RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Riistaveden pitäjäraati
Pöytäkirja 27.08.2020/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Kuopio_Infotaulut_VEDOS 2 |
§ 18 | Asianro 8716/00.01.02.00/2019 |
Kuopion maaseutukuntakeskusten Infotaulut (karttapohjaiset) toteutus, Riistavesi
Kuopion maaseutualueiden kuntakeskusten, Juankoski, Riistavesi, Nilsiä, Maaninka, Infotaulujen (torien karttataulut) uudistamisprojekti on saatu liikkeelle. Rakentamisen ja kunnossapidon palvelualue hoitaa kustannukset ja yrityspalvelu, pitäjäraadit sekä markkinointi ja viestintä juoksuttavat sisällön. Taulujen suunnittelun tekee Avidly/ Lotta Kosonen. Taulujen karttapohjat on työstetty kaupungin puolesta.
Kaikille alueille tulee rakenteeltaan samanlainen pohja, jossa yksi osa on taajamakartta, toinen osa on aluekartta ja kolmas osa jää paikallisesti toteutettavasti ns. samaan henkeen.
Karttoihin on tarkoituksena merkitä pysyvät, julkiset, laajaa asiakas/ käyttäjäkuntaa koskevat palvelut.
Karttataulujen koko on 900x1500.
Riistavedellä ei ole varsinaisesti muita taajamakeskuksia kuin Riistaveden taajama. Infokarttaan merkittäviä tarpeellisia kohteita on kuitenkin myös muualla.
Pitäjäraateja on pyydetty suunnittelemaan oman alueensa merkittävät kohteet ja ne ilmoitetaan yrityspalvelujen yhdyshenkilölle. Karttaluonnos tulee kommenteille ja tarkastukseen myöhemmin.
Liitteet | 1 | Kuopio_Infotaulut_VEDOS 2 |
Päätösehdotus
Puheenjohtaja: Käsitellään Infokartta-asia ja päätetään karttaan tulevista kohdemerkinnöistä ja kolmannen taulun tarpeellisuudesta.
Päätös Keskustelun jälkeen päätettiin, että Kimmo ja Asko tiiminä valmistelevat kohteet ja ovat yhteydessä Jari Kososeen. Pohdittiin myös taulujen lukumäärää ja muuta sisältöä. Asia tarkentuu vielä myöhemmin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |