Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maaninka-neuvottelukunta
Pöytäkirja 16.11.2017/Pykälä 26

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 26

Asianro 8246/02.01/2017

 

 

Avustushakemus hautalyhtyjen hankkimiseksi Maaningan sankarihaudoille

 

 

                                                          Maaninka Seura Ry ja Lions Club Maaninka ry ovat pyytäneet Maaninka-neuvottelukunnalta 1500 euroa tukea hautalyhtyjen hankintaan Maaningan sankarihaudoille.

 

                                                          Hankkeen tarkoituksena on sankarivainajien perinnöstä, kunnioituksesta ja arvostuksesta huolehtiminen sekä perinnön säilyttäminen sen kansainvälisine ulottuvuuksineen sukupolvesta toiseen hautojen hyvän talviaikaisen hoidon avulla.

 

                                                          Tarkoituksena on että Suomen 100-vuotissyntymäpäivänä lyhdyt syttyvät Maaningalla hanketta tukeneiden toimesta.

 

                                                          Kustannukset hankinnasta tulevat olemaan n. 4000,00 euroa talkootyötä hyödyntäen.

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

 

Liitteet

1

8246/2017 Avustushakemus Maaninka Seura Ry

 

                                                          Valmistelija                                                           

Ritva Rytkönen

puh. +358 44 718 2463

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Hallintosihteeri Ritva Rytkönen

 

Neuvottelukunta myöntää 1500 euroa avustusta lyhtyjen hankkimiseksi sankarihaudoille.

 

 

Päätös                                            Päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa