RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Juankosken pitäjäraati
Pöytäkirja 20.08.2020/Pykälä 25
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 25 | Asianro 8716/00.01.02.00/2019 |
Kuopion maaseutualueiden kuntakeskusten Info- eli karttataulujen toteutus
Kuopion maaseutualueiden kuntakeskusten, Juankoski, Riistavesi, Nilsiä, Maaninka, Infotaulujen (torien karttataulut) uudistamisprojekti on saatu liikkeelle. Rakentamisen ja kunnossapidon palvelualue hoitaa kustannukset ja yrityspalvelu, pitäjäraadit sekä markkinointi ja viestintä juoksuttavat sisällön. Taulujen suunnittelun tekee Avidly/ Lotta Kosonen. Taulujen karttapohjat on työstetty kaupungin puolesta.
Kaikille alueille tulee rakenteeltaan samanlainen pohja, jossa yksi osa on taajamakartta, toinen osa on aluekartta, jossa on nostettu taajamatyyppiset keskukset (asemakaava, Muuruvesi, Säyneinen) ja kolmas osa jää paikallisesti toteutettavasti ns. samaan henkeen, Juankoskella Juankosken Ruukki (visuaalinen kuva ruukkialueesta? ja Jussista Juiceksi AR-taulu).
Karttoihin on tarkoituksena merkitä pysyvät, julkiset, laajaa asiakas/ käyttäjäkuntaa koskevat palvelut.
Karttataulujen koko on 900x1500.
Päätösehdotus
Puheenjohtaja: Käydään läpi Juankosken karttainfotaulun luonnos ja tarkennukset tietoihin.
Päätös Karttamerkintöluonnokset käytiin läpi ja tehtiin seuraavat korjaukset:
Irvinlajhden ulkoilualueen voisi merkitä, myös Patruunan Portaat. Muuruvedellä toinen karttaan merkityistä satamista on yksityinen, ei voitane merkitä yleiseen karttaan. Aineisto lähetetään vielä raadin jäsenille ja kommentit suoraan Jari Kososelle.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |