Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 55

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 55

Asianro 3338/00.03.00.00/2022

 

 

Vastineen antaminen tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta vuodelta 2021

 

 

Talousjohtaja Marja-Leena Martikainen
Talous- ja omistajaohjaus

 

 

                                                          Tarkastuslautakunta arvioi kertomuksessaan valtuuston vuoden 2021 talousarviossa asettamien keskeisten/sitovien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista. Tarkastuslautakunta on arvioinut lisäksi kaupungin toiminnan ja hallinnon tarkoituksenmukaisuutta. Arviointi perustuu tilinpäätöksessä ja siihen sisältyvässä toimintakertomuksessa sekä henkilöstökertomuksessa esitettyihin tietoihin, tarkastuslautakunnan arviointikokouksiin sekä erillisiin tarkastustoimiston selvityksiin, tilintarkastajan raportteihin ja toimielinten päätöspöytäkirjoihin.

 

Omistajaohjausta koskevana arviointihavaintonaan tarkastuslautakunta suosittaa Kuopion kaupungin omistajapolitiikan täsmentämistä, palvelukuvauksien laadintaa ja omistajan tahtotilan kirkastamista omistajapolitiikan päivittämisen yhteydessä. Omistajaohjauksen täytyy avata kriteerinsä siitä, mihin yhtiöt toiminnassa vastaavat ja miten palvelutuotantoja jatkossa järjestetään.

 

Tarkastuslautakunta kysyy, mitkä ovat omistajaohjauksen resurssit tulevaisuudessa, joilla näitä kriteereitä valmistellaan ja seurataan?

 

 

                                                          Valmistelija                                                               

Riitta Kokkonen

puh. +358 44 718 2138

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                               Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto toteaa vastineenaan tarkastuslautakunnalle, että omistajaohjausjaosto tunnistaa omistajaohjauksen resurssihaasteet, kun kaupunkikonsernissa on tehty useita erilaisia yhtiöjärjestelyjä viime vuosina. Yhtiöittämispäätöksiä on usein ohjannut lainsäädäntö.

Vastauksena resurssihaasteisiin omistajaohjausjaosto on puoltanut konserniohjauspäällikön toimen täyttämistä. Konserniohjauspäällikön keskeisinä tehtävinä ovat omistajaohjauspolitiikkalinjausten valmistelu, omistajaohjauksen menettelyiden kehittäminen, tiedon tuottaminen omistajaohjauksen tueksi, omistajaohjausjaoston ja muun omistajaohjauksen päätöksenteon valmistelu ja toimeenpano, osallistuminen konserniyhtiöiden toiminnan ohjaamiseen, tavoitteiden asettamiseen ja seurantaan, konsernivalvonnan toimeenpanoon ja raportointiin konsernijohdolle, yhteydenpito konserniyhtiöihin ja osaomistettuihin yhteisöihin ja osallistuminen yhtiöomistusten ja konsernirakenteen kehittämiseen.

Omistajaohjauksen organisointi ja prosessi sisältyvät myös käynnissä olevaan Haltuun -projektiin.

 

 

Päätös                                              Omistajaohjausjaosto hyväksyi kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa