RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 09.11.2021/Pykälä 53
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 53 | Asianro 10481/12.02.00/2021 |
Lausunto Vaalijalan Sateenkaaren koulun tulevaisuudesta
Opetusjohtaja Silja Silvennoinen
Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen asteen yhteistyö
Vaalijala on kuntayhtymä, jonka omistavat 33 savolaista kuntaa. Kuopion kaupunki on yksi Vaalijalan kuntayhtymän jäsenkunnista. Vaalijala toimii kehitysvammalain mukaisena Savon erityishuoltopiirinä. Vaalijala tuottaa mm. kuntoutus-, asumis- ja asiantuntijapalveluita kaiken ikäisille erityistä tukea tarvitseville henkilöille. Lisäksi kuntayhtymä järjestää perusopetusta Sateenkaaren erityiskoulussa.
Perusopetus on tarkoitettu Vaalijalassa pysyvästi oleville sekä kuntoutusjaksoilla oleville perusopetusikäisille oppilaille. Sateenkaaren erityiskoulu sijaitsee Pieksämäellä. Vaalijalan toiminnasta sote-palveluiden osuus siirtyy uudelle hyvinvointialueelle 1.1.2023 ja kuntayhtymän toiminta nykymuodossaan lakkaa. Perusopetusta tarjoavaa Sateenkaaren erityiskoulua ei voida siirtää hyvinvointialueelle, koska nykyinen lainsäädäntö ei tätä mahdollista. Tästä johtuen Vaalijalan omistajakuntien tulee ratkaista Sateenkaaren erityiskoulun tulevaisuus, jotta jatkossakin Vaalijalassa asuvien tai siellä kuntoutuksessa olevien oppilaiden perusopetus pystytään järjestämään.
Tällä hetkellä Sateenkaaren erityiskoulussa on kaksi kuopiolaista lasta oppilaana. Lisäksi muutama kuopiolainen oppilas käyttää Sateenkaaren erityiskoulun palveluita silloin kun he ovat kuntoutuksessa Vaalijalassa.
Vaalijalan kuntayhtymä esittää, että Sateenkaaren erityiskoulun tulevaisuus ratkaistaan perustamalla uusi kuntayhtymä järjestämään perusopetusta. Kuntayhtymä on järjestänyt asiasta kuntakokouksen 28.10.2021. Kuntakokouksessa yleinen henki on ollut, että Sateenkaaren koulun opetuksen jatkuminen on turvattava, mutta kuntayhtymämalli on koettu raskaana. Vaalijalan kuntayhtymä pyytää kunnilta alustavia kannanottoja Sateenkaaren erityiskoulun tulevaisuudesta 19.11.2021 mennessä
Vaikutusten arviointi -
Esitys Kasvun ja oppimisen lautakunta antaa Vaalijalan kuntayhtymälle seuraavan lausunnon Sateenkaaren erityiskoulun tulevaisuudesta:
Kuopion kaupunki järjestää erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden perusopetuksen pääasiallisesti omana toimintana.
Kehitysvammaisten laitosasumisen purkamista koskevan valtioneuvoston periaatepäätöksen linjausten mukaisesti vammaisten lasten ensisijainen oikeus on asua kotonaan ja sitä tuetaan kotiin annettavalla avulla ja tuella sekä tilapäishoidolla. Kuopion kaupungin perusturvan palvelualueen ensisijaisena tavoitteena on alle 18-vuotiaiden erityisen tuen tarpeessa olevien lasten ja nuorten tilapäishoidon järjestäminen omassa kotikunnassa lähipalveluina ja siihen tarkoitetuissa toimitiloissa. Lähipalvelu mahdollistaa myös äkillisen hoidon tarpeissa kriisipaikkapalvelun. Palvelulla vahvistetaan ennaltaehkäisevää perhetyötä ja tuetaan perheiden voimavaroja. Lähipalveluna tuotettu tilapäishoito tukee myös lapsen ja nuoren keskeytymätöntä koulunkäyntiä omassa koulussa tilapäisjakson aikana. Kuopion kaupungin vammaispalvelut käynnistävät keväällä 2022 kaupungin oman kehitysvammaisten lasten tilapäishoidon yksikön, joka tukee omalta osaltaan myös perusopetuksen järjestämistä jatkossakin Kuopiossa.
Kuopiolaiset oppilaat ovat käyttäneet Sateenkaaren erityiskoulun palveluita ollessaan kuntoutusjaksolla Vaalijalassa. Vaalijalan yksikön ja Sateenkaaren erityiskoulun hyödyntämisen tekee vaikeaksi pitkä etäisyys sekä palvelun korkea hinta.
Näistä lähtökohdista pidämme tärkeänä sitä, että jatkossakin Vaalijalassa
kuntoutusjaksoilla olevien oppilaiden perusopetus järjestetään asianmukaisesti. Kuntayhtymämallia pidämme kuitenkin raskaana tähän tarkoitukseen. Parhaana ratkaisuna pidämme sitä, että Sateenkaaren erityiskoulun sijaintikunta vastaisi Vaalijalassa olevien lasten perusopetuksen järjestämisestä vastaavalla tavalla kuin Kuopion kaupunki järjestää sairaalakoulu- ja vammaisopetusta.
Valmistelija
Silja Silvennoinen | puh. +358 44 718 4101 |
Mari Antikainen | puh. +358 44 718 6401 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä opetusjohtajan esityksen.
Päätös Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |