RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 26.04.2021/Pykälä 33
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 33 | Asianro 9691/00.01.00/2020 |
Kuopion Vesi Oy:n omistusosuuksien korjaamisesta päättäminen
Kuopion kaupunki ja Siilinjärven kunta perustivat vuonna 2020 alussa yhteisen vesihuoltoyhtiön, Kuopion Vesi Oy, tuottamaan kuntien vesi- ja jätevesipalvelut (KV 20.5.2019 § 34). Yhtiön ensimmäinen täysi toimintavuosi on päättynyt. Yhtiötä perustaessaan osapuolet sopivat periaatteesta, että osakepääoman omistusosuudet määräytyvät osapuolten yhtiöön sijoittamien vesi- ja jätevesitoimintojen arvojen suhteessa. Jälkeenpäin on ilmennyt osittain päällekkäistä varojen laskentaa, joka Siilinjärven kunnan osalta oli sekä suhteellisesti että euromääräisesti selvästi suurempaa kuin Kuopion kaupungin osalta. Tästä aiheutuu tarve vähentää Siilinjärven kunnan omistusta Kuopion Vesi Oy:stä tavoitteena omistussuhde Kuopio 86% ja Siilinjärvi 14 %. Muutostarve nykyiseen on 2,0 prosenttiyksikköä hyvittäen Kuopion kaupungin omistusosuutta.
Kuopion Vesi Oy:n omistusosuudet voidaan täsmentää ilman osakkaiden tai yhtiön välisiä kauppa- ja maksutapahtumia toteuttamalla yhtiössä suunnattu maksuton osakeanti vain Kuopion kaupungille osakeyhtiölaissa määritetyllä tavalla. Tällöin Siilinjärven kunnan yhtiötä perustettaessa tekemä osakemerkintä pysyy ennallaan määrältään ja hankintamenoltaan, mutta osakeomistuksesta johdettavat oikeudet osakkaana pienenevät, sillä uudet osakkeet siirtävät hieman omistuksen painopistettä Kuopion kaupungin suuntaan. Tavallisimmat omistukseen liittyvät oikeudet ovat äänioikeus yhtiökokouksessa sekä oikeus osinkoon. Osapuolet ovat erikseen tehneet osakassopimuksen siitä, miten yhtiön tulee tulevaisuudessa toimia kummankin osakkaan eduksi. Osingonmaksua ei ole suunnitteilla, sillä yhtiö keskittyy seuraavien vuosien kuluessa investointitoimintaan ja perustamisvaiheen liiketoimintakauppojen maksamiseen. Kuvattu osakeomistuksen painotuksen muutos muuttaa vastaavasti myös osakkaiden oikeuksia SVOP-rahastoon.
Uudet osakepääoman laskennalliset osuudet ovat Kuopio 17.202.100 € (86 %) ja Siilinjärvi 2.800.400 € (14 %), kun ne olivat aiemmin Kuopio 16.802.100 € (84 %) ja Siilinjärvi 3.200.400 €. Osakeanti muuttaa myös osakkaiden oikeutta sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon niin, että Kuopion osuus on 17.200.000 € ja Siilinjärven 2.800.000 €, aiemmin Kuopio 16.800.000 € ja Siilinjärvi 3.200.000 €. Muutos molemmissa tapauksissa korjaus on suuruudeltaan 400.000 €. Näin omistusosuudet vastaavat yhtiöön sijoitetun omaisuuden arvon suhteellista osuutta mahdollisimman tarkasti.
Koska kysymyksessä on vain Kuopion Vesi Oy:n oman pääoman jakosuhteen täsmennys osakkaiden kesken eikä yhtiön omaan pääomaan tehdä lisäsijoituksia, ei toimenpiteellä ole vaikutusta yhtiön liiketoiminnan kehitykseen, hinnoitteluun tai sen rahoituksen hoitamiseen missään vaiheessa. Toimenpiteellä ei myöskään ole vaikutusta osakkaiden tulokseen tai taseeseen.
Kuopion Vesi Oy:n maksuttomasta osakeannista päätetään varsinaisessa tai ylimääräisessä yhtiökokouksessa, jonka päätösten mukaisesti yhtiön hallitus toimeenpanee osakkaiden yhteisen tahdon. Selvyyden vuoksi todetaan, että Kuopion kaupungin osalta omistajaohjausjaosto on toimivaltainen viranomainen ohjeistamaan yhtiökokousedustaja toimimaan yhtiökokouksessa tehtyjen päätösten mukaisesti.
Vastaavasti esitetään Kuopion ja Siilinjärven Kuopion Vesi Oy:lle myöntämien lainojen korkojen muuttamista niin että Kuopion ja Siilinjärven saamat korkotulot vastaavat niiden yhtiöön siirtämän omaisuuden arvoa. Korjaus esitetään tehtäväksi laskemalla Siilinjärven myöntämän 8.000.000 € suuruisen pääomalainan korko nykyisestä 4,0 % tasolle 3,366 % ja 14.372.965,55 € suuruisen perustamislainan korko nykyisestä 3,2 % tasolle 2,602 %. Vaikutus Siilinjärven saamaan korkotuloon on koko jaksolla (pääomalaina 10 v ja perustamislaina 30 v) yhteensä 2.243.628 €. Vertailun vuoksi korkotulo Siilinjärvelle esimerkiksi v. 2021 yhteensä 133.346 € vähemmän kuin nykyisillä koroilla ja 305.018 € korkeampi kuin Siilinjärven saama korvaus peruspääomasta (347.407 €/vuosi) ennen yhtiöittämistä. Kuopion yhtiölle myöntämiin lainoihin ei tehdä muutoksia, eikä edellä kuvatuista toimenpiteistä siten aiheudu korkovaikutuksia Kuopion kaupungille.
Vaikutusten arviointi Merkitään, että asia on ympäristö- ja yritysvaikutuksiltaan neutraali.
Valmistelija
Pauliina Pietikäinen | puh. +358 44 718 2161 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Omistajaohjausjaosto esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Kuopion Vesi Oy:n suunnatun maksuttoman osakeannin Kuopion kaupungille osakeyhtiölaissa määritetyllä tavalla siten, että Kuopion kaupungin uudeksi osakepääoman laskennalliseksi osuudeksi muodostuu 17.202.100 € (86 %) ja oikeudeksi sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon 17.200.000 €. Maksuttomasta osakeannista päätetään Kuopion Vesi Oy:n varsinaisessa tai ylimääräisessä yhtiökokouksessa.
Päätös Omistajaohjausjaosto päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Kuopion Vesi Oy:n suunnatun maksuttoman osakeannin Kuopion kaupungille osakeyhtiölaissa määritetyllä tavalla siten, että Kuopion kaupungin uudeksi osakepääoman laskennalliseksi osuudeksi muodostuu 17.202.100 € (86 %) ja oikeudeksi sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon 17.200.000 €. Maksuttomasta osakeannista päätetään Kuopion Vesi Oy:n varsinaisessa tai ylimääräisessä yhtiökokouksessa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |