Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.02.2018/Pykälä 71

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 71

Asianro 1249/02.05.05/2018

 

 

Sakupe Oy:n osakkeiden myyminen Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle

 

 

Hallintojohtaja Heikki Vienola
Kaupunginkanslia

 

 

Sakupe Oy ja Karjalan Tekstiilipalvelu Oy (Karteks) ovat sulautuneet vuoden vaihteessa yhdeksi yhtiöksi. Fuusion taustalla on osaltaan toimintaympäristön muutokseen varautuminen: Uusi kansallinen hankintalaki kaventaa kuntayhtiöiden mahdollisuutta toimia markkinoilla (siirtymäaika päättyy 1.1.2019), omistuspohja on muuttumassa (sairaanhoitopiirin omistamat osakkeet siirtyvät maakunnille) ja toteutuessaan maakuntauudistus siirtänee osan yhtiön asiakkaista avoimille markkinoille tuoden uusien maakuntien mukana toisaalta myös lisää inhouse-potentiaalia.

 

Osana omistusjärjestelyjä on neuvoteltu järjestelystä, missä Kuopion kaupunki ja Siilinjärven kunta myisivät osan omistamistaan Sakupe Oy:n osakkeista Pohjois-Savon sairaanhoitopiirille. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitus on tehnyt kokouksessaan 29.1.2018 päätöksen Sakupe Oy:n osakkeiden ostamisesta Kuopion kaupungilta ja Siilinjärven kunnalta. Ostettavien osakkeiden yhteismäärä on 178 osaketta, joista Kuopion kaupungilta ostettavien osakkeiden osuus on 67 kpl ja Siilinjärven kunnalta ostettavien osakkeiden osuus on 111 kpl. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin päätös on liitteenä.

 

Yhden osakkeen hinnaksi on arvioitu 4535 €/kpl. Osakkeen arvon määritys perustuu Sakupe Oy:n ja Karjalan tekstiilipalvelu Oy:n (Karteks) yhdentymisneuvotteluiden aikana KPMG:n tekemiin ja yhdessä hyväksyttyihin osakkeen arvonmäärityksiin.

 

Kuopion kaupungin ja Siilinjärven kunnan myytävien osakkeiden määrä perustuu kuntien nykyiseen osakeomistukseen (myydään osakkeita omistusosuuksien suhteessa). Mahdollisten osakekauppojen jälkeen Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin omistusosuus nousee 50,07 %:iin ja Sakupe Oy:stä tulee sairaanhoitopiirin konserniyhtiö, kuten sen asema on jo aikaisemminkin ollut ennen yhtiöiden fuusioitumista.

 

 

 

Sakupe Oy:n osakkeet

omistusosuus nyt

omistusosuus mahdollisen osakemyynnin jälkeen

Kuopion kaupunki

286 kpl / 7,50 %

219 kpl / 5,74 %

Siilinjärven kunta

760 kpl / 19,92 %

649 kpl / 17,01 %

 

 

Sakupe Oy:n ja Karjalan Tekstiilipalvelu Oy:n (Karteksi) sulautumisaikeita on käsitelty omistajaohjausjaoksen kokouksissa vuonna 2017.

 

Merkitään, että Siilinjärven kunnanhallitus on osaltaan päättänyt kokouksessaan 12.2.2018 myydä Siilinjärven kunnan omistamia Sakupe Oy:n osakkeita 111 kpl Pohjois-Savon sairaanhoitopiirille.

 

Sakupe Oy:n osakkeilla ei ole kaupungin taseessa tasearvoa.

 

Liitteenä jaetaan kauppakirjaluonnos osakkeiden myymisestä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle. 

 

 

 

 

Esitys                                            Esitän, että kaupunginhallitus päättää myydä Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle 67 kpl kaupungin omistamia Sakupe Oy:n osakkeita kauppahintaan 4535 €/osake (kauppahinta on yhteensä 303.845 €) liitteenä olevan kauppakirjan mukaisesti. Kauppakirjaan voidaan tehdä tarvittaessa teknisluonteisia tarkistuksia kansliatoimenpitein.

 

 

 

Liitteet

8

1249/2018 SAKUPEn osakkeiden kauppakirja 2018 Kuopio

 

9

1249/2018 Päätös Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallitus

 

                                                     

 

Päätösehdotus                          Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas

 

Kaupunginhallitus hyväksyy hallintojohtajan esityksen.

 

 

Päätös                                          Merkitään, että kaupunginhallituksen jäsenet Minna Reijonen ja Erkki Virtanen sekä kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Markku Rossi ja kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen poistuivat esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa