RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta
Pöytäkirja 18.11.2020/Pykälä 81
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 81 | Asianro 7699/12.04.01.01/2020 |
Oikaisuvaatimus liikuntapaikkojen talvivuoroista kaudelle 2020-2021/Kurkimäen Kisa ry
Liikuntapalveluesimies Juhani Savolainen
Tilavarauspalvelut
Kurkimäen Kisa ry on lähettänyt sähköpostitse liikuntapalveluesimiehen päätöksestä oikaisuvaatimuksen, koskien liikuntapaikkojen talvivuoroja kaudelle 2020 – 2021.
Päätös liikuntapaikkojen talvivuoroista kaudelle 2020-2021 on tehty 6.10.2020 § 6 ja se on lähetetty hakijoille sähköpostilla 7.10.2020.
Oikaisuvaatimusaika ja sen alkaminen
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kunnan jäsenten katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi Kuopion kaupungin verkkosivuille www.kuopio.fi/paatoksenteko. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan.
Oikaisuvaatimus on saapunut ajoissa, 19.10.2020. Seuran johtokunta on allekirjoittanut oikaisuvaatimuksen 15.10.2020.
Päätökseen vaikuttaneet asiat
1. Palloliiton itäisen alueen kilpailupäällikkö Veijo Vainikka on 6.10.2020 kaupungin pyynnöstä ilmoittanut vielä erikseen Kuopion kaupunkialueelta vuoroja hakeneiden kuopiolaisten juniorijoukkueiden pelaajamäärät seuroittain ja ikäluokittain, taulukko on liitteenä.
2. Kuopion kaupungin liikuntapaikkapalvelut laativat ennen päätöksen tekoa päätöksen tueksi taulukon, jossa vertailtiin Lippumäen ylipainehalliin ja Kuopio-halliin esitettyjen vuorojen suhteet verrattuna seurojen pelaajamääriin ja Palloliitosta saatuihin kilpailullisiin sarjoihin osallistuneiden joukkueiden määriin. Taulukko on liitteenä.
Päätöksen perusteet
Palloliitosta saadun tiedon mukaan kaudella 2020 seuroilla on ollut joukkueita liiton sarjoissa seuraavasti:
Kurkimäen Kisa ry:llä on ollut Palloliiton sarjoissa 1 joukkue ja seurassa on ollut 11 rekisteröityä pelaajaa.
Pallokissat Ry:llä, jonka epäsuhtaiseen vuoromäärään Kurkimäen Kisa Ry oikaisuvaatimuksessaan vetoaa, on ollut Palloliiton sarjoissa 19 joukkuetta, joissa on ollut yhteensä 278 rekisteröityä pelaajaa.
Päätöksen pohjana on käytetty kahta eri suhdelukua verrattuna seuroille myönnettyihin vuoroihin.
1) Myönnetyt vakiovuorot tunteina suhteessa Palloliitolta saatuihin joukkuemääriin
Tarkasteltaessa Kurkimäen Kisa ry:lle myönnettyjä vakiovuoroja tällä mittarilla, seuralle on myönnetty 1,5 viikkotuntia per joukkue.
Vastaavasti Pallokissat ry:lle on myönnetty 1,39 viikkotuntia per joukkue.
Kurkimäen Kisa ry:lle on täten myönnetty enemmän vakiovuorotunteja joukkuemäärään suhteutettuna.
2) Myönnetyt vakiovuorot tunteina suhteessa Palloliitolta saatuihin rekisteröityjen pelaajien määrään
Tarkasteltaessa Kurkimäen Kisa ry:lle myönnettyjä vakiovuoroja tällä mittarilla, seuralle on myönnetty 0,14 viikkotuntia per rekisteröity pelaaja.
Vastaavasti Pallokissat ry:lle on myönnetty 0,10 viikkotuntia per rekisteröity pelaaja.
Kurkimäen Kisa ry:lle on täten myönnetty enemmän vakiovuorotunteja myös rekisteröityjen pelaajien määrään suhteutettuna.
Muut vaikuttavat tekijät
Kurkimäen Kisa ry esittää oikaisuvaatimuksensa perusteluissa oman laskelmansa myönnetyistä vuoroista viikkotasolla. Esitetyssä laskelmassa ja sen perusteluissa on laskelmiin otettu mukaan myös Keskuskentän jalkapallostadionille myönnetyt vakiovuorot. Keskuskentän jalkapallostadion ei kuitenkaan ole vakituisesti käytössä tulevalla talvikaudella aikavälillä 16.11.2020-14.3.2021 (riippuen sääoloista). Joten näiden vuorojen lisääminen laskelmiin ei ole faktuaalisesti tasavertaista Lippumäen ylipainehallin tai Kuopio-hallin vuorojen kanssa.
Lisäksi Kurkimäen Kisa ry on esittämissään laskelmissa käyttänyt myönnettyjen tuntien sijasta omaa vuoroperusteista laskentatapaa. Vuoroperusteinen laskentatapa ei ole yhtä vertailukelpoinen, kuin tuntiperusteinen laskentatapa johtuen harjoitusvuorojen erilaisista aikamäärällisistä pituuksista.
Oikaisuvaatimuksessaan Kurkimäen Kisa ry vetoaa myös aikaisempien vuosien tilanteeseen ennen Lippumäen ylipainehallin valmistumista, jolloin heillä oli kaksi vakiovuoroa Kuopion kaupungin ylläpitämissä liikuntahalleissa nyt myönnetyn yhden vuoron sijasta. Vuonna 2019 Kurkimäen Kisalla on Palloliitolta saatujen tietojen mukaan ollut Palloliiton sarjoissa yksi joukkue ja seurassa on ollut 27 rekisteröityä pelaajaa.
Rekisteröityjen pelaajien määrän väheneminen alle puoleen (vuonna 2020 11 pelaajaa) aikaisemmasta on vaikuttanut päätöksessä vähentyneisiin myönnettyihin vakiovuorotunteihin laskevasti.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Esitän, että Kurkimäen Kisa ry:n oikaisuvaatimus hylätään yllä mainituin perustein.
Liitteet | 2 | 7699/2020-3 Oikaisuvaatimus/Kurkimäen Kisa ry |
| 3 | 7699/2020-3 Viranhaltijapäätös/Liikuntapaikkojen talvivuorot kaudelle 2020-2021 |
| 4 | 7699/2020-3 Lippumäen liikuntahalli |
| 5 | 7699/2020-3 Jalkapallo- ja pesäpallovuorot |
| 6 | 7699/2020-3 Lippumäki tekojäärata |
| 7 | 7699/2020-3 Kuopio-halli 2020 2021 jalis ja pesis |
| 8 | 7699/2020-3 Liikuntapaikkapalveluiden tilastot |
| 9 | 7699/2020-3 Palloliiton tilastot |
Valmistelija
Tarja Härmä | puh. +358 17 18 2550 |
Juhani Savolainen | puh. +358 44 748 2364 |
Ilja Venäläinen | puh. +358 44 718 2500 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä liikuntapalveluesimiehen esityksen.
Jäsen Teija Savolainen-Lipponen esitti, että Kurkimäen Kisan oikaisuvaatimus hyväksytään, koska kaupungin liikuntapaikkojen talvivuorojen jaossa on ilmennyt epätarkkuuksia, joihin nyt vedotaan oikaisuvaatimuksen hylkäämiseksi.
Esitystä ei kannatettu, joten se raukesi.
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Päivi Savinainen poistui klo 16.12 ja Iiro Väisälä saapui kokoukseen klo 16.14 asian esittelyn aikana. Leila Savolainen poistui kokouksesta klo 16.32 asian käsittelyn aikana. Juhani Savolainen poistui kokouksesta klo 16.38 asian päätöksenteon jälkeen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |