RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta
Pöytäkirja 12.10.2022/Pykälä 74
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 74 | Asianro 7856/00.01.02.01/2022 |
Pelastustoimen palvelutasopäätöksen päivittäminen
Lain pelastustoimen järjestämisestä (613/2021) 3 §:n mukaan hyvinvointialueen pelastustoimen palvelutason tulee vastata kansallisia, alueellisia ja paikallisia tarpeita ja onnettomuusuhkia ja muita uhkia. Palvelutasoa määriteltäessä on otettava huomioon myös toiminta valmiuslain (1552/2011) 3 §:ssä tarkoitetuissa poikkeusoloissa ja niihin varautuminen.
Pelastustoimen palvelut on suunniteltava ja toteutettava siten, että ne voidaan hoitaa mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla ja että onnettomuus- ja vaaratilanteissa tarvittavat toimenpiteet voidaan suorittaa viivytyksettä ja tehokkaasti. Palvelutasopäätöstä tehtäessä on otettava huomioon kansallisesti merkittävät riskit, selvitettävä alueella esiintyvät uhkat ja arvioitava niistä aiheutuvat riskit sekä määriteltävä toiminnan tavoitteet, käytettävät voimavarat, tuotettavat palvelut ja niiden taso.
Palvelutasopäätöstä tehtäessä on otettava huomioon myös valtioneuvoston vahvistamat valtakunnalliset strategiset tavoitteet. Päätökseen tulee myös sisältyä suunnitelma palvelutason kehittämisestä. Päätöksen tulee olla voimassa määräajan.
Nykyinen palvelutasopäätös on hyväksytty aluepelastuslautakunnassa 16.12.2020 ja sitä on täydennetty teknisillä lisäyksillä 24.3.2021. Päätöksen voimassaoloaika on 1.1.2021-31.12.2023. Palvelutasopäätöstä tulee päivittää muun muassa seuraavien muutosten vuoksi: muuttuneet säädökset, järjestämisvastuun siirtyminen kunnilta hyvinvointialueelle, valmiusjärjestelmän ja varallaolon muutokset sekä 1.1.2023 voimaan tulevat pelastustoimen valtakunnalliset strategiset tavoitteet. Hyvinvointialueella pelastustoimen palvelutasosta päättää aluevaltuusto.
Esitys Aluepelastuslautakunta merkitsee palvelutasopäätöksen päivittämisen tilanteen tiedoksi.
Valmistelija
Lauri Holappa | puh. +358 44 718 5630 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus
Vs. pelastusjohtaja Paavo Tiitta
Aluepelastuslautakunta merkitsee palvelutasopäätöksen päivittämisen tilanteen tiedoksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |