RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 23.05.2022/Pykälä 43
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
3709/2022 Pyyntö 22.4.2022 Kuopion kaupungin edustajan nimeämisestä Suomen ortodoksisen kirkkomuseon (Riisa) säätion hallitukseen |
§ 43 | Asianro 3709/00.04.02/2022 |
Edustajan nimeäminen Suomen ortodoksisen kirkkomuseon säätiöön vuosille 2022 - 2024
Talousjohtaja Marja-Leena Martikainen
Talous- ja omistajaohjaus
Suomen ortodoksien kirkkomuseon säätiö on pyytänyt Kuopion kaupunkia nimeämään edustajansa säätiön hallitukseen vuosille 2022–2024. Kuopion kaupunki on yksi säätiön perustajajäsenistä ja kaupungilla on edustus säätiön hallituksessa. Edustaja on pyydetty ilmoittamaan 30.5.2022 mennessä.
Kuopion taidemuseon intendentti Marja Louni on ollut kaupungin edustaja kausilla 2019–2021. Säätiön sääntöjen mukaan edustaja voidaan valita enintään kaksi kertaa peräkkäin. Marja Louni on ilmoittanut olevansa käytettävissä edelleen Suomen ortodoksisen kirkkomuseon säätiön hallituksen jäseneksi.
Liitteet | 3 | 3709/2022 Pyyntö 22.4.2022 Kuopion kaupungin edustajan nimeämisestä Suomen ortodoksisen kirkkomuseon (Riisa) säätion hallitukseen |
Valmistelija
Riitta Kokkonen | puh. +358 44 718 2138 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Omistajaohjausjaosto nimeää Marja Lounin Suomen ortodoksisen kirkkomuseon säätiön hallituksen jäseneksi vuosille 2022-2024.
Päätös Omistajaohjausjaosto hyväksyi kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |