Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Savo-Pielisen jätelautakunta
Pöytäkirja 02.12.2021/Pykälä 20

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 20

Asianro 9118/02.05.00.00/2021

 

 

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätehuollon taksa 1.1.2022 alkaen

 

Päätöshistoria

 

Savo-Pielisen jätelautakunta 14.10.2021 § 10

 

Palvelupäällikkö Saija Pöntinen
Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

 

Kunnan toissijainen vastuu jätehuollon järjestämisessä

 

Elinkeinoelämän jätehuolto sekä julkisen hallinto- ja palvelutoiminnan jätehuolto kuuluu kunnan omaa toimintaa lukuun ottamatta jätelain (646/2011) 28 §:n mukaisesti jätteen haltijan vastuulle. Jätelain 33 §:n mukaan kunnilla on kuitenkin velvollisuus tarjota yrityksille ja muille yhteisöille jätehuoltopalveluja tilanteessa, jossa ne eivät saa markkinoilta palveluja kohtuullisin ehdoin ja pyytävät siksi palvelua kunnalta. Tätä kutsutaan kunnan toissijaiseksi vastuuksi jätehuollosta (TSV).

 

Kunnan toissijainen jätehuoltovastuu koskee jätettä, joka soveltuu laadultaan ja määrältään kunnan jätehuoltojärjestelmään. Kunnan toissijaisen jätehuoltovastuun avulla pyritään turvaamaan toimiva jätehuolto ja jätehuoltopalveluiden saatavuus kaikille toimijoille silloinkin, kun muuta palvelutarjontaa ei ole saatavilla.

 

TSV-palvelun tarjoaminen perustuu aina jätteen haltijan esittämään pyyntöön ja arvioituun palvelupuutteeseen markkinoilla. Silloin, kun jätehuoltopalvelun arvo on vähintään 2 000 euroa vuodessa, on jätteen haltijan ennen pyynnön tekemistä julkaistava ilmoitus tarvitsemastaan palvelusta jätteiden ja sivuvirtojen tietoalustassa eli Materiaalitori-verkkopalvelussa. Vasta sitten, jos sopivaa markkinaehtoista palvelua ei Materiaalitorilla julkaistun ilmoituksen pohjalta löydy kohtuullisin ehdoin, voi pyynnön palvelusta esittää kunnalliselle jäteyhtiölle. Palvelupyynnön voi esittää jätteen haltijan puolesta myös tälle jätehuoltopalvelua tarjoava yritys.

 

Kun TSV-palvelun tarjoamiselle on perusteet, jatkuvasta kuljetus- tai vastaanottopalvelusta tehdään jätteen haltijan ja kunnallisen jäteyhtiön välillä jätelain mukainen sopimus, jonka kesto voi olla enintään kolme vuotta kerrallaan ja jonka osapuolet voivat irtisanoa sopimuksessa määritellyn irtisanomisajan kuluttua. Koska Materiaalitoria koskeva jätelain sääntely tuli voimaan vuoden 2020 alussa, tätä ennen tehdyt TSV-sopimukset on tehty ilman, että palvelun käyttäjä on ilmoittanut palvelutarpeesta Materiaalitorilla. Nämä ennen sääntelyn voimaan tuloa tehdyt TSV-sopimukset ovat voimassa korkeintaan vuoden 2022 loppupuolelle asti.

 

Jos kyseessä on jätehuoltopalvelu, jonka arvo on alle 2000 euroa vuodessa taikka palvelun tarve on kiireellinen ennalta arvaamattoman tapahtuman vuoksi, voi TSV-palvelua pyytää suoraan Jätekukolta. Tällöin jätteen haltijan ei siis ole tarvetta julkaista ilmoitusta palvelutarpeesta Materiaalitorilla ennen pyyntöä. Jätekukon tulee kuitenkin vuosittain toimittaa Materiaalitoriin tiedot myös tällaisesta palvelusta.

 

Lukuisat yritykset tukeutuvat edelleen jätehuoltopalveluissa kunnalliseen jäteyhtiöön eli ne hankkivat TSV-palveluna sekä jätteiden kuljetusta että käsittelyä Jätekukolta ainakin vuoden 2022 lopulle saakka. Tämän jälkeistä tilannetta ja palvelutarvetta on hankalaa arvioida. Materiaalitorin kautta voi yrityksille löytyä myös muita palveluntarjoajia. Tällöin kunnallisella jäteyhtiöllä ei ole enää velvollisuutta tai oikeutta tarjota yritykselle TSV-palveluja.

 

Yleistä TSV-taksasta ja sen valmistelusta

 

Kunnan toissijaisen vastuun perusteella tarjottavat jätehuoltopalvelut ovat lakisääteisiä palveluja. Jätelain 78 §:n mukaisesti kunnan lakisääteisestä jätehuollon järjestämisestä on perittävä kustannukset täysimääräisesti kattavaa jätemaksua. Jätemaksun perusteista määrätään jätelain 79 §:n mukaisesti jätetaksassa, jonka kunnan jätehuoltoviranomainen hyväksyy. Jätemaksut määrätään jätteen haltijoille jätetaksan mukaisesti ja maksut suoritetaan Jätekukolle, joka toimii jätelautakunnan lukuun hoitaen laskutuksen ja maksukertymien seurannan.

 

TSV-maksujen on vastattava mahdollisimman tarkasti juuri TSV-palvelujen järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia. Jätelakiin on sisällytetty säännös, jonka mukaan kunnan toissijaisesta jätehuoltopalvelusta perittävä jätemaksu ei saa alittaa kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvasta jätehuoltopalvelusta perittävää jätemaksua. Näin ollen yrityksiltä ja muilta yhteisöiltä jätehuoltopalveluista perittävien jätemaksujen on oltava vähintään yhtä suuria kuin kotitalouksien sekä kuntien hallinto- ja palvelutoiminnan vastaavista palveluista perittävien maksujen.

 

TSV-maksut on pääosin yhtenäistetty vuodesta 2020 lähtien kotitalouksien maksujen kanssa. TSV-maksuilla katetaan kuitenkin jätelain mukaisesti kunkin palvelun tarjoamisesta aiheutuvat kustannukset ja maksuja ei subventoida miltään osin, joten ne ovat paikoin kotitalouksien maksuja korkeammat. TSV-maksuilla katetaan palvelujen suorien kustannusten lisäksi kunnallisen jäteyhtiön kiinteitä kustannuksia, mikä hyödyttää kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvia jätehuoltoasiakkaita eli kotitalouksia sekä kuntien hallinto- ja palvelutoimintaa.

 

TSV-taksa on valmisteltu alueellisissa jätehuollon viranomaispalveluissa kunnallisen jäteyhtiön toimittamien tietojen pohjalta. Käsittelyssä on nyt taksaluonnos. Yrityksille ja muille yhteisöille, joihin asia voi vaikuttaa, varataan hallintolain 41 §:n mukaiset vaikutusmahdollisuudet taksaluonnokseen. Lisäksi kunnille ja ympäristönsuojelu­viranomaisille annetaan mahdollisuus lausunnon esittämiseen asiassa. Tämän jälkeen TSV-taksa tuodaan jätelautakunnan hyväksyttäväksi. TSV-taksan on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2022.

 

Jäteastioiden tyhjennysmaksut

 

Jätelain 79 §:n mukaan kunnan jätemaksun perusteita ovat jätteen laji, laatu, määrä ja noutokerrat. TSV-taksassa on määritelty säännöksen mukaisesti maksut jäteastioiden tyhjennyspalveluille jätelajeittain. Koko alueella noudatetaan yhtenäisiä maksuperusteita. Kuljetusten osalta maksut muodostuvat kilpailutuksen perusteella alueittain. Samoin kuin kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvassa jätetaksassa, jäteastioiden tyhjennyshinnoille on kaksi hinta-aluetta: 1) Kuopio, Siilinjärvi ja Pieksämäki sekä 2) muut kunnat. Jäteastian tyhjennyspalvelut tarjotaan TSV-asiakkailla samoilla kuljetusreiteillä kuin kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluville asiakkaille.

 

Sekajätteen tyhjennysmaksu muodostuu kuljetus- ja käsittelyosasta. Sekajäteastioiden tyhjennyshintoja on tarvetta nostaa. Suurin peruste hinnan korotukselle on kilpailutettujen jätteenkuljetusten kustannusten nousu noin 7 %:lla. Kustannusten kasvaminen perustuu siihen, että kilpailutetut kuljetushinnat on sidottu Jätekukon ja kuljetusurakoitsijoiden välisin sopimuksin kuorma-autoliikenteen kustannusindeksiin, joka on muuttunut määriteltynä vertailuajankohtana 7,25 %. Myös sekajätteen käsittelyhinnalla katettavissa yleisissä kustannuksissa on tapahtunut kasvua, minkä myötä sekajätteen käsittelyosaan esitetään 3 %:n korotusta. Näin ollen sekajäteastian tyhjennyshintaan on tulossa jäteastian koosta riippuen noin 4–6 %:n korotus.

 

Biojätteen tyhjennyshinta on TSV-asiakkailla huomattavasti korkeampi kuin kunnan ensisijaiselle jätehuoltovastuulle kuuluvilla asiakkailla, koska TSV-asiakkailla biojätteen tyhjennyksiä ei voida kompensoida sekajätteen maksuilla. Kunkin jätelajin keräyksen, kuljetuksen ja käsittelyn suorat kustannukset katetaan siis siitä jätelajista saatavilla maksuilla. Biojätteen maksuilla on katettava kuljetuksen lisäksi käsittelyn kustannukset. Käsittelykustannuksiin ei ole tulossa korotusta, joten biojäteastian tyhjennyshintoihin on vietävä ainoastaan kuljetuskustannuksen korotus. Biojäteastioilla tyhjennyshinta on siis nousemassa alueesta riippuen noin 3–4 %.

 

Pahvi-, kartonki- ja muovipakkausten tyhjennyshinnat ovat yhtenäiset TSV-asiakkailla ja kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvilla asiakkailla. Nämä maksut kattavat niistä aiheutuvat suorat keräyksen ja kuljetuksen kustannukset. Näitäkin hintoja on tarvetta nostaa kuljetusten kustannusindeksissä tapahtuneen muutoksen mukaisesti noin 7 %.

 

Lasipakkausten ja metallin tyhjennyshinnat ovat TSV-asiakkailla korkeammat kuin kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvilla asiakkailla. Kotitalouksille sekä kuntien hallinto- ja palvelutoiminnalle on laskettu kaikille hyötyjätteille yhtenäinen tyhjennyshinta, joka on keskimääräinen hinta, jolla saadaan katettua biojätteen, muovi- ja kartonkipakkausten, lasipakkausten ja metallin keräyksen ja kuljetuksen kustannukset. TSV-asiakkaille tällaista hinnan tasausta eri hyötyjätelajien välillä ei tehdä. Koska lasipakkausten ja metallin kilpailutetut tyhjennyshinnat ovat muita hyötyjätteitä korkeammat, ne ovat TSV-asiakkailla eri tasolla kuin muilla asiakkailla. Näihinkin hintoihin on tarvetta tehdä kuljetuskustannusten kasvusta aiheutuva noin 7 %:n hinnankorotus.

 

Lisäpalvelujen maksut

Jätehuollon lisäpalvelujen maksut ovat entiseen tapaan TSV-asiakkailla samat kuin kunnan ensisijaiselle jätehuoltovastuulle kuuluvilla asiakkailla. Osa lisäpalveluista tarjotaan ainoastaan kotitalouksille ja kunnille, eikä näille ole asetettu ollenkaan hintaa TSV-taksaan. Siltä osin kuin lisäpalvelut ovat eri taksoissa yhtenäiset, maksut muuttuvat samoin perustein eli korotusten perusteena on erityisesti kuljetusyrittäjille maksettavien hintojen nouseminen.

 

Lisäpalvelujen maksuja tarkistetaan kustannusperusteisesti siten, että kuljetusindeksikorotus eli noin 7 %:n tarkistus huomioidaan niissä hinnoissa, jotka liittyvät jätteiden keräykseen ja kuljetukseen. Jätehuoltomääräyksistä poikkeavista keräyspaikasta ja keräysjärjestelyistä veloitettavaa hintaa esitetään nostettavaksi hieman enemmän (noin 13 %), jotta maksulla saataisiin ohjattu asiakkaita korjaamaan puutteet.

 

TSV-jätetaksaankin on tarkennettu sitä, että poikkeavien keräysjärjestelyjen maksu veloitetaan myös silloin, kun jäteastiat on tyhjennettävä asiakkaan pyynnöstä tietyllä rajatulla aikavälillä, joka on suppeampi kuin jätehuoltomääräysten mahdollistama kuormausaika. Järjestelyistä voi tulla lisäkustannuksia, kun jäteastioita ei voida välttämättä tyhjentää silloin, kun kohde olisi suoraan kuljetusreitin varrella. Poikkeavista tyhjennysajoista on sovittava etukäteen Jätekukon kanssa, sillä aina jäteastiatyhjennyksiä ei ole mahdollista tehdä tiettyinä asiakkaan haluamina rajattuina kellonaikoina.

 

Lajitteluasemien vastaanottomaksut

 

Lajitteluasemilla otetaan vastaan jäteastioihin määränsä tai laatunsa vuoksi soveltumattomia jätteitä kotitalous- ja kunta-asiakkaiden lisäksi myös TSV-asiakkailta. Pienkuormien vastaanottomaksut ovat kotitalouksien vastaanottomaksuja korkeammat, koska niissä huomioidaan myös lajitteluasemien kiinteitä kustannuksia. Kotitalouksien käyttöä varten lajitteluasemien infra ja ylläpito katetaan perusmaksulla, jota taas muut asiakkaat eivät maksa.

 

Samoin kuin kotitalousasiakkailla, TSV-asiakkaiden pienkuormamaksujen rakennetta muutettiin huomattavasti vuoden 2021 taksaan. Tätä ennen lajitteluasemilla oli käytössä kaksi eri hintaluokkaa eri kokoisille kuormille. Vuoden 2021 alusta alkaen käytössä on ollut tarkempi kuorman koon mukainen hinnoittelu. Tuolloin pienimpien jäte-erien hinta laski ja suurimpien nousi. Uusi hinnoittelumalli on todettu perusteiltaan toimivaksi ja kannustavaksi, mutta maksujen kertymä ei ole ollut niin suuri kuin sen ennakoitiin olevan.

 

Nykyisillä pienkuormamaksuilla ei saada katettua lajitteluasemalle vastaanotettavista jätteistä aiheutuvia menoja, kun otetaan huomioon nykyinen kuorman kokoon perustuva hinnoittelu, jätteenkäsittelyn kasvaneet kustannukset sekä lajitteluasemien rakenteiden ja ylläpidon kustannusten nousu. Tämän vuoksi TSV-asiakkaiden maksutasoa on nostettava kotitalouksien maksutasoa enemmän eli 18–25 %. Pienimmissä, alle 0,5 m3:n jäte-erissä hinnankorotus tarkoittaa 3 euron korotusta kuorman vastaanottohintaan, suurimmissa 2–3 m3:n pienkuormissa vastaanottohintaa esitetään nostettavaksi 13 euroa.

 

Kuorman koon perusteella määräytyvä vastaanottomaksu veloitetaan TSV-asiakkailta betoni- ja tiilijätteestä sekä loppusijoitettavasta ja energiahyödynnettävästä jätteestä, joka on tyypillisesti erilaista rakennus-, remontointi- ja purkujätettä sekä muuta sellaista jätettä, joka edellyttää koneellista lajittelua. Lisäksi esitetään, että jatkossa TSV-asiakkailta otetaan pienkuormamaksu myös puujätteen vastaanotosta. Puujätteen vastaanottokin aiheuttaa asemilla kustannuksia, minkä lisäksi kustannuksia tulee puujätteen kuljetuksesta. Koska TSV-asiakkaat eivät maksa lajitteluaseman rakenteista ja ylläpidosta muualla kuin vastaanottomaksuissa, ei puujätteen maksuttomuutta ole enää perusteltua säilyttää.

 

Metalliromun vastaanotto säilytetään TSV-asiakkaillakin veloituksettomana, sillä vastaanoton kustannukset saadaan katettua metallista saatavilla tuloilla. Myös sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanotto säilytetään veloituksettomana, koska tuottajayhteisö osallistuu tältä osin vastaanoton kustannusten kattamiseen.

 

Vaarallisia jätteitä ei oteta pääsääntöisesti vastaan TSV-asiakkailta, koska lajitteluasemilla vaarallisten jätteen vastaanoton järjestelyt on tehty ensisijaisesti asumisessa syntyviä vaarallisia jätteitä silmällä pitäen. Esimerkiksi kyllästetyn puun vastaanotto voi kuitenkin olla mahdollista myös TSV-asiakkailta, joten Jätekukon kanssa asiasta sovittaessa näitäkin eriä voi lajitteluasemalle tuoda. TSV-asiakkailta vaarallisen jätteen vastaanotosta otetaan aina maksu, sillä nämä asiakkaat eivät maksa perusmaksua, jolla kotitalouksien vaarallisten jätteiden jätehuolto kustannetaan.

 

TSV-asiakkailla lajitteluasemien vastaanottohintojen prosentuaaliset korotukset ovat verrattain korkeita. TSV-asiakkaiden kohdalla on kuitenkin otettava huomioon, että mikäli markkinoilta on saatavissa jätteiden vastaanotto- ja käsittelypalveluja, voivat nämä asiakkaat vapaasti hankkia tarvitsemansa jätteiden vastaanotto- ja käsittelypalvelut yksityisiltä jätehuoltoalan yrityksiltä. Kunnallinen jäteyhtiö tarjoaa siis palveluja, jos muita palveluja ei ole kohtuullisin ehdoin saatavissa.

 

Jätekeskuksen vastaanottomaksut

 

Kuopion jätekeskuksella vastaanotettaville jätteille on määritelty kustannusperusteisesti painoon perustuvat hinnat (euroa/tonni). Näissä hinnoissa on huomioitu edelleen kohtuullinen kate. Lähtökohtaisesti niille jätelajeille, jotka on sisällytetty TSV-taksaan, on käsittelypalvelu tarjolla. Jos kuitenkin jätteenkäsittelyn tilanne muuttuu taksan voimassa ollessa niin, ettei jäte sovellu enää jäteyhtiön vastaanotettavaksi esimerkiksi jatkokäsittelykanavan puuttuessa, ei se ole velvollinen ottamaan jätettä vastaan. Jätelain mukainen kunnan toissijainen jätehuoltovelvoite koskee vain sellaista jätettä, joka soveltuu kunnan jätehuoltojärjestelmään. Siltä osin kuin on kyse kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvasta jätteestä, on Jätekukon vastaanotto järjestettävä.

 

Jätekeskuksen vastaanottohintoihin tulee korotuksia siltä osin kuin jätteen käsittely kallistuu mm. konetöiden tai kuljetusten kustannusten taikka kilpailutettujen jätteenkäsittelijöiden hintojen kohoamisen vuoksi. Suurin osa hinnan korotuksista on 2–5 %. Tätä suuremmat hinnankorotukset kohdistuvat erityisesti betoni- ja tiilijätteeseen sekä loppusijoittamista erityistoimenpitein edellyttäviin jätteisiin.

 

Betoni- ja tiilijätettä on ohjattu maarakentamiseen, mutta sen hyötykäyttöön saamisessa on haasteita. Samalla murskauksen konekustannukset ovat nousseet. Erityisesti tiili on verrattain huonosti maarakentamiseen soveltuvaa ja Jätekukolla on sitä varastossa odottamassa käyttökohteiden löytymistä. Jätteitä ei voida ottaa enää vastaan entisellä hinnalla, koska sillä ei saada enää katettua jatkokäytön kustannuksia. 

 

Loppusijoitettavien jätteen ja muiden kaatopaikalle sijoitettavien jätteiden, kuten hiekanerotuskaivojätteen, palojätteen ja eristevillan vastaanottohintoja nostetaan, koska loppusijoitettavan jätteen määrän vähetessä käsittelyn yksikkökustannukset nousevat. Maksumuutos on huomattava erityisesti sellaiselle jätteelle, jota vastaanotetaan hyvin pieniä määriä, mutta jolle tarvittavan peittomateriaalin määrä loppusijoituksessa on suuri (erityisjätteet, kuolleet eläimet). Koska nämä jätemäärät ovat hyvin pieniä, ei vastaanoton kustannukset kuitenkaan muodostu yhtä vastaanotettua jäte-erää kohti kohtuuttomiksi.

 

TSV-taksaan muutetaan yhden jätelajin nimikettä niin, että REF-poltettavan jätteen nimi muutetaan tasalaatuiseksi poltettavaksi jätteeksi. Tällä jätteellä tarkoitetaan etukäteen tutkittuja eriä tasalaatuista jätettä, joka soveltuu hyvin jätteenpolttolaitoksiin. Tämä on siis energiahyötykäyttöön ohjautuvaa sekajätettä parempilaatuisempaa jätettä, kuten jätteen käsittelyn tai lajittelun erillisjaetta, jota tulee vastaanottoon kerralla suuria määriä.

 

Jätekeskuksen lisäksi jätelajeittain määritellyillä tonnihinnoilla otetaan vastaan jätteitä myös Outokummun lajitteluasemalla. Outokummun lajitteluasemalla on muista lajitteluasemista poiketen vaakajärjestelmä ja rakenteet, jotka mahdollistavat suurempien jäte-erien vastaanoton. Jätelajikohtaiset hinnat vastaavat paremmin jätteistä aiheutuvia kustannuksia sekä motivoivat jätteiden lajitteluun ja mahdollistavat paremmin jätteiden hyödyntämisen. Outokummun lajitteluaseman toiminta ei vastaa kuitenkaan kokonaisuudessaan Kuopion jätekeskuksen toimintaa, joten vastaanottohintoja on huomattavasti suppeammin eri jätelajeille kuin Kuopion jätekeskuksella.

 

Outokummun lajitteluaseman painoperusteiset vastaanottohinnat on muodostettu siten, että Kuopion jätekeskuksen vastaanottohintaan on lisätty jätteiden kuljetuskustannukset jätekeskukselle. Kuljetuskustannukset perustuvat kunnallisen jäteyhtiön laskelmiin siitä, mitä kunkin jätelajin kuljetus maksaa. Jotkut jätelajit vastaanotetaan Outokummussa samalla hinnalla kuin jätekeskuksella, jos jäte käsitellään Outokummussa tai se saadaan toimitettua suoraan käsittelypaikkaan siten, ettei ylimääräisiä kuljetuskustannuksia tule verrattuna Kuopion jätekeskuksella tapahtuvaan vastaanottoon. Outokummun vastaanottohinnat nousevat paikoin samoin perustein kuin jätekeskuksen vastaanottohinnat.

 

Jätekeskuksen ja Outokummun lajitteluaseman painoperusteisissa hinnoissa on mahdollisuus tarkistaa taksassa määriteltyä tarkkaa hintaa alemmaksi tai korkeammaksi 20 %, jos jätteen määrästä, ominaisuuksista tai muista vastaavista seikoista aiheutuu tavallista poikkeavia vastaanottokustannuksia. Jäte-erä voi esimerkiksi tarvita ominaisuuksiensa vuoksi esikäsittelyä, tai sen jatkokäsittelyn hinta voi olla erän pienuuden tai suuruuden vuoksi normaalista poikkeava. Näin ollen on perusteltua, että hintoja voidaan muuttaa tarvittaessa siten, että ne vastaavat kustannuksia.

 

Jätekeskuksen ja Outokummun lajitteluaseman palvelumaksuja, kuten konetöiden maksuja ja vaakamaksua, nostetaan kustannusvastaavasti. Vaakamaksulla katetaan niitä kiinteitä kustannuksia, joita aiheutuu jokaisen kuorman kirjaamisesta, raportoinnista, hallinnoinnista ja laaduntarkkailusta. Kiinteällä maksulla varmistetaan, että kustannukset saadaan katettua kaiken kokoisia ja laatuisia kuormia ajatellen.

 

Vaikutusten arviointi              

Taksamuutosten ympäristövaikutusten arvioidaan olevan kokonaisuudessaan neutraalit. Taksamuutosten ei arvioida vaikuttavan jätehuoltopalvelujen hankkimiseen siten, että muutoksilla olisi vaikutuksia ympäristöön.

 

Jätehuoltopalveluja tarvitseville yrityksille jätelaki ja sen nojalla annettu taksa varmistavat palvelujen saannin aina, kun jäte soveltuu kunnan jätehuoltojärjestelmään. Taksamuutosten vaikutukset TSV-palveluja tarvitseviin yrityksiin ovat lievästi negatiiviset, sillä osa maksuista nousee.

 

Jätehuollon alalla toimiviin yrityksiin muutokset vaikuttavat eri tavoin riippuen siitä, tukeutuuko jätehuoltoalan yritys palveluntarjonnassaan osin kunnallisen jäteyhtiön palveluihin vai järjestääkö se palveluja pääosin itse. Useat jätehuoltopalveluja tarjoavat yritykset hankkivat osin Jätekukon kuljetus- ja käsittelypalveluja, joten heille muutokset voivat olla lievästi negatiiviset. Toisaalta, jos yritys tarjoaa kuljetus- ja vastaanottopalveluja omana toimintana, TSV-hintojen nostamisen vaikutus voi olla positiivinen eli kunnallisen jäteyhtiön TSV-hinnan noustessa yksityisen palvelutarjonnan hinta voikin olla siihen nähden kohtuullinen eli asiakas siirtyykin tämän yrityksen palvelujen käyttäjäksi. 

 

Esitys                                       

Jätelautakunta asettaa TSV-taksaluonnoksen yleisesti nähtäville. Lautakunta varaa kuntalaisille ja niille, joiden oloihin päätöksenteolla on huomattava vaikutus, mahdollisuuden esittää mielipiteensä asiasta. Lisäksi jätelautakunta varaa toimialueen kunnille ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille tilaisuuden lausunnon antamiseen TSV-taksaluonnoksesta.

 

TSV-taksaluonnos sekä kuulutus asian vireillä olosta ja vaikuttamismahdollisuuksista pidetään nähtävillä jätelautakunnan verkkosivuilla 18.10.–12.11.2021. Tieto kuulutuksesta lähetetään lisäksi sähköisesti kaikkiin jätelautakunnan toimialueen kuntiin, jotta kunnat voivat julkaista ne omilla verkkosivuillaan. Asiasta ilmoitetaan lisäksi kuulutuksella, joka julkaistaan kuntien ilmoituslehdissä viikolla 42.

 

Nähtävillä olon ja kuulemisen jälkeen taksaan tehdään tarvittaessa lausuntojen ja mielipiteiden pohjalta muutoksia.  TSV-jätetaksa tuodaan tämän jälkeen jätelautakunnalle hyväksyttäväksi.

 

 

Liitteet

1

9118/2021 Luonnos TSV-jätetaksaksi 1.1.2022 alkaen

 

Valmistelija                                                           

Saija Pöntinen

puh. +358 44 718 5066

etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

 

Lautakunta hyväksyy palvelupäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Merkitään, että Jätekukon toimitusjohtaja Arto Ryhänen oli kuultavana asiakohdassa. Ryhänen poistui tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen klo 16:08.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 


 

 

Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

Alueelliset jätehuollon viranomaispalvelut

 

Yleistä                                      

Savo-Pielisen jätelautakunta käsitteli luonnoksen kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksaksi (TSV-taksa) kokouksessaan 14.10.2021 § 10. Nyt käsiteltävänä on ehdotus 1.1.2022 voimaan tulevaksi taksaksi. TSV-taksa koskee jätehuoltopalveluja, joita kunnallinen jäteyhtiö järjestää kunnan toissijaisen järjestämisvastuun perusteella mm. elinkeinotoiminnalle.

 

TSV-taksassa nostetaan niin jäteastioiden tyhjennysmaksuja kuin kiinteistön jätehuoltopalveluihin liittyvien lisäpalvelujen maksuja. Samoin korotetaan lajitteluasemien pienkuormien vastaanottomaksuja ja osin myös jätekeskuksen jätelajikohtaisia vastaanottomaksuja. Maksukorotusten perusteena on kustannusten nousu palvelujen toteuttamisessa ja jäteyhtiön toiminnassa lainsäädäntömuutosten myötä tapahtuneet muutokset.

 

Kuuleminen jätetaksasta 

Jätelautakunta asetti kokouksessa käsittelemänsä TSV-taksaluonnoksen nähtäville ajalle 18.10.–12.11.2021. Asiassa varattiin vaikutusmahdollisuudet niille, joiden oloihin päätöksenteolla on huomattava vaikutus. Lisäksi alueen kunnille ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaisille annettiin mahdollisuus lausunnon antamiseen asiassa.

 

TSV-taksaluonnoksen kanssa samaan aikaan oli nähtävillä kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen taksaluonnos, joten kuntien lausunnot on annettu yhteisesti molemmista taksoista. TSV-taksasta ei annettu mielipiteitä.

 

Taksaluonnoksesta annettiin kolme lausuntoa. Lausunnon antoivat seuraavat tahot:

         Lieksan kaupunki, kaupunginhallitus

         Outokummun kaupunki, kaupunkirakennelautakunta

         Tervon ja Vesannon kuntien ympäristönsuojeluviranomainen (Keiteleen, Tervon ja Vesannon ympäristölautakunta)

 

Lausunnot on koottu yhteenvetoon, minkä lisäksi ne ovat nähtävänä alkuperäisinä kappaleina jätelautakunnan toimistossa ja jätelautakunnan kokouksessa. Yhteenvedossa on esitetty myös jätehuollon viranomaispalvelujen vastineet lausuntoihin.

 

Keskeisimmät lausunnoissa esitetyt asiat sekä niiden huomioon ottaminen TSV-taksassa

 

Jätetaksoista annetuissa lausunnoissa esitetyt kannanotot kohdistuivat ensisijaisesti kunnan ensisijaista jätehuoltoa koskevaan jätetaksaan. Yksin TSV-taksaan ei kohdistunut lausunnoissa huomioita. Yleisesti molempia taksoja koskien tuotiin esille, että jätemaksujen korotukset ovat asiakkaiden kannalta negatiivisia, mutta esitetyt korotukset ovat kuitenkin perusteltuja.

 

Taksan ohjaavuutta, jota pidettiin lausunnoissa tärkeänä, ei voida toteuttaa niin voimakkaasti TSV-taksassa kuin kunnan ensisijaiselle vastuulle kuuluvan jätehuollon taksassa. Kustakin jätehuoltopalvelusta on laskutettava TSV-asiakkailta vähintään palvelun suorat kustannukset kattava hinta eli subventointeja ei voida käyttää. TSV-taksassakin kannustavuutta toteutetaan kuitenkin siten, että kaikki yleiset kulut katetaan sekajätemaksuilla ja vain keräyksen suorat kustannukset hyötyjätteiden tyhjennysmaksuilla. 

 

TSV-taksaehdotukseen ei ole tehty luonnoksen jälkeen muutoksia. Taksa esitetäänkin hyväksyttäväksi aikaisemmin käsitellyn taksaluonnoksen mukaisena.

                                                         

Vaikutusten arviointi                TSV-taksamuutosten vaikutuksia on kuvattu luonnosvaiheessa. 

 

 

Esitys                                              Jätelautakunta hyväksyy kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätetaksan eli TSV-taksan liitteenä olevan ehdotuksen mukaisesti jätelain 79 §:n nojalla. TSV-taksa tulee voimaan 1.1.2022. Jätetaksa astuu voimaan kuntalain 143 §:n mukaisesti, vaikka sen hyväksymistä koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta. Taksa on voimassa toistaiseksi, kunnes erikseen muuta päätetään. Taksa kumoaa voimaantullessaan jätelautakunnan hyväksymän edellisen TSV-taksan.

 

TSV-taksa annetaan yleisesti tiedoksi jätelain 79 §:n ja kuntalain 108 §:n mukaisesti pitämällä se nähtävillä jätelautakunnan verkkosivuilla (www.jatelautakunta.fi) ja vastuukunnan eli Kuopion kaupungin verkkosivuilla 7.12.2021–13.1.2022. Lisäksi tieto lähetetään muihin toimialueen kuntiin, jotka voivat julkaista sen omilla verkkosivuillaan. Jätelautakunnan verkkosivuilla taksa on saatavilla myös nähtävilläpitoajan jälkeen.

 

 

 

Liitteet

5

9118/2021 Ehdotus TSV-taksaksi 1.1.2022 alkaen

 

                                                          Valmistelija                                                           

Saija Pöntinen

puh. +358 44 718 5066

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Palvelupäällikkö Saija Pöntinen

 

Lautakunta hyväksyy palvelupäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Merkitään, että Jätekukon toimitusjohtaja Arto Ryhänen oli kuultavana asiakohdassa. Merkitään, että Ryhänen poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa