Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 19.08.2020/Pykälä 169

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  6059/2020 Osavuosikatsaus

 

 

§ 169

Asianro 6059/02.02.02/2020

 

 

Kaupunkiympäristön palvelualueen toinen osavuosikatsaus 2020

 

 

Henkilöstö- ja talouspäällikkö Anne Simonen-Ruuskanen
Kaupunkiympäristön johdon tukipalvelut

 

 

Kaupunkiympäristön palvelualueen toiminta on alkuvuonna ollut lähes tavoitteiden mukaista koronapandemiatilanteesta huolimatta. Painopiste on ollut uusien asuinalueiden toteuttamisessa kasvualueilla. Täydennysrakentamisen kohteita on eri puolilla kaupunkia ja maanhankintaa on jatkettu kaupungin tulevilla kasvualueilla. Keskusta-alueen kehityshankkeiden toteutusta on edistetty sopimusneuvotteluilla ja Savilahti sekä muut kärkihankkeet ovat näkyvä osa kaupungin kehittämisessä.

 

Kunnossapidon kannalta vähäluminen talvi mahdollisti hiekanpoiston käynnistämisen aiempaa aikaisemmin. Tämä vaikutti positiivisesti katupölytilanteeseen. Lisäksi keväällä liikennemäärät pienentyivät epidemian vuoksi.

 

Koronatilanteen vuoksi joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat oleellisesti laskeneet ja sen myöstä lipputulot ovat pudonneet. Vuoden 2020 osalta lipputulomenetysten arvioidaan olevan yhteensä 2,4 M€. Vastaavasti maankäyttösopimuskorvaukset ovat budjetoitua suuremmat johtuen edelliseltä vuodelta siirtyneistä sopimuskorvauksista.

 

Vaikeasta markkina- ja taloustilanteesta huolimatta asuntotuotanto jatkuu kuluvana vuonna hyvällä tasolla ja uusia asuntoja arvioidaan valmistuvan noin 1000 kpl. Epävarman kysyntätilanteen vuoksi osa asuntohankkeista tulee todennäköisesti siirtymään. Poikkeustilanteesta huolimatta kehityshankkeita edistetään normaalisti sopimusneuvotteluilla.

 

Sisäisen valvonnan suunnitelmaa on toteutettu vuodelle 2020 asetettujen painopisteiden mukaisesti.

 

Asiaa esitellään tarkemmin kokouksessa.

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunkirakennelautakunta keskustelee asiasta ja merkitsee liitteenä olevan vuoden 2020 toisen osavuosikatsauksen tiedoksi.

 

 

Liitteet

1

6059/2020 Osavuosikatsaus

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Anne Simonen-Ruuskanen

puh. +358 44 718 5116

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy henkilöstö- ja talouspäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa