RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.06.2022/Pykälä 60
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 60 | Asianro 4155/00.03.00.00/2022 |
Kuopion museokeskuksen arviointikokous
Tarkastuspäällikkö Aleksi Paananen
Tarkastustoimi
Tarkastuslautakunnalle esitellään museopalvelujen toimintaa ja tavoitteiden toteutumista.
Vaikutusten arviointi -
Valmistelija
Aleksi Paananen | puh. +358 44 718 2808 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Tarkastuspäällikkö Aleksi Paananen
Tarkastuslautakunta merkitsee saadut selvitykset tiedoksi.
Päätös Merkittiin, että hyvinvoinnin edistämisen johtaja Janne Hentunen, museokeskuksen päällikkö Pertti Renvall ja hyvinvoinnin edistämisen lautakunnan puheenjohtaja Neeta Röppänen esittelivät asiaa kokouksessa. Merkittiin, että Röppänen poistui kokouksesta asian esittelyn aikana ja Hentunen ja Renvall asian esittelyn jälkeen.
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |