Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 21.04.2022/Pykälä 45

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 45

Asianro 3333/02.02.02/2022

 

 

Tarkastuslautakunnan vuoden 2022 ensimmäinen osavuosikatsaus

 

 

Tarkastuspäällikkö Aleksi Paananen
Tarkastustoimi

 

 

                                                          Kaupunkikonsernin ensimmäinen osavuosikatsaus laaditaan tammi-maaliskuulta 2022. Osavuosikatsaus sisältää palvelualueiden, taseyksiköiden ja keskeisten tytäryhteisöjen johdon katsauksen, talousarvion käyttötalous- ja tuloslaskelmaosan toteumavertailun sekä ennusteen koko vuodelle. Ensimmäinen osavuosikatsaus tehdään tiivistetyssä muodossa.

 

Kuntalain 121 § mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioida valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteidentoteutumista sekä toiminnan tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta.

 

Tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja vastaavat kaupungin ulkoisesta valvonnasta kuntalain ja tarkastussäännön mukaisesti. Tehtäväalueen keskeiset tuotteet ovat tilintarkastuskertomus ja arviointikertomus sekä väliarviointiraportti.

 

Tarkastuslautakunnan alaisena hallinnon ja talouden tarkastusyksikkönä toimii tarkastustoimisto (2 htv), jonka tehtävänä on Kuopion kaupungin hallintosäännön 90 §:n mukaan valmistella tarkastuslautakunnan käsiteltäväksi tulevat asiat ja toteuttaa hallinnon ja talouden tarkastusta sekä avustaa tilintarkastajaa. Tarkastustoimiston tehtävistä säädetään tarkemmin tarkastustoimiston toimintasäännössä.

 

Tarkastuslautakunta on valmistellut tilikauden 2021 arviointiin ja tilinpäätöksen hyväksymiseen liittyvät asiat kaupunginvaltuustolle toukokuun kokoukseen. Näiltä osin tilikauden 2021 arviointi ja tilintarkastus ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti.

 

Ajalla 1.1. – 31.3.2022 tarkastuslautakunta on kokoontunut viisi kertaa.

Kaupunginvaltuuston hyväksymän talousarvion määräraha vuodelle 2022 on 289.400 euroa. Tammi-maaliskuun toteuma oli noin 71.000 euroa. Menojen arvioidaan toteutuvan talousarvion mukaisesti.

 

Vaikutusten arviointi                     -

 

 

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Aleksi Paananen

puh. +358 44 718 2808

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Tarkastuspäällikkö Aleksi Paananen

 

Tarkastuslautakunta päättää merkitä tarkastuslautakunnan vuoden 2022 ensimmäisen osavuosikatsauksen tiedoksi.

 

 

Päätös                                              Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa