Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.10.2021/Pykälä 69

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  8299/2021 Äänestyspaikat 2022

 

Keskusvaalilautakunta

5 §

28.9.2021

 

§ 69

Asianro 8299/00.00.00.05/2021

 

 

Vaalipäivän äänestyspaikkojen määrääminen aluevaaleissa 2022

 

 

Päätöshistoria

 

Keskusvaalilautakunta 28.9.2021 5 §

 

 

                 Aluevaalit 2022

 

Aluevaalit toimitetaan sunnuntaina 23.1.2022.

 

Vaalilain 9 §:n 3 momentin mukaan kunnanhallitus määrää vaalipäivän äänestyspaikan ja äänestyspaikka voi erityisestä syystä sijaita myös äänestysalueen ulkopuolella.

 

Ehdotettu muutos

 

Äänestysalueen 98 (Juankoski I) äänestyspaikaksi määrätään Juankosken entinen virastotalo, os. Juankoskentie 13.  Äänestysalueen äänestyspaikka on ollut viime vaaleissa Juankosken koulululla (os. Juankoskentie 24). Virastotalo on toiminut aiemmin äänestyspaikkana ja soveltuu edelleen hyvin äänestykseen. Äänestystilana toimii entinen valtuustosali.    

 

Muutoksen on tarkoitus tulla voimaan aluevaaleista 2022 lukien. Muilta osin äänestyspaikkoihin ei tehdä muutoksia.

 

 

Liitteet

 

8299/2021 Äänestyspaikat 2022

 

 

 

 

 

                                   Valmistelija                                  

Vesa Toivanen

puh. +358 44 718 2041

                                   etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus            

 

Puheenjohtaja

Keskusvaalilautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että äänestysalueen 98 äänestyspaikaksi määrätään Juankosken entinen virastotalo ja äänestyspaikkatiedot ovat muutoin liitteen mukaiset.  

 

 

Päätös                         Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 


 

 

 

 

Liitteet

1

8299/2021 Äänestyspaikat 2022

 

 

                                                         

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy keskusvaalilautakunnan esityksen.

 

 

 

Päätös                                              Kaupunginlakimies Vesa Toivanen oli kokouksessa kuultavana asiakohdassa. Toivanen poistui kokouksesta kuulemisen jälkeen. Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa