Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 27.02.2017 Pykälä 15



 

 

§ 15

Asianro 270/00.04.02/2017

 

 

Edustajien nimeäminen Kuopion konservatorion kannatusyhdistys ry:n hallitukseen seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi 2017-2019

 

 

 

 

 

                                                          Kuopion konservatorion kannatusyhdistys ry pyytää Kuopion kaupunkia nimeämään viisi edustajaa Kuopion konservatorion kannatusyhdistys ry:n hallitukseen seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi 2017 – 2019.

 

                                                          Kuluneena kaksivuoriskautena ovat Kuopion kaupungin edustajina olleet Jaakko Kosunen (konservatorion kannatusyhdistys ry:n hallituksen varapuheenjohtaja), Jouko Lehtolainen (johtokunnan varapuheenjohtaja), Leila Saramäki ja Kati Sweeney. Lisäksi Juankosken kaupungin edustajana on toiminut Jukka Niskanen.

 

                                                          Jukka Niskanen on ilmoittanut, että hän ei ole enää käytettävissä tehtävään.

 

                                                          Omistajaohjausjaosto päätti 23.1.2017 § 5 pidetyssä kokouksessa, että Kuopion konservatorion kannatusyhdistys ry:n hallitukseen kaudelle 2017 – 2019 nimetään viisi edustajaa 27.2.2017 pidettävässä omistajaohjausjaoston kokouksessa.

 

 

 

 

Liitteet

2

270/2017 Pyyntö.pdf

 

                                                          Valmistelija                                                           

Toni Vainikainen

 

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Petteri Paronen

 

Omistajaohjausjaosto nimeää viisi edustajaa Kuopion konservatorion kannatusyhdistys ry:n hallitukseen kaudelle 2017 - 2019.

 

 

Päätös                                            Omistajaohjausjaosto nimeää Kuopion konservatorion kannatusyhdistys ry:n hallitukseen Jaakko Kosusen, Jouko Lehtolaisen, Leila Saramäen, Kati Sweeneyn ja Tiina Kainulaisen kaudelle 2017 - 2019.