Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 21.01.2022/Pykälä 3

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 3

Asianro 181/00.00.00.05/2022

 

 

Aluevaalien ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen

 

 

                                                    Vaalilain 63 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan tehtävänä on tarkastaa sille saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat. Sen jälkeen, kun tarkastus on suoritettu, lasketaan hyväksyttyjen vaalikuorten lukumäärä äänestysalueittain ja lukumäärä merkitään pöytäkirjaan. 

 

                                                    Kirjeäänestysasiakirjojen tarkastamisesta on säädetty lisäksi vaalilain

66 g §:ssä.  

 

Ennakkoäänestysasiakirjojen ja kirjeäänestysasiakirjojen tarkastamisesta (kappale 5) sekä pieniin äänestysalueisiin liittyvistä menettelyistä (kappale 9) on kerrottu tarkemmin oikeusministeriön ohjeessa nro 1.   

 

                                                    Mikäli kunnassa ilmenee vaalilain 82 §:n tarkoittamia ns. pieniä äänestysalueita, on keskusvaalilautakunnan vaalisalaisuuden turvaamiseksi määrättävä ääntenlaskemisesta vaalilain edellyttämällä tavalla.

 

                                                    Pienten äänestysalueiden määrä voidaan todeta ennakkoäänestyksen päätyttyä 13.1.

 

Vaikutusten arviointi                 

 

 

 

Liitteet

1

Liite 1 keskusvaalilautakunnan pöytäkirjaan 21.1.2022 § 3.pdf

 

2

Liite 2 keskusvaalilautakunnan pöytäkirjaan 21.1.2022 § 3.pdf

 

3

Liite 3 keskusvaalilautakunnan pöytäkirjaan 21.1.2022 § 3.pdf

 

 

                                                    Valmistelija                                                       

Vesa Toivanen

puh. +358 44 718 2041

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Keskusvaalilautakunnan sihteeri Vesa Toivanen

 

Keskusvaalilautakunta suorittaa ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastuksen.

Merkittiin, että keskusvaalilautakunnalle oli määräaikaan mennessä saapunut 25473 ennakkoäänestysasiakirjaa, joista kirjeäänestyksiä 6 kpl. Kirjeäänestysasiakirjat on avattu ja äänestysliput leimattu sekä kuoritettu uudelleen äänestyssalaisuus säilyttäen keskusvaalilautakunnan sihteerien valvonnassa.

Liitteessä 1 mainitut ennakkoäänestyskirjat jätetään vaalilain 63 §:n nojalla ottamatta huomioon ja muut äänestysasiakirjat hyväksytään.

 

 

Päätös                                         Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ja todettiin, että hyväksyttyjä vaalikuoria on yhteensä 25472 kpl jakautuen liitteen 2 mukaisesti.

 

Todettiin, että äänioikeusrekisteriin on tehty ennakkoon äänestäneistä merkinnät liitteen 3 mukaisesti.

 

Todettiin, että kunnassa ei ole äänestysaktiivisuus huomioiden vaalilain 82 §:ssä tarkoitettuja pieniä äänestysalueita.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa