RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvun ja oppimisen lautakunta
Pöytäkirja 26.04.2022/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 31 | Asianro 3555/10.03.02.01/2022 |
Jynkän hankesuunnitelma: Varhaiskasvatuspalvelut
Kasvatusjohtaja Juha Parkkisenniemi
Varhaiskasvatus ja oppilashuolto
Hankesuunnittelun taustaa
Kasvun ja oppimisen palvelualue on laatinut tarveselvityksen Särkiniemi-Jynkkä alueen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tarpeista. Tarveselvitys on hyväksytty kasvun ja oppimisen lautakunnassa 18.05.2021 §35.
Tarveselvityksessä on todettu varhaiskasvatuksen tapahtuvan tällä hetkellä 9 kiinteistössä:
· Paimenpoika
· Jynkän koulun esiopetus
· Rauhalahti
· Aittolampi
· Levänen
· Särkiniemi
· Lohkaretie 3C
· Särkiniemi
· Lohkaretie 3B
· Puistola (ent. Tinttilä)
· Särkiniemen koulun esiopetus.
Useimmilla näistä päiväkotikiinteistöstä tulee vastaan peruskorjaustarve lähivuosina. Ensimmäisinä peruskorjausta vaativat Paimenpojan ja Aittolammen päiväkodit. Tarvittava korjausaste on kuitenkin niin suuri, että tarveselvitys esittää näiden kiinteistöjen purkamista ja korvaamista uudella kuusiryhmäisellä päiväkodilla. Ajanmukaisten tilojen saamisen lisäksi tavoitteena on järkevöittää varhaiskasvatuksen yksikkökokoa suuremmaksi ja toiminnaltaan tehokkaammaksi.
Lisäksi esitetään, että Jynkän koulun esiopetustiloja laajennetaan siten, että tilat riittävät koulun sarjaisuuden mukaisesti kolmelle esiopetusryhmälle.
Edellisen yhteyteen esitetään rakennettavaksi uusi, purkukelpoisen nuorisotalon Monarin korvaava nuorisopalveluiden tila.
Hankesuunnittelun tavoitteet
Hankesuunnittelun tavoitteena on löytää kokonaisratkaisu, jolla alueen varhaiskasvatuksen tilatarpeet saadaan ratkaistua pitkäjänteisesti.
Hankesuunnitelma koskee Paimenpojan ja Aittolammen päiväkoteja korvaavaa Jynkän alueen päiväkotia. Hankesuunnitelmaan liittyy Jynkän koulun (elinkaarikohde) esiopetus- ja nuorisopalvelun tiloja käsittelevä hankeselvitys.
Alueen muiden päiväkotien korjaus- ja korvaushankkeista tehdään jatkossa omat hankesuunnitelmansa.
Hankesuunnittelussa on huomioitu avoimen varhaiskasvatuksen sekä kerhotoiminnan tarpeet.
Jynkän alueen päiväkotiratkaisu
Suunnitelmassa vertailtiin eri vaihtoehtoja sijoituspaikaksi:
• purettavan päiväkoti Paimenpojan tontti
• purettavien nuorisotila Monarin/päiväkoti Aittolammen tontti
• rakentamaton YUR-merkinnällä varustettu tontti, Leirikyläntie 33
• Jynkän koulun tontin rakentamaton osa, Maitotie 2/Kermatie (kolme sijoitusvaihtoehtoa)
• Katraspuisto (todettiin kelpaamattomaksi)
Hankesuunnitteluryhmä päätti pitkällisen vertailun jälkeen valita ensisijaiseksi sijoituspaikaksi Aittolammen/Monarin tontin.
Esiopetus- ja nuorisopalveluiden tilat
Esityksen mukaisesti Jynkän koulun esiopetustiloja laajennetaan siten, että tilat riittävät koulun sarjaisuuden mukaisesti kolmelle esiopetusryhmälle. Laajennus rakennetaan Jynkän koulurakennuksen pohjoispuolelle, vanhaan rakennukseen yhdistyen niin, että nuorisopalveluiden tilat asettuvat laajennuksen alakertaan omalla sisäänkäynnillään, ja esiopetuksen tilat yläkertaan niin, että tilat yhdistyvät vanhoihin tiloihin.
Nuorisopalvelujen kohdalla tulee huomata, että toiminta tarvitsee käyttöönsä väistötilat 1–1,5 vuodeksi.
Jynkän koulu on elinkaarikohde, jossa Kuopion kaupungin kumppanina on YIT Suomi Oy.
Kustannukset, rakennuttaminen ja aikataulu
Jynkän päiväkodin tavoitehinta-arvion mukainen investointikustannus on 6,8 miljoonaa € alv 0 %
Vanhan Paimenpojan päiväkodin purkukustannukset ovat 270.000 € alv 0 %.
Vastaavasti Jynkän nuorisotalon Monarin purkukustannus on noin 210.000 € ja myöhemmin tapahtuva vanhan Aittolammen päiväkodin purkukustannus noin 180.000 €.
Purkukustannuksista tulee huomata, että koska rakennukset ovat käyttöikänsä päässä, ne tulee joka tapauksessa purkaa lähivuosina. Tällöin kaikki nämä purkukustannukset lankeavat maksettaviksi lähitulevaisuudessa.
Jynkän koulun laajennuksen (esiopetus- ja nuorisopalvelun tilat) YIT Suomi Oy:n antama perustamiskustannusarvio on 1,6 miljoonaa € alv 0 %.
Hintataso on noussut voimakkaasti korona-ajan ja Ukrainan sodan vuoksi ja edelleen hintojen liikkumisen tekee kustannusarviosta epävarmuustekijän.
Jos arvioitu hankejuoksutus toteutuu siten, että uusi päiväkoti otettaisiin käyttöön 8–12/2024, olisivat rakennusten tasearvot vuoden 2023 lopussa seuraavat: Aittolammen päiväkodin tasearvo n. 143.650 €, Paimenpojan päiväkodin tasearvo n. 173.030 € ja nuorisotalo Monarin tasearvo 0 € jo vuoden 2022 lopussa. Vuodelle 2024 menojäännöstä jäisi siis poistettavaksi n. 316.680 €.
Käyttäjäinvestoinnit muodostuvat tilojen kaluste- ja varustelukustannuksista. Jynkän päiväkodin investointiarvio on 120.000 € ja Jynkän koulun laajennuksen noin 200.000 € alv 0 %.
Jynkän alueen varhaiskasvatuksen tilavuokrat ovat tällä hetkellä n. 101.000 €/kk.
Seuraavassa taulukossa esitetään Jynkän päiväkodin pääomakustannuksen jakautuminen vuosi- ja kuukausitasolla, mikä tarkasti kuvaa myös käyttäjälle tulevaa vuokratasoa.
pääomakustannus | ylläpitokustannus | yhteensä | ||||||
€/v | €/kk | €/m2/kk | €/v | €/kk | €/m2/kk | €/v | €/kk | €/m2/kk |
503 397 | 41 950 | 26,70 | 92 520 | 7 710 | 4,91 | 595 917 | 49 660 | 31,61 |
Vastaavasti Jynkän koulun laajennuksen pääomakustannuksen jakaantuminen on seuraava.
pääomakustannus | ylläpitokustannus | yhteensä | ||||||
€/v | €/kk | €/m2/kk | €/v | €/kk | €/m2/kk | €/v | €/kk | €/m2/kk |
155 077 | 12 923 | 30,5 | 52 344 | 4 362 | 10,3 | 207 421 | 17 285 | 40.8 |
Jynkän päiväkodin uudisrakennuksen ja Jynkän koulun laajennuksen tavoitekäyttöönotto on elokuussa 2024.
Jynkän koulun laajennuksen hankesuunnitelman toteuttaminen edellyttää väistötilaratkaisuja nuorisopalvelujen tilojen osalta. Kuopion Tilapalvelut tutkii tällä hetkellä sopivien tilojen saatavuutta ja kustannusvaikutusta.
Hanketyöryhmä esittää, että Paimenpojan ja Aittolammen päiväkodit korvataan uudisrakennuksella hankesuunnitelman mukaisesti, ja että Jynkän kouluun toteutetaan esiopetusta ja nuorisopalveluita palvelevat tilat hankeselvityksen mukaisesti.
Jynkän päiväkoti ja Jynkän koulun laajennus esitetään toteutettavaksi omaan taseeseen.
Vaikutusten arviointi
Esitys Esitän, että kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyy hankesuunnitelman ja hankeselvityksen ja esittää ne edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle.
Liitteet | 2 | 3555/2022 Hankesuunnitelma Jynkkä |
Valmistelija
Seppo Niiranen |
|
Juha Parkkisenniemi | puh. +358 44 718 4008 |
Silja Silvennoinen | puh. +358 44 718 4101 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas
Kasvun ja oppimisen lautakunta päättää hyväksyä kasvatusjohtajan esityksen.
Päätös Kasvun ja oppimisen lautakunta hylkäsi päätösehdotuksen ja päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |