RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 69
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kaupunginhallitus | 227 § | 22.8.2022 |
§ 69 | Asianro 3405/00.00.01.00/2021 |
Eronpyyntö aluepelastuslautakunnan sekä ympäristö- ja rakennuslautakunnan varajäsenyydestä / Tuula Ronkainen
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 22.8.2022 227 §
Kaupunginlakimies Vesa Toivanen
Kaupunginkanslia
Tuula Ronkainen (SDP) on pyytänyt henkilökohtaisista syistä eroa
- Pohjois-Savon aluepelastuslautakunnan varajäsenyydestä ja
- Ympäristö- ja rakennuslautakunnan varajäsenyydestä.
Kuntalain 70 §:n mukaisesti luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.
Vaikutusten arviointi -
|
|
|
|
|
|
Valmistelija
Vesa Toivanen | puh. +358 44 718 2041 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että se
− myöntää Tuula Ronkaiselle eron Pohjois-Savon aluepelastuslautakunnan varajäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja
− myöntää Tuula Ronkaiselle eron ympäristö- ja rakennuslautakunnan varajäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Vaikutusten arviointi -
Päätösehdotus Kaupunginhallitus
Kaupunginvaltuusto
- myöntää Tuula Ronkaiselle eron Pohjois-Savon aluepelastuslautakunnan varajäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi ja
- myöntää Tuula Ronkaiselle eron ympäristö- ja rakennuslautakunnan varajäsenyydestä ja valitsee hänen tilalleen uuden varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Päätös Kaupunginvaltuusto
1. myönsi yksimielisesti eron Tuula Ronkaiselle aluepelastuslautakunnan varajäsenyydestä ja valitsi hänen tilalleen aluepelastuslautakunnan varajäseneksi valtuutettu Jaakko Kosusen ehdotuksesta yksimielisesti Päivi Ahosen jäljellä olevaksi toimikaudeksi,
2. myönsi yksimielisesti eron Tuula Ronkaiselle ympäristö- ja rakennuslautakunnan varajäsenyydestä ja valitsi hänen tilalleen ympäristö- ja rakennuslautakunnan varajäseneksi valtuutettu Jaakko Kosusen ehdotuksesta yksimielisesti Pauliina Ryökäksen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |