Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 03.05.2017/Pykälä 70

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

Juankosken tarkastuslautakunta

14 §

20.3.2017

Juankosken tarkastuslautakunta

19 §

24.4.2017

 

§ 70

Asianro 2431/00.03.00.00/2017

 

 

Juankosken arviointikertomus vuodelta 2016

 

 

Päätöshistoria

 

Juankosken tarkastuslautakunta 20.3.2017 14 §

 

 

Tarkastuslautakunnan tulee kuntalain 121 §:n 2. momentin mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Lautakunta on arviointiaan varten kuullut johtavia viranhaltijoita ja seurannut eri toimielinten päätöksentekoa.

 

Tarkastuslautakunta keskustelee vuoden 2016 arvioinneissa esille tulleista asioista.

 

 

                                            Valmistelija                                          

Kaija Kähkönen

puh. +358 44 718 8925

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus              

 

Lautakunta aloittaa vuoden 2016 arviointikertomuksen laatimisen.

 

 

Päätös                              Lautakunta aloitti arviointikertomuksen laatimisen keskustelemalla asiasta ja päätti jatkaa vuoden 2016 arviointikertomuksen laatimista seuraavassa kokouksessa.

 

 


 

Juankosken tarkastuslautakunta 24.4.2017 19 §

 

 

Päätösehdotus              

 

Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä arviointikertomuksen.

Tarkastuslautakunta päättää lähettää arviointikertomuksen Kuopion kaupungin tarkastuslautakunnalle ja edelleen kaupunginvaltuustolle ja esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi Juankosken kaupungin arviointikertomuksen vuodelta 2016.

 

 

Päätös                              Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 


 

 

 

Kuntajakolain 28 § mukaan uuden kunnan tarkastuslautakunta ja tilintarkastajat tarkastavat lakkaavien kuntien tarkastuslautakuntien ja tilintarkastajien valmistelun pohjalta lakkaavien kuntien hallinnon ja talouden kuntajaon muutoksen voimaantuloa edeltävältä vuodelta siten kuin kuntalain 14 luvussa säädetään.

 

 

Liitteet

2

2431/2017 Juankosken arviointikertomus 2016

 

 

                                                          Valmistelija                                                           

Tapani Laitinen

puh. +358 44 718 2808

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Tarkastuspäällikkö Tapani Laitinen

 

Tarkastuslautakunta esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi Juankosken kaupungin tarkastuslautakunnan laatiman arviointikertomuksen vuodelta 2016.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa