Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.02.2021/Pykälä 76

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 76

Asianro 2636/07.02.02/2019

 

 

Tilannekatsaus Saimaa ilmiö 2026 -hankkeen etenemiseen

 

 

 

Euroopan kulttuuripääkaupunkeja on nimetty vuodesta 1985 lähtien. Helsinki (2000) ja Turku (2011) ovat toimineet suomalaisina kulttuuripääkaupunkeina, ja tutkitusti hankkeella on alueelle suuri vaikutus; kulttuuripääkaupunkivuosi 2011 toi Turkuun ja Varsinais-Suomeen 260 miljoonaa euroa. Yksi suomalaiskaupunki tullaan valitsemaan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2026.

 

Savonlinnan, Joensuun, Kuopion, Lappeenrannan ja Mikkelin kaupungit sekä Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakuntaliitot ovat päättäneet tavoitella yhdessä Savonlinnan valintaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2026. Savonlinna on hankkeen yhteisesti nimetty hakijakaupunki. Ohjelma levittäytyy kuitenkin kaikkiin edellä mainittuihin kaupunkeihin ja maakuntiin. Kulttuuripääkaupunkihausta käytetään nimitystä Saimaa-ilmiö 2026.

 

Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 8.6.2020, että Kuopion kaupunki sitoutuu hankkeeseen, jossa Savonlinnan kaupunkia haetaan Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2026. Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää varata vuosille 2022-2027 yhteensä 500 000 euron määrärahan hanketta varten.

 

Kansainvälinen raati päätti kesäkuussa 2020, että kaikki Suomen kolme hakijaa, Oulu, Savonlinna ja Tampere jatkavat toiselle kierrokselle. Raati ilmoitti päätöksestä keskiviikkona 24.6.2020.

 

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 13.7.2020, että Kuopion kaupunki osallistuu ajalla 1.9.2020-31.12.2021 toteutettavan valmisteluhankkeen osarahoitukseen vuosina 2020-2021 enintään 30.000 €:lla hyväksytyistä kustannuksista. Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi yhteistoimintasopimuksen koskien vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkihanke Saimaa-ilmiön toteutumista.

 

Valmistelua on jatkettu Savonlinnan kaupungin vetämänä mukana olevien keskuskaupunkien ja maakuntien yhteistyönä. Yhdeksän hengen tiimi on valmistelemassa ohjelmaa ja suunnitelmaa kulttuuripääkaupunkivuodelle. Tiimi jättää 23.4.2021 lopullisen hakukirjan raadille ja kulttuuripääkaupunki tullaan valitsemaan 2.6.2021.

 

Hankkeen verkkosivut löytyvät osoitteesta: https://www.saimaailmio2026.fi/

 

 

Saimaa ilmiö 2026 -hankkeen hankejohtaja Sari Kaasinen ja koordinaattori (Pohjois-Savo) Jarkko Kääriäinen esittelevät asiaa kokouksessa.

 

 

                                                         

 

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Heikki Vienola

puh. +358 44 718 2021

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee Saimaa ilmiö 2026-hankkeen valmistelutilanteen tiedoksi.

 

 

Päätös                                              Hankejohtaja Sari Kaasinen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Kaasinen poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen.

 

Merkittiin, että valtuuston puheenjohtaja Sari Raassina saapui kokoukseen asiakohdan käsittelyn aikana.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa