Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 22.03.2021/Pykälä 19

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 19

Asianro 3030/07.02.01.03/2021

 

 

Kokouksessa jätetty valtuustoaloite / Yhden palvelupisteen kautta toteutettavasta palveluohjauksesta

 

 

 

Valtuustoaloite 22.3.2021

Keskustan valtuustoryhmä

 

                                                    Valtuustoaloite yhden palvelupisteen kautta toteutettavasta palveluohjauksesta

 

Kaupungin nykyinen palveluviidakko on monimutkainen. Palveluverkosto on hajanainen ja palveluiden äärelle hakeutuvat ihmiset siirretään liian helposti luukulta toiselle. Palveluvalikko laajenee ja tiedon löytäminen kootusti käy hankalammaksi.

 

Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämän tutkimuksen mukaan juuri eniten palveluja tarvitsevat ihmiset eksyvät, uupuvat ja turhautuvat sekavan palveluvalikon vuoksi. Turhautumista aiheuttaa kokemus siitä, että kukaan ei tunnu tietävän mikä taho vastaa mistäkin asiasta ja kenen puoleen pitäisi kääntyä.

 

On tarpeen kehittää Kuopioon yksi selkeä palveluohjauksen piste, joka kokoaa kaupungin palvelut yhteen. Keskitetyssä palveluohjauksessa parannetaan palveluiden saavutettavuutta. Palvelupiste voisi toimia yhdessä tai useammassa kanavassa esimerkiksi puhelinneuvontana, chat-toimintona tai mobiiliaplikaation kautta. Verkossa toimiva palvelupiste voisi hyödyntää tekoälyä ja koneoppimista ja vapauttaa kaupungin henkilöstöresursseja muuhun käyttöön.

 

Palveluohjauksen keskittäminen yhteen pisteeseen auttaisi selkeyttämään palvelutarjontaa ja helpottaisi pääsyä palveluiden pariin. Yhden pisteen kautta toteutetusta neuvonnasta saisi ohjausta välittömästi. Mallin luomisella varmistettaisiin, että kuopiolainen tai esimerkiksi Kuopioon muuttoa harkitseva löytää tarvitsemansa tuen ja tiedon. Yksi selkeä palvelupiste lisäisi myös kuntalaisten turvallisuuden tunnetta arjessa. Jo tieto siitä, että palvelut ovat tavoitettavissa yhden pisteen kautta, vahvistaa luottamusta. Palvelupisteessä tulisi huomioida kattavat aukioloajat, jotta pystymme aidosti tarjoamaan kattavaa huolenpitoa ja hyvinvointia – myös ennaltaehkäisevästi.

 

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Kuopioon kehitetään yksi kattavat aukioloajat omaava palvelupiste, jonka avulla turvaamme palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden.

 

 

Päätös                                         Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa