RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 14.12.2021/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
§ 60 | Asianro 11898/12.00.01.00/2021 |
Toimivallan määräaikainen delegointi opetuksen järjestämiseksi mahdollisessa poikkeustilanteessa ajalle 1.1. - 31.7.2022
Henkilöstö- ja hallintopäällikkö Pekka Savolainen
Kasvun ja oppimisen tukipalvelut
Kasvun ja oppimisen lautakunta on kokouksissaan 18.8.2020 (§55) ja 15.12.2020 (§) päättänyt delegoida sille kuuluvaa toimivaltaa siten, että asiakkuusjohtajana toimiva opetusjohtaja on perusopetuslain 20 a §:n mukaisesti oikeutettu päättämään opetuksessa siirtymisestä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin enintään yhden kuukauden ajaksi kerrallaan, jos se opetuksen järjestämiseksi on välttämätöntä terveydenhuollon järjestämisestä vastaavan toimielimen tai viranhaltijan tartuntatautilain 58§:n tekemän päätöksen perusteella. Poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden aikana opetusta voidaan päätökseen perustuen järjestää osittain tai kokonaan muuna kuin lähiopetuksena etäyhteyksiä hyödyntäen.
Kuopion kaupungin hallintosäännössä (§24) sekä Hyvinvoinnin edistämisen ja kasvun ja oppimisen palvelualueiden toimintasäännössä (§3 ja §11B) on määritelty asiakkuusjohtajan sekä asiakkuusjohtajana toimivan opetusjohtajan tehtävät ja toimivalta.
Kasvun ja oppimisen Lautakunnan 18.8. ja 15.12.2020 tekemät delegointipäätökset toimivallan siirrosta ovat olleet yhteensä voimassa 31.7.2021 saakka. Syyslukukaudelle 2021 ei delegointipäätöstä ole tehty. Korona-pandemia aiheuttaa edelleen haasteita normaaleille toiminnoille ja Valtioneuvosta ja Aluehallintovirastot miettivät keinoja pandemian hillitsemiseksi.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti on Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö vahvistanut Lain perusopetuksen väliaikaisesta muuttamisesta (687/2021/20 a§). Väliaikainen muutos on voimassa 1.8.2021 – 31.7.2022. Lain väliaikaisella muutoksella on turvata opetuksen järjestäminen tilanteissa, jossa opetusta ei voida järjestää lähiopetuksena.
Vaikutusten arviointi -
Esitys Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta päättää delegoida sille kuuluvaa toimivaltaa määräaikaisesti ajalle 1.1. – 31.7.2022 siten, että asiakkuusjohtajana toimiva opetusjohtaja on perusopetuslain 20 a §:n mukaisesti oikeutettu päättämään opetuksessa siirtymisestä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin enintään yhden kuukauden ajaksi kerrallaan, jos se opetuksen järjestämiseksi on välttämätöntä terveydenhuollon järjestämisestä vastaavan toimielimen tai viranhaltijan tartuntatautilain 58§:n tekemän päätöksen perusteella. Poikkeuksellisten opetusjärjestelyiden aikana opetusta voidaan päätökseen perustuen järjestää osittain tai kokonaan muuna kuin lähiopetuksena etäyhteyksiä hyödyntäen.
Lautakunnan delegointipäätös toimivallasta on voimassa 1.1. – 31.7.2022, mikäli terveydenhuollon järjestämisestä vastaava toimielin tai viranhaltija tekee tartuntatautilain 58§:n perusteella päätöksen. Poikkeavasta järjestelystä opetusjohtaja tekee aina viranhaltijapäätöksen.
Valmistelija
Pekka Savolainen | puh. +358 44 718 4101 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä henkilöstö- ja hallintopäällikön esityksen.
Päätös Kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |