että asia on yritys- ja ilmastovaikutuksiltaan neutraali.

 

 

 

 

Liitteet

1

3989/2020 Kasvun ja oppimisen palvelualueen huhtikuun talousennuste

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Raija Heinonen

puh. +358 44 718 4221

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kasvun ja oppimisen lautakunta merkitsee taloustilanteen tiedoksi.

 

 

Päätös                                              Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa