Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 17.06.2020/Pykälä 143

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 143

Asianro 3834/02.05.01.00/2020

 

 

Pohjois-Tuusniemen vesiosuuskunnan rakentamisen avustaminen vuonna 2020

 

 

Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen
Kaupunginhallitus

 

Tiivistelmä

Kaupunkirakennelautakunnalle esitetään, että Pohjois-Tuusniemen vesiosuuskunnille myönnetään hakemuksen mukaisesti yhteensä 67 000 euroa Marja-ahon ja Vehka-ahon alueen jätevesiviemäriverkostojen rakentamista ja mahdollista suunnittelua varten. Avustus maksetaan kaupunkiympäristön palvelualueen vuoden 2020 käyttösuunnitelmaan vesiosuuskuntien verkostojen rakentamisen avustamiseen tarkoitetusta määrärahasta.

 

Pohjois-Tuusniemen vesiosuuskunta ja sen hanke

 

Pohjois-Tuusniemen toimii mm. entisen Juankosken ja Vehmersalmen kunnan alueella, jossa osuuskunnalla on vesijohtoverkoston toiminta-aluetta. Pohjois-Tuusniemen vesiosuuskunnalla on toiminta-alueen tarkistaminen vireillä Marja-ahon ja Vehka-ahon alueen viemäröinnin laajentamisen osalta.

 

Pohjois-Tuusniemen vesiosuuskunta anoo Kuopion kaupungilta vesihuoltoavustusta jätevesiviemäriverkoston rakentamiseen Kuopion Marja-ahon ja Vehka-ahon alueelle, jossa jätevesijärjestelmään halukkaita liittyjiä on 25 kiinteistöä. Rakennettavat viemäriverkostot mahdollistavat noin 50 kiinteistön liittymisen verkostoihin. Rakentaminen toteutetaan vuosien 2020-2021 aikana. Hanke on kilpailutettu ja pääurakoitsijana toimii ESV-Urakointi Oy. Jätevesiviemäriverkoston rakentamisen kokonaiskustannukset ovat noin 210 000 euroa. Pohjois-Tuusniemen vesiosuuskunta anoo hankkeen toteuttamista varten Kuopion kaupungilta 40 % avustusta eli 84 000 euroa. Vuoden 2020 aikana arvioidaan jätevesiviemärin rakentamishankkeesta toteutuvan noin 80 %. Tällöin vuoden 2020 avustustarve on 67 000 euroa.

 

Esityksen perustelut ja ehdot avustusten maksamiselle

 

Kuopion kaupunki voi myöntää vesihuoltoavustuksia vesiosuuskuntien suunnittelu- ja rakentamishankkeisiin. Avustuksista hyötyvät paitsi osuuskuntien verkostoon liittyvät kiinteistö kuin myös itse osuuskunnat, joiden verkostoon liittyvien kiinteistöjen määrä nousee ja vesihuollosta huolehtimisesta tulee taloudellisesti ja teknisesti mahdollista. Avustuksia pyritään ensisijaisesti myöntämään niille rakennushankkeille, jotka ovat Kuopion kaupunginvaltuuston vuonna 2013 hyväksymän vesihuollon kehittämissuunnitelman vuoteen 2020 mukaisia tai alueille, joilla täyttyy vesihuoltolain mukainen kunnan vesihuollon järjestämisvelvollisuus.

 

Kuopion kaupunki valvoo haja-asutusalueiden vesihuollon avustamiseen ja kehittämiseen tarkoitettujen varojen käyttöä ja rakennustöiden toteuttamista sekä maksaa tarkastusten perusteella myönnetyn avustuksen. Avustus maksetaan anojalle oikeaksi todistetun pääkirjaotteen tai muun vastaavan menon todentavan tositteen perusteella. Avustuksen maksua tulee hakea sille varatulla maksatushakemuksella, jonka saa kunnallistekniseltä suunnittelulta. Kuitit laskujäljennöksineen tai oikeaksi todistettu kirjanpidon pääkirjaote toteutuneista rakentamiskustannuksista tulee toimittaa 31.12.2020 mennessä kaupunkiympäristön suunnittelupalveluun.

 

Avustuksen saaja on velvollinen pitämään aiotuista investointihankkeista urakoitsijan kanssa työmaan aloituskokouksen ja tarvittaessa muita työmaakokouksia sekä urakan vastaanottotarkastuksen. Näihin kokouksiin tulee kutsua kunnallisteknisen suunnittelun edustaja. Lisäksi avustuksen saaja on velvollinen antamaan kaupungille valvontaa varten tarpeelliset tiedot, asiakirjat ja valvonnan kannalta muun tarpeellisen aineiston. Avustuksen saaja on velvollinen hyväksyttämään hankkeeseen mahdollisesti tehtävät merkittävät muutokset Kuopion kaupungilla. Avustuksen saaja on velvollinen sallimaan veden- ja jätevedenjohtamisen myös muille vesihuoltolaitoksille kapasiteetin sallimissa rajoissa.

 

Työ on saatettava päätökseen 31.12.2020 mennessä. Hankkeen loputtua on kaupungille toimitettava tiedot liittyneistä kiinteistöistä ja rakennetuista verkostomääristä. Kaikki rakenteet tulee mitata ja mitta-aineistosta tulee laatia toteumapiirustukset. Nämä piirustukset tulee toimittaa Kuopion kaupungille hankkeen päätyttyä sekä sähköisesti mittatiedostona ja pdf:nä. Kuopion hallintosäännön (2011) mukaisesti avustuksen saajan on toimitettava toimintakertomus ja tilinpäätös, jos kaupunki on avustanut tai jonka sitoumuksia kaupunki on taannut yli 10.000 eurolla.

 

 

Vaikutusten arviointi                     Esitys on ilmastovaikutuksiltaan lievästi positiivinen, sillä vesihuoltoverkostoon liittyvien kiinteistöjen mahdollinen lietteen kuljetustarve osittain päättyy. Kuopion Vesi Oy:n Rajasalmen vedenottamon pohjavesien muodostumisalueen pilalaantumisriskit pienenevät sekä pintavesien ja pohjavesien tila paranee, kun alue saadaan keskitetyn viemäröinnin piiriin.

 

 

Esitys                                                Esitän lautakunnalle, että se päättää myöntää vesihuoltoavustusta (alv 0 %) Pohjois-Tuusniemen vesiosuuskunnalle avustusta Marja-ahon ja Vehka-ahon alueen jätevesiviemäröinnin rakentamiseen vuonna 2020. Avustus on maksimissaan yhteensä 67 000 euroa, kuitenkin enintään 40 % toteutuneista hyväksyttävistä arvonlisäverottomista kustannuksista. Avustus maksetaan kaupunkiympäristön palvelualueen vuoden 2020 käyttösuunnitelmaan varatusta vesihuollon avustamiseen ja kehittämiseen tarkoitetusta määrärahasta.

 

 

Liitteet

51

3834/2020 Pohjois-Tuusniemen vesiosuuskunnan avustushakemus (Ei julkaista Internetissä)

 

52

3834/2020 Pohjois-Tuusniemen vesiosuuskunnan rakentamisaluekartta

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Päivi Rissanen

puh. +358 44 718 5303

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy apulaiskaupunginjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa