Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 22.06.2020/Pykälä 50

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

§ 50

Asianro 2951/00.03.00.00/2020

Vastine tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2019 / omistajaohjausjaosto

                                                      Kuntalain 14 luvun 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset.

Kaupunginvaltuusto on käsitellyt vuoden 2019 tilinpäätöksen kokouksessaan 8.6.2020 § 46 ja merkinnyt arviointikertomuksen tiedoksi § 45 sekä päättänyt lähettää arviointikertomuksen kaupunginhallitukselle tarvittavia toimenpiteitä varten.

Tarkastuslautakunta on arvioinut kertomuksessaan valtuuston vuoden 2019 talousarviossa asettamien keskeisten/sitovien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Lisäksi lautakunta on arvioinut kaupungin toiminnan ja hallinnon tarkoituksenmukaisuutta. Arviointi perustuu tilinpäätöksessä ja siihen sisältyvässä toimintakertomuksessa sekä henkilöstökertomuksessa esitettyihin tietoihin, tarkastuslautakunnan arviointikokouksiin sekä erillisiin tarkastustoimiston selvityksiin, tilintarkastajan raportteihin ja toimielinten päätöspöytäkirjoihin.

Kaupungin elinvoima- ja konsernipalvelut on pyytänyt vastineita arviointikertomuksessa esitettyihin havaintoihin 30.6.2020 mennessä. Vastineiden pohjalta koottu lausunto käsitellään kaupunginhallituksessa 24.8.2020 ja edelleen kaupunginvaltuustossa 7.9.2020.

Arviointihavaintojen jälkiseurannassa vuoden 2018 arviointihavaintojen osalta tarkastuslautakunta havaintonaan suosittaa varamaan konserniohjaukseen ja konserniyhtiöiden seurantaan riittävät resurssit. Lisäksi tarkastuslautakunta toteaa, että omistajan tahtotila ei ole aina selkeä.

Vuoden 2019 vastinepyynnöissä tarkastuslautakunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että omistajapolitiikan tulisi olla selkeä jo ennen yhtiöjärjestelyjä. Tarkastuslautakunta suosittelee linjaamaan omistajapolitiikkaa mahdollisimman pitkälle, myös mahdollisten yhtiöjärjestelyjen yli menevään aikaan. Omistajan tahtotila ja tavoitteet tulee olla selvillä jo ennen yhtiöjärjestelyihin ryhtymistä ja niistä on tiedotettava mahdollisuuksien mukaan. Tarkastuslautakunta on tehnyt havainnon, että yhtiöjärjestelyjä tehtäessä omistajan tahtotila tulisi olla selkeä kaikille osapuolille. Oli kyse fuusioitavasta yhtiöstä tai yhtiöitettävästä liikelaitoksesta, tulee varmistua siitä, että kaikilla osapuolilla on riittävät tiedot käytössään ja tulevaisuuden roolit selvillä.

Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

Omistajaohjausjaosto toteaa vastauksenaan seuraavaa:

Tarkastuslautakunta on arviointikertomuksessa arvioinut kaupunkikonsernin toimintaa ja kiinnittänyt huomiota varsin oleellisiin asioihin.

Omistajaohjausjaosto tunnistaa konserniohjauksen ja konserniyhtiöiden seurannan resurssihaasteet.

Kuopion kaupunkikonserni on jo useiden vuosien ajan ollut suurien muutosten alaisena. Konsernissa on tehty useita erilaisia yhtiöjärjestelyjä, jotka on tehty hyvinkin erilaisista lähtökohdista lähtien ja hyvinkin erilaisiin päämääriin tähdäten. Hyvin usein yhtiöittämispäätöksiä on ohjannut lainsäädäntö. Konsernirakenteen muutokset jatkuvat myös tulevaisuudessa.

Yhtiöjärjestelyjä tehdessä kiinnitetään huomiota yhteistyöhön eri osapuolten välillä ja myös tiedottamisesta huolehditaan. Omistajan tahtotilaan ja sen viestimiseen liittyen voidaan todeta, että joissakin tapauksissa näyttäisi olevan enemmänkin haluttomuutta hyväksyä tehtyjä linjauksia ja roolituksia.

Päätös                                           Omistajaohjausjaosto totesi vastauksenaan seuraavaa: