RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 23.03.2022/Pykälä 28
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kuopion VPK Palokuntasopimus |
§ 28 | Asianro 2385/00.04.02/2022 |
Kuopion vapaaehtoinen palokunta Ry (Kuopion VPK) palokuntasopimus
Pohjois-Savon pelastuslaitos ja Kuopion vapaaehtoinen palokunta Ry on päivittänyt kahdenvälisen sopimuksen (liitteenä). Sopimus korvaa aiemmat pelastuslaitoksen ja Kuopion VPK:n väliset sopimukset. Sopimuksen palokuntakorvaus ja vasteajat ovat ennallaan, mutta sopimuksessa on täsmennetty hälytysosaston vahvuutta ja toimintakykytason käsitteitä vastaamaan nykyistä ohjeistusta, koulutus- ja hälytysjärjestelyjä ja kaluston vastuita.
Esitys Aluepelastuslautakunta hyväksyy Kuopion vapaaehtoinen palokunta ry palokuntasopimuksen ja valtuuttaa pelastusjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.
Liitteet | 1 | Kuopion VPK Palokuntasopimus |
Valmistelija
Paavo Tiitta | puh. +358 44 718 8103 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Pelastusjohtaja Jukka Koponen
Aluepelastuslautakunta hyväksyy Kuopion vapaaehtoinen palokunta ry palokuntasopimuksen ja valtuuttaa pelastusjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |