RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.06.2020/Pykälä 189
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 189 | Asianro 4921/00.00.01.00/2020 |
Eronpyyntö luottamustehtävistä / Samuli Voutila
Samuli Voutila (ps.) on pyytänyt eroa kaikista luottamustoimistaan 10.6.2020 alkaen paikkakunnalta poismuuton vuoksi.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle. Kuntalain 17 §:n mukaisesti, jos valtuutettu on vapautettu toimestaan, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen puolueen järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.
Samuli Voutilan luottamustoimet:
- Kaupunginvaltuuston jäsen (perussuomalaisten 1. varavaltuutettu on Petri Kaunisto (sin.)
- Kuopion joukkoliikennelautakunnan jäsen (varajäsen Jorma Koponen)
- Pohjois-Savon maakuntavaltuuston jäsen (varajäsen Minna Reijonen)
- Savon koulutuskuntayhtymän jäsen (varajäsen Kaija Räsänen)
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se
1. myöntää Samuli Voutilalle eron valtuutetun toimesta;
2. myöntää Samuli Voutilalle eron kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan jäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi;
3. myöntää Samuli Voutilalle eron Pohjois-Savon maakuntavaltuuston jäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi;
4. myöntää Samuli Voutilalle eron Savon koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uuden jäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |