RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 28.09.2021/Pykälä 5
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
8299/2021 Äänestyspaikat 2022 |
§ 5 | Asianro 8299/00.00.00.05/2021 |
Vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen aluevaaleissa 2022
Aluevaalit 2022
Aluevaalit toimitetaan sunnuntaina 23.1.2022.
Vaalilain 9 §:n 3 momentin mukaan kunnanhallitus määrää vaalipäivän äänestyspaikan ja äänestyspaikka voi erityisestä syystä sijaita myös äänestysalueen ulkopuolella.
Ehdotettu muutos
Äänestysalueen 98 (Juankoski I) äänestyspaikaksi määrätään Juankosken entinen virastotalo, os. Juankoskentie 13. Äänestysalueen äänestyspaikka on ollut viime vaaleissa Juankosken koulululla (os. Juankoskentie 24). Virastotalo on toiminut aiemmin äänestyspaikkana ja soveltuu edelleen hyvin äänestykseen. Äänestystilana toimii entinen valtuustosali.
Muutoksen on tarkoitus tulla voimaan aluevaaleista 2022 lukien. Muilta osin äänestyspaikkoihin ei tehdä muutoksia.
Liitteet | 1 | 8299/2021 Äänestyspaikat 2022 |
Valmistelija
Vesa Toivanen | puh. +358 44 718 2041 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus
Puheenjohtaja
Keskusvaalilautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että äänestysalueen 98 äänestyspaikaksi määrätään Juankosken entinen virastotalo ja äänestyspaikkatiedot ovat muutoin liitteen mukaiset.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |