Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 17.06.2020/Pykälä 146

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 146

Asianro 3430/14.03.02.01/2020

 

 

Metsäsuunnitelman valmistelun tilanne

 

 

Kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy
Maaomaisuuden hallintapalvelujen tukipalvelut

 

Kuopion kaupungin metsien inventointi tehtiin vuonna 2013. Samassa yhteydessä tehtiin metsissä myös ns. METSO-kriteerien mukainen luontoarvokartoitus. Metsäinventointitulosten perusteella tehtävän metsäsuunnitelman laadinta on lykkääntynyt erinäisten syiden johdosta. Lykkääntyminen liittyi ensivaiheessa valtion luonnonsuojelupolitiikan muutoksiin ja loppuvaiheessa kaupungin omista työnjakomuutoksista seuranneeseen resurssipulaan. Kaupungin metsien hoito on toteutettu vuosittain kaupunginvaltuuston hyväksymien tulo- ja menotavoitteiden rajoissa, jotka ovat perustuneet metsäinventoinnin tuloksiin. Myös luonnon monimuotoisuus- ja virkistysarvot on otettu huomioon niin kuin lainsäädäntö ja metsien sertifiointi edellyttävät.

 

Vuoden 2013 jälkeen on toimintaympäristössä tapahtunut merkittävä muutos, kun metsien merkitys hiilinieluina on noussut ilmastopolitiikassa merkittävään rooliin. Vuonna 2013 aloitetussa metsäsuunnitelman valmistelussa ei ilmastonäkökulmaa ole otettu huomioon. Maailman muuttuessa ja valmistelun viivästyessä tulee kaupungin metsien hiilinielunäkökulma arvioida metsäsuunnitelman valmistelun yhteydessä.

 

Vuoden 2013 jälkeen on myös kaupungin maanomistuksessa tapahtunut merkittäviä muutoksia liittyen kuntaliitoksiin ja metsämaiden ostoihin sekä myynteihin. Kaupungin käyttämä metsätietojärjestelmä on vaihdettu vuoden 2019 aikana.

 

Edellä kuvattujen muutosten johdosta on metsäsuunnitelman valmistelun edistämiseksi päädytty esittämään seuraavaa toimintamallia:

 

1          Metsäinventoinnin perusteella tehdyn METSO-kriteerien mukaisten suojelualueiden myynti ja suojelu eriytetään metsäsuunnitelman valmistelusta. Suojelutarkoituksiin varattujen alueiden myynti ja suojelualueiden perustaminen valmistellaan ja päätetään erillisenä asiana.

2          Metsäsuunnitelman valmisteluun lisätään arviointi kaupungin metsien merkityksestä hiilinieluna ja hiilivarastona. Arviointi tilataan ulkopuoliselta konsultilta ja se valmistellaan yhteistyössä ulkopuolisen konsultin kanssa.

3          Kaupungin vuonna 2013 laaditun metsäinventoinnin päätulokset päivitetään tämänhetkistä kaupungin metsänomistusta vastaavaksi ja päivitettyjen tulosten pohjalta metsäsuunnitelman tavoitteet tuodaan päätettäväksi. Myös metsäsuunnitelman tavoitteiden päivittämisessä käytetään ulkopuolista konsulttia ja esitykset valmistellaan yhteistyössä konsultin kanssa.

 

Edellä mainituista asiakokonaisuuksista kohta 1 on samanaikaisesti päätöskäsittelyssä tämän asian kanssa. Kohtien 2 ja 3 valmistelu käynnistetään loppukesällä 2020.

 

 

Esitys                                                Kaupunkirakennelautakunta merkitsee asian tiedoksi ja esittää tiedoksiannon metsäsuunnitelman valmistelusta tiedoksi myös kaupunginhallitukselle.

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Seppo Jauhiainen

puh. +358 400 577 330

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy kiinteistöjohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                              Varapuheenjohtaja Matti Sariola Eero Wetzellin ja Markku Söderströmin kannattamina esitti, että toimintamallin ensimmäisen kohta poistetaan ja kolmannen kohdan loppuun lisätään teksti: Myös metsäsuunnitelman tavoitteiden päivittämisessä käytetään ulkopuolista konsulttia ja esitykset valmistellaan yhteistyössä konsultin kanssa kuntalaisia ja eri sidosryhmiä suunnitteluvaiheessa kuullen.

 

 

Varapuheenjohtaja Matti Sariolan tekemä ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Merkitään, että Nina Hakokivi poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa