Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 22.05.2017/Pykälä 70

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Kaupunkirakennelautakunta

72 §

12.4.2017

Kaupunginhallitus

155 §

8.5.2017

 

§ 70

Asianro 7937/10.02.03/2016

 

 

Asemakaavan muutosehdotus / Linja-autoaseman ympäristö

 

Päätöshistoria

 

Kaupunkirakennelautakunta 21.12.2016 § 224

 

 

Va. suunnittelujohtaja Martti Lätti
Asemakaavoitus

 

 

Tiivistelmä:

Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan Kuopion kaupungin ja VR-Yhtymä Oy:n omistamalle maa-alueelle asemanseudun rakentaminen, joka on samalla kaupunkiympäristöltään, arkkitehtuuriltaan ja kaupunkikuvaltaan edustava asunto-, toimisto-, liike- ja palvelutiloja sisältävä merkittävä työpaikka-alue. Lisäksi mahdollistetaan maanalaisten raideliikennettä palvelevien tilojen rakentaminen Liikenneviraston omistamalle maa-alueelle sekä hule- ja tulvavesien käsittelyyn tarkoitetun suojaviheralueen rakentaminen kaupungin omistamalle asemakaavoittamattomalle maa-alueelle.

 

Kaava-alue                        Kaava-alue sijaitsee Kuopion kaupungin keskustassa Asemakadun, Maaherrankadun, Puutarhakadun ja Kuopion Ison hautausmaan välisellä alueella.

 

Laadintaperusteet, päätökset ja suunnitelmat

 

Kaupunginhallitus hyväksyi 17.5.2004 § 282 tarveselvityksen pohjalta tehdyn matkakeskuksen yleissuunnitelman ja päätti, että matkakeskuksen hankesuunnitelman laatiminen ja linja-autoaseman ja rautatieaseman alueen asemakaavan tarkistus käynnistetään yleissuunnitelman vaihtoehdon 1/a pohjalta.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi matkakeskuksen hankesuunnitelman ja yksityiskohtaisen suunnittelun käynnistämisen 20.3.2006 § 186.

 

Kaavatyö on sisältynyt vuosien 2009–2016 kaavoituskatsauksiin ja asemakaavoitusohjelmiin.

 

Kaupunkisuunnitteluryhmän kokouksessa 5/2009 päätettiin, että

linja-autoaseman ympäristöä kehitetään toimistorakentamisen alueena.

 

Kuopion kaupunki, VR-yhtymä Oy ja rakennusliike Lapti Oy:n allekirjoittivat yhteistoimintasopimuksen 21.6.2016, jossa sovittiin Kuopion Asemanseudun (Matkakeskusalueen) kehittämisestä.

 

Kaavoitustilanne               Alue on maakuntakaavassa keskustatoimintojen aluetta (C) ja liikennepaikka, jonka läpi kulkee nopean junaliikenteen rata. Suunnittelualuetta koskee maakuntakaavassa suunnittelumääräys: ”Alueen käytön suunnittelussa tulee luoda edellytykset korkeatasoisen ja vetovoimaisen keskusta-alueen kehittämiselle sekä kansainvälisten, ylimaakunnallisten ja maakunnallisten toimintojen ja monipuolisen erikoiskaupan palveluiden sijoittamiselle. Suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota alueen kaupunkikuvaan, saavutettavuuteen sekä alueen liittymiseen muuhun kaupunkirakenteeseen.”

 

Suunnittelualueella sijaitsevat mm. rautatieasemarakennus ympäristöineen sekä linja-autoaseman rakennus, jotka on esitetty Kuopion seudun maakuntakaavassa (KSMK) (MA 11.1202) ja (ma11.1339) merkinnöin kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta valtakunnallisesti tai maakunnallisesti tärkeiksi kohteiksi tai alueiksi.

 

Pohjois-Savon maakuntakaavaehdotuksessa (PSMK) on suunnittelualueella sijaitseva rautatieasemarakennus esitetty rakennussuojelukohteeksi (sr 11.1110).

 

Suunnittelualue sisältyy Kuopion seudun maakuntakaavassa Kuopion keskustavyöhykkeen kehittämisalueeseen ja sitä koskee kehittämisperiaatemerkinnän mukainen suunnittelumääräys: ”Alueen käytön suunnittelussa tulee turvata keskusta-alueen kehittyminen valtakunnallisesti vetovoimaiseksi, yhdyskuntarakenteeltaan ja kaupunkikuvaltaan korkeatasoiseksi koulutuksen, osaamisen, yritystoiminnan, kaupallisten, erityisesti erikoiskaupan palvelujen ja matkailu-, että vapaa-aikapalvelujen alueeksi. Alueen kehittämisessä ja maankäytön suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota kevyen liikenteen, joukkoliikenteen, raideliikenteen ja vesiliikenteen edistämiseen siten, että siirtymismahdollisuudet kulkumuotojen välillä ovat joustavat.”

 

Kuopion keskeisen kaupunkialueen yleiskaavassa 2001 alue on liikenne- ja rautatieliikennealueeksi (L, LR). Linja-autoasema- ja rautatieasemarakennukset on merkitty suojeltaviksi rakennuksiksi (SR-1). Rautatieaseman itäpuolella olevalla puistomaisella alueen osalla ympäristö tulee säilyttää (sr-4).

 

Suurta osaa aluetta koskee vuonna 1988 laadittu asemakaava. Viimeisin aluetta koskeva asemakaavamuutos on vuodelta 2007.

 

Nykyinen tilanne               Rakennettu ympäristö

 

Asemakadulla oleva rautatieasemarakennus on valmistunut 1934 ja sen on suunnitellut arkkitehdit Thure Hällström ja Jarl Ungern. Rautatieasemarakennus edustaa 1920-luvun pohjoismaisen klassismin ja funktionalistisen tyylisuunnan taitekohdassa toteutunutta tyylillistä risteytystä. Rakennuksen omistaa VR-Yhtymä Oy. Rakennuksen itä- ja länsipuolilla on laajahkot kivetyt / asfaltoidut, puuistutusten reunustamat pysäköintialueet. Rakennus on merkitty voimassa olevassa asemakaavassa suojeltavaksi.

 

Puijonkadun pohjoispäässä oleva linja-autoasemarakennus on valmistunut vuonna 1959 ja sen on suunnitellut arkkitehti Seppo Ruotsalainen. Rakennus edustaa ajalleen tyypillistä funktionalismista ammennettua suomalaista humaania modernismia. Rakennuksen omistaa Kiinteistö Oy Kuopion Linjuri ja se toimii tällä hetkellä liiketalona. Rakennus on merkitty voimassa olevassa asemakaavassa suojeltavaksi.

 

Rakennuksen itäpuolella on laaja, asfaltoitu linja-autojen laituri- ja pysäköintialue, joka on uudistettu vuonna 2014. Alueen keskellä on Matkahuolto Oy:n käytössä oleva tavara-aseman yksikerroksinen, harjakattoinen rakennus. Rakennuksen omistaa Kuopion kaupunki.

 

Matkustajaratapihalla on Ratahallintokeskuksen omistamat puuverhotut, metallirakenteiset laiturikatokset. Katokset kuuluvat Museoviraston laatimaan valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon. Kuopion rautatieasema-alue kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rautatieasema-alueisiin. Rautatieaseman länsipuolella, Puijonkadun ja Asemakadun kulmauksessa, on pysäköintialue.

 

Luonnonympäristö

 

Rautatieaseman itäpuolisella alueella on arvokasta ja harvinaista puustoa. Alue tunnetaan ns. aseman puistona, joka on syntynyt 1930 luvulla Valtion Rautateiden puutarhaosaston toiminnan tuloksena.

 

Maanomistus                    Maanomistajina alueella ovat Kuopion kaupunki, VR-Yhtymä Oy ja Liikennevirasto.

 

Asemakaavan muutosehdotus

 

Asemakaavalla muodostuu Kuopion Ison hautausmaan koilliskulmaukseen asemakaavoittamattomalle maa-alueelle suojaviheralue, jota voidaan käyttää hule- ja tulvavesien hallintaan.

 

Asemakaavan muutoksella Rautatien pohjoispuolelle on kaavoitettu asuin-, liike-, toimisto-, palvelu- ja yleistenrakennusten korttelialue, johon saa sijoittaa henkilö- ja tavaraliikenneterminaalin. Sen lisäksi on kaavoitettu autopaikkojen korttelialue pysäköintitalon rakentamiseksi, joka toimii osittain yleisenä pysäköintilaitoksena, henkilöliikenneterminaali bussiliikenteelle ja takseille sekä saatto- ja henkilötavaraliikennettä palveleva autopaikkojen korttelialue lyhytaikaiseen pysäköintiin. Laskennallinen rakennusoikeus on yhteensä noin 40 000 kerrosneliömetriä, josta pysäköinnin osuus on noin 11 500 kerrosneliömetriä.

 

Radan eteläpuolelle (Rautatieaseman viereen) muodostetaan erillinen asuin-, liike-, toimisto- ja palvelurakentamisen tontti, jonka laskennallinen rakennusoikeus on noin 4 500 kerrosneliömetriä. Tontin alapuolelle on mahdollista rakentaa maanalainen pysäköintitila.

 

Alueella säilytetään kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi merkityt suojelurakennukset rautatieasema ja entinen linja-autoasema. Kaavamuutoksessa molemmat alueet esitetään liike- ja toimistorakennusten korttelialueiksi, rakennusoikeuksien säilyessä ennallaan (yhteensä 4 800 k-m2).

 

Rata-alueelle on mahdollista rakentaa maanalaisia liiketiloja ja raideliikennettä palvelevia tiloja.

 

Radan pohjoispuolelle on esitetty mahdollisuus rakentaa 16-, 15- ja 14- kerroksiset toimisto-asuntotornit, muun asuin-, liike- ja toimisto- ja pysäköintirakentamisen ollessa 5-kerroksista. Radan eteläpuoliselle, rautatieasemanviereiselle pysäköintitontille voi rakentaa asuin-, liike-, toimisto-, palvelutalon, jonka korkeus on sama kuin vastapäätä, Asemakadulla olevan rakentamisen korkeus.

 

Alueen asemakaavamääräyksissä on esteettömyyttä, henkilöturvallisuutta ja ympäristön laatua koskevat määräykset.

 

Autopaikkanormiksi on esitetty liike- ja toimistorakentamiselle (sisältää hotellin) on 1 ap/60 Km2, palveluasumiselle 1ap/200 P m2 ja asunnoille 2 ap/3 as. Liityntäpysäköinnin tarpeeseen autopaikkoja on rakennettava vähintään 100. Kaavaan sisältyy myös polkupyöränormi, joka on liiketoimistorakentamiselle 1 pp/60 Km2 ja 300 polkupyöräpaikkaa liityntäpysäköinnille. Asuntojen polkupyöräpaikat toteutetaan rakennusjärjestyksen mukaisesti (2 pp/as). Vuoropysäköintiratkaisulla (ei merkittyjä autopaikkoja) on mahdollista vähentää kaavassa osoitettujen autopaikkojen määrää 30 %.

 

Käsittelyvaiheet                 Teknistä lautakuntaa tiedotettiin kaavan vireilletulosta 5.2.2009. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma hyväksyttiin 11.1.2010 ja asetettiin nähtäville 1.2.2010 kuukaudeksi. Asemakaavan valmisteluaineisto annettiin lautakunnalle tiedoksi 10.11.2010 ja aineisto oli nähtävänä 18.11.–17.12.2010. Tämän jälkeen asemakaavaa alettiin uudelleen valmistella yhteistyössä Technopolis Oyj:n kanssa. Asemakaavan valmisteluaineisto asetettiin uudelleen nähtäville ja lausunnoille 17.9.–17.10.2012. Valmisteluaineisto esiteltiin 27.9.2012. Kaupunkirakennelautakunta valitsi asemakaavaehdotuksen pohjaksi kolmen tornin vaihtoehdon 27.2.2013 § 38. Asemakaavaehdotus annettiin kaupunkirakennelautakunnalle tiedoksi 6.5.2013 ja aineisto oli nähtävänä 27.5.–28.6.2013. Korjattu ehdotus käsiteltiin 18.9.2013 § 165 kaupunkirakennelautakunnassa, jonka jälkeen käsittelyä ei enää jatkettu maankäyttösopimuksen jäädessä syntymättä.

 

Tämän asemakaavan muutosehdotus on laadittu Kuopion kaupungin, VR-yhtymä Oy:n ja rakennusliike Lapti Oy:n 21.6.2016 allekirjoitetun yhteistoimintasopimuksen pohjalta.

 

Jatkotoimenpiteet             Kaupunkirakennelautakunnan hyväksymä asemakaava-/asemakaavan muutosehdotus ja sitova tonttijako asetetaan julkisesti nähtäville.

 

Kuopion kaupunki ja VR-Yhtymä Oy laativat asemakaavoituksen yhteydessä maankäyttösopimuksen.  Kuopion kaupunki , VR-Yhtymä Oy ja Rakennusliike Lapti Oy laativat keskenään tarvittavat esisopimukset alueen kiinteistöjen luovuttamisesta.

 

Hyväksyvä viranomainen Kaupunginvaltuusto

 

 

Vaikutusten arviointi        Hanke ei hajauta yhdyskuntarakennetta, vaan tiivistää keskustatoimintoja ja hyödyntää olemassa olevaa kunnallistekniikkaa ja on siten kestävän kehityksen periaatteiden mukainen ja on myös kaavatalouden kannalta perusteltu. Kaavan mukainen ratkaisu ei vaikuta oleellisesti myöskään liikenteestä aiheutuviin päästöihin. Hankkeen ilmastopoliittiset vaikutukset ovat positiiviset.

 

Kaupunkikeskustaan sijoittuvat liike-, toimistotilat tukevat keskustan elinvoimaisuutta sekä lisäävät sen palvelutarjontaa ja tarjoavat uusia työpaikkoja. Hankeen yritysvaikutukset ovat positiiviset.

 

 

Esitys                                Esitän, että kaupunkirakennelautakunta hyväksyy asemakaavan muutosehdotuksen asetettavaksi MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi. Samalla asetetaan nähtäväksi asemakaavan muutosehdotuksen yhteydessä sitovalla tonttijaolla muodostuvan Kuopion kaupungin 3. kaupunginosan (Maljalahti) korttelin 42 tonttien 2…8 tonttijako ja korttelin 50 tonttien 1…2 tonttijako. Mikäli ehdotukseen ei muistutuksissa tai lausunnoissa esitetä muutoksia, kaavanmuutosehdotus esitetään edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Ehdotusaineisto toimitetaan tiedoksi mahdollista lausuntoa varten ympäristö- ja aluepelastuslautakunnille sekä alueelliselle rakennuslautakunnalle.  Lisäksi aineisto lähetetään tiedoksi Pohjois-Savon ELY-keskuksen ympäristövastuualueelle.

 

 

Liitteet

5

7937/2016 Pienennös kaavakartasta merkintöineen ja määräyksineen (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

6

7937/2016 Liikenteen toimivuustarkastelu (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

7

7937/2016 Korkean rakentamisen selvitys (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

8

7937/2016 Meluselvitys (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

9

7937/2016 Tärinä- ja runkomeluselvitys (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

10

7937/2016 Rakennettavuuselvitys (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

11

7937/2016 Maaperän pilaantuneisuustutkimus (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

12

7937/2016 PIMA-taustaselvitys (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

13

7937/2016  Viitesuunnitelma (jaetaan)

 

14

7937/2016 Kaavakartta merkintöineen ja määräyksineen (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

15

7937/2016  Asemakaavan seurantalomake (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

16

7937/2016 Viranomaisneuvottelujen ja esittelytilaisuuden muistiot (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

17

7937/2016 Valmisteluvaiheen lausunnot, mielipiteet ja kaavanlaatijan vastine (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

18

7937/2016 Ehdotusvaiheen lausunnot ja muistutus, yhteenveto ja vastineet (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

19

7937/2016 Tulvavesien hallintasuunnitelma (ei jaeta , julkaistaan internetissä)

 

20

7937/2016 Poistettava asemakaava (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

21

7937/2016 Kaavaselostus ilman liitteitä (ei jaeta, julkaistaan internetissä

 

22

7937/2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

 

                                            Valmistelija                                          

Pauli Sonninen

puh. +358 044 718 5439

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Palvelualuejohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy va. suunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                              Merkitään, että lautakunta asettaa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti nähtäville hallintolain mukaisesti korjatun tekniset korjaukset sisältävän tarkennetun asemakaavan muutosehdotuksen.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

                                           


 

 

Päätöshistoria

 

Kaupunkirakennelautakunta 12.4.2017  § 72

 

 

Va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Kaupunkisuunnittelun tukipalvelut

 

Tiivistelmä:

Asemakaavan muutoksella mahdollistetaan Kuopion kaupungin ja VR-Yhtymä Oy:n omistamalle maa-alueelle ”matkakeskusalueen rakentaminen”, joka on samalla kaupunkiympäristöltään, arkkitehtuuriltaan ja kaupunkikuvaltaan edustava asunto-, toimisto-, liike- ja palvelutiloja sisältävä merkittävä työpaikka-alue. Lisäksi mahdollistetaan maanalaisten raideliikennettä palvelevien tilojen rakentaminen Liikenneviraston omistamalle maa-alueelle sekä hule- ja tulvavesien käsittelyyn tarkoitetun suojaviheralueen rakentaminen kaupungin omistamalle asemakaavoittamattomalle maa-alueelle.

 

Ehdotus on ollut nähtävänä ja siitä on saatu viisi lausuntoa, yksi muistutus ja yksi kommentti. Ehdotusta on muutettu.. Kaavamääräyksiin on tehty tarkennuksia, jotka ovat koskeneet melumääräyksiä, rakennussuojelumääräyksiä, autopaikkojen sijoittamista, rakentamisalueen rajan väljentämistä ja muita teknisiä korjauksia. Muutokset eivät ole olennaisia, joten kaavaehdotusta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäväksi. Kaupunkirakennelautakunnalle esitetään, että se hyväksyy kaavaehdotuksen ja sitovan tonttijaon hyväksymiskäsittelyn jatkamisen.

 

Kaava-alue                        Alue sijaitsee Kuopion kaupungin keskustassa Asemakadun, Maaherrankadun, Puutarhakadun ja Kuopion Ison hautausmaan välisellä alueella.

 

Käsittelyvaiheet                 Kaupunkirakennelautakunta hyväksyi asemakaavan muutosehdotuksen 21.12.2016. Muutosehdotus on ollut MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti nähtävänä 16.1.–17.2.2017. Aineisto on lähetetty tiedoksi mahdollista lausuntoa varten Pohjois-Savon aluepelastuslautakunnalle sekä ympäristö- ja rakennuslautakunnalle, lisäksi aineisto lähetettiin tiedoksi Pohjois-Savon ELY-keskuksen Ympäristö ja luonnonvarat –vastuualueelle. Lausunnot on saatu viisi lausuntoa, yksi muistutus ja yksi kommentti.

 

Lausunnoissa, muistutuksessa ja kommentissa esitettyjen kannanottojen takia kaavaehdotus viedään hyväksymiskäsittelyyn kaupunkirakennelautakunnan kautta.

 

Lausunnot ja muistutus   Kaavaehdotuksesta saadut lausunnot, muistutus ja kommentti sekä niihin annetut vastineet ovat esityslistan liitteenä.

 

 

Muutokset asemakaavan muutosehdotukseen

 

Asemakaavan muutosehdotusta muutettiin lausuntojen, muistutuksen ja kommentin johdosta seuraavasti:

 

Rautatieaseman kulmatontti

Johtorasitemerkintä poistettiin tontilta. Asemakadun puoleiselle sivulle lisättiin 35 desibelin ääneristävyysmääräys. Tontin autopaikkojen sijoittaminen mahdollistettiin pysäköintitaloon merkinnällä. Oleva väestönsuoja merkittiin maanalaisena tilana. Liiketilojen rakentamisen vähimmäismääräksi osoitettiin merkinnällä 200 m2.

 

Rautatieasema

Sr-15 merkintä muutettiin sr-33 merkinnäksi ja lisättiin rky-aluerajaus.

 

Raideliikennealue

LR-4 määräyksen selitystä muutettiin: museoviranomaisen lausunto tulee pyytää laiturikatosten lisäksi myös kävely- ja tavaratunnelin suunnitelmista.

 

Radan pohjoispuolinen alue

ALPY-1 määräyksen selitys muutettiin, kun alue muutettiin meluselvityksessä uudeksi alueeksi: pihakansien suojaksi on rakennettava vähintään 2,5 metriä korkeat rakenteet (aiemmin korkeus oli 1,2 m). Et-alueen ja ilmaradan sijaintia tarkennettiin. Rakennusalaa väljennettiin tontilla 7 ja pysäköintitalossa. Lisättiin asuinrakentamisen osuutta 33 %:iin rajoittava merkintä. Liikenneaukio nimettiin Spedenaukioksi. Linja-autoaseman tontilta poistettiin ääneneristävyysmääräys ja tontin etelärajalla ollut ohjeellinen maanpinnan korkeusasemamerkintä.

 

 

Vaikutusten arviointi        Hanke ei hajauta yhdyskuntarakennetta, vaan tiivistää keskustatoimintoja ja hyödyntää olemassa olevaa kunnallistekniikkaa ja on siten kestävän kehityksen periaatteiden mukainen ja on myös kaavatalouden kannalta perusteltu. Kaavan mukainen ratkaisu ei vaikuta oleellisesti myöskään liikenteestä aiheutuviin päästöihin. Hankkeen ilmastopoliittiset vaikutukset ovat positiiviset.

 

Kaupunkikeskustaan sijoittuvat liike-, toimistotilat tukevat keskustan elinvoimaisuutta sekä lisäävät sen palvelutarjontaa ja tarjoavat uusia työpaikkoja. Hankeen yritysvaikutukset ovat positiiviset.

 

 

Esitys                                Esitän kaupunkirakennelautakunnalle sekä edelleen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle esitettäväksi, että asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen ja Kuopion kaupungin 3. kaupunginosan (Maljalahti) korttelin 42 tonttien 2…8 sitovan tonttijaon ja korttelin 50 tonttien 1…2 sitovan tonttijaon hyväksymiskäsittelyä jatketaan. Ehdotukseen tehdyt muutokset eivät ole olennaisia, joten kaavaehdotusta ei tarvitse asettaa uudelleen nähtäville.

 

Linja-autoaseman alueeseen liittyen tulee tehdä sopimus MRL 12 a luvun mukaisesta, yhdyskuntarakentamisesta aiheutuvien kustannusten korvauksesta.

 

Kunnan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen tulee MRL 65 §:n mukaisesti ilmoittaa niille muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.

 

Liitteet

 

7937/2016 pienennös kaavakartasta merkintöineen ja määräyksineen (jaetaan)

 

 

7937/2016 ehdotusvaiheen lausunnot, muistutus, kommentti ja vastineet (jaetaan)

 

 

7937/2016 kaavaselostus ilman liitteitä (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

 

7937/2016 viranomaisneuvottelujen ja esittelytilaisuuksien muistiot (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

 

7937/2016 Kuopion rautatieaseman rakennushistoriaselvitys (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

 

7937/2016 sitova tonttijako 3-42-2...8 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

 

7937/2016 sitova tonttijako 3-50-1 ja 2 (ei jaeta, julkaistaan internetissä)

 

Viiteaineisto

 

 

 

                                            Valmistelija                                          

Pauli Sonninen

puh. +358 44 718 5439

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus               Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Lautakunta hyväksyy va. kaupunkisuunnittelujohtajan esityksen.

 

 

Päätös                              Merkitään, että tämä asia käsiteltiin asian nro 2 käsittelyn jälkeen.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Merkitään, että tämän asian käsittelyn jälkeen käsiteltiin asia nro 3.

 

 


 

Kaupunginhallitus 8.5.2017 155 §

 

 

Viiteaineisto

 

7937/2016 pienennös kaavakartasta merkintöineen ja määräyksineen

 

 

7937/2016 ehdotusvaiheen lausunnot, muistutus, kommentti ja vastineet

 

 

7937/2016 kaavaselostus ilman liitteitä

 

 

7937/2016 viranomaisneuvottelujen ja esittelytilaisuuksien muistiot.pdf

 

 

7937/2016 Kuopion rautatieaseman rakennushistoriaselvitys

 

 

7937/2016 sitova tonttijako 3-42-2...8

 

 

7937/2016 sitova tonttijako 3-50-1 ja 2

 

 

7937/2016 Kuopion hyötypyöräilijöiden FB-ryhmän ehdotusvaiheesta antama muistutus ja kaavanlaatijan vastine

 

 

 

 

                                           

 

                                            Valmistelija                                          

Pauli Sonninen

puh. +358 44 718 5439

                                            etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

                                           

Kaupunkirakennelautakunta on kokouksessaan 3.5.2017  liittänyt lisäksi Kuopion hyötypyöräilijöiden FB-ryhmän mustutuksen ja kaavanlaatijan vastineen hyväksyttyyn aineistoon.  Aineisto jaetaan esityslistan viiteaineistona.

 

 

Päätösehdotus               Vs. kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen ja Kuopion kaupungin 3. kaupunginosan (Maljalahti) korttelin 42 tonttien 2…8 sitovan tonttijaon ja korttelin 50 tonttien 1…2 sitovan tonttijaon hyväksyttäväksi.

 

 

 

Päätös                              Merkittiin, että hankepäällikkö Antti Niskanen, va. kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen, kaavoitusarkkitehti Heli Laurinen ja tonttipäällikkö Jarkko Meriläinen olivat kokouksessa läsnä asiakohdassa.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti vs. kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.


 

 

 

 

 

Liitteet

26

7937/2016 pienennös kaavakartasta merkintöineen ja määräyksineen

 

27

7937/2016 ehdotusvaiheen lausunnot, muistutus, kommentti ja vastineet

 

28

7937/2016 kaavaselostus ilman liitteitä

 

29

7937/2016 viranomaisneuvottelujen ja esittelytilaisuuksien muistiot

 

30

7937/2016 Kuopion rautatieaseman rakennushistoriaselvitys

 

31

7937/2016 sitova tonttijako 3-42-2...8

 

32

7937/2016 sitova tonttijako 3-50-1 ja 2

 

33

7937/2016 Kuopion hyötypyöräilijöiden FB-ryhmän ehdotusvaiheesta antama muistutus ja kaavanlaatijan vastine

 

                                                         

 

                                                          Valmistelija                                                           

 

puh. +358 44 718 5439

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

                                                         

Kaupunkirakennelautakunta on kokouksessaan 3.5.2017  liittänyt lisäksi Kuopion hyötypyöräilijöiden FB-ryhmän mustutuksen ja kaavanlaatijan vastineen hyväksyttyyn aineistoon.  Aineisto jaetaan esityslistan viiteaineistona.

 

 

                                                          Edellä mainittuja liitteitä ei jaeta uudelleen niille, jotka ovat saaneet ne kaupunginhallituksen esityslistan 8.5.2017 liiteaineistona.

 

 

                                                          Merkitään, että asiaa koskeva maankäyttösopimus on allekirjoitettu 10.5.2017.

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginhallitus

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyy asemakaavan ja asemakaavan muutoksen sekä Kuopion kaupungin 3. kaupunginosan (Maljalahti) korttelin 42 tonttien  2…8 ja korttelin 50 tonttien 1…2 sitovan tonttijaon.


 

Päätös                                            Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa