RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.02.2018/Pykälä 76
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
FutureSavo_arviontilomake |
§ 76 | Asianro 1812/02.05.02.01/2018 |
FutureSavo - Tulevaisuus Savossa -maakunnallinen vetovoimahanke (Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto -ohjelma) -aiesopimuksen hyväksyminen
Strategiajohtaja Sirpa Lätti-Hyvönen
Strategia ja kehittäminen
Pohjois-Savon maakuntaohjelman valmistelussa vuosille 2018- 2021 nousi vahvasti esille maakunnan eri seutukuntien yhteinen huoli alueen yleisen vetovoimaisuuden heikkenemisestä. Maakunnan vetovoiman parantaminen on keskeinen kysymys koko maakuntasuunnitelman toteutumisessa, jotta kasvavat ja toimintaansa kehittävät työllistäjät saavat tulevaisuudessa riittävästi työvoimaa. Nyt joudutaan panostamaan erityisesti maakunnan ulkopuolelle ja jopa Suomen rajojen ulkopuolelle kohdistuviin toimenpiteisiin, jotta alueen työnantajien työvoimatarpeisiin voidaan vastata.
Pohjois-Savon vetovoiman parantamiseen tarvitaan sekä koko maakunnan yhteisiä toimenpiteitä mutta myös seutukunta- ja kuntakohtaisia toimenpiteitä, joilla kunkin alueen erityispiirteitä voidaan hyödyntää koko maakunnan vetovoimatekijöinä. Työvoiman tarjonta niukkenee eniten maakunnan teollisilla alueilla Ylä-Savossa, Varkauden seudulla ja myös Sisä-Savossa, joten erityisesti näiden alueiden vetovoimaa on tarve lisätä.
Hankkeen tavoitteena on rakentaa toimintamallit vetovoimaisuuden kehittämiseen sekä maakunnallisella tasolla että seuduittain ja kokeilla eri työpaketeissa uusia tapoja niin vetovoiman kuin pitovoimankin lisäämiseen, jotta alueen yritysten kilpailukyvyn säilyminen ja työvoiman saatavuus voidaan jakossakin varmistaa. Yritysten voimakas kasvu ja investointisuunnitelmat edellyttävät näkyviä toimenpiteitä valtakunnallisesti ja jopa kansainvälisesti, jotta Pohjois- Savon potentiaali kasvavana, kehittyvänä maakuntana saadaan työnhakijoiden tietoisuuteen.
Vetovoimahankkeessa alueelliset toimenpiteet kootaan yhteiseksi toimintasuunnitelmaksi, jota koordinoidaan maakunnallisesti. Vetovoimaa edistetään käytännön toimenpiteillä, jotka parantavat alueen työvoiman saatavuutta, arjen sujuvuutta ja asukkaiden sitoutumista alueeseen. Hankkeen avulla Pohjois-Savosta tehdään maakuntaohjelman tavoitteen mukaisesti ”Halutuin elämisen ympäristö”. Seuduilla jo käynnissä olevia markkinointi- ja viestintäkampanjoita hyödynnetään tehokkaasti ja niiden lisäksi tuotetaan yhteistä viestintämateriaalia maakunnan kattomarkkinointiin, jota kaikki seudut voivat hyödyntää oman markkinointinsa lisänä ja hankkeessa toteutettavien toimenpiteiden viestinnällisenä ilmeenä.
Konkreettisena tavoitteena on kääntää pitkän aikavälin nettomuutto positiiviseksi - vuosittain tarvitsemme 2 000 ihmistä enemmän asumaan ja tekemään työtä Pohjois-Savoon maakunnan ulkopuolelta. Kuopion ja seutukeskusten vetovoiman tulee jatkossa houkutella väkeä muualta Suomesta ja ulkomailta. Tällä varmistetaan se, että maakunnan työpaikkakehitys pysyy positiivisena eikä töitä siirry muille alueille työvoiman perässä. Tavoitteena tulee olla myös, että Pohjois-Savossa on aina kannattavampaa tehdä töitä kuin olla työttömänä.
Iisalmen ja Kuopion kaupungit, Navitas Kehitys Oy sekä Kehitysyhtiö Savo Grow ovat hakeneet Euroopan aluekehitysrahoitusta sekä kehittämisrahaston rahoitusta Pohjois-Savon liitolta maakunnallisen vetovoimahankkeelle. Hankkeen päätoteuttajana ja hallinnoijana toimii Iisalmen kaupunki ja muut osapuolet sen osatoteuttajina.
Kuopion osahankkeen tavoitteet ovat :
· Maakunnan vetovoimatyön johtaminen ja yhteistyön kehittäminen
· Maakunnallinen yhteismarkkinointi vetovoimahankkeessa
· Kansainvälisten osaajien ja työvoiman muuttajapalvelun toimintamallin rakentaminen ja jalkautus
Hankkeen toteutusaika olisi 1.4.2018 - 31.12.2020 ja koko hankekokonaisuuden kustannusarvio on 2,1 milj. euroa. Tästä Kuopion toteuttaman osahankkeen kustannukset toteutusaikana olisivat 572 581 €, josta Kuopion kaupungin oma rahoitusosuus 100 554 € (17,5%). Vuonna 2018 Kuopion osahankkeen kustannukset olisivat 138 568 €, josta omarahoituksen osuus 24 335 €. Hankkeen kustannusarvio ja sisältö voivat muuttua rahoittajan käsittelyssä.
Vaikutusten arviointi Vaikutusten arviointilomake liitteenä
Esitys
Esitän, että Kuopion kaupunki hyväksyy Future Savo – Tulevaisuus Savossa – maakunnallisen vetovoimahankkeen aiesopimuksen. Lisäksi Kuopion kaupunki omalta osaltaan varautuu hankkeen omarahoitukseen yleishallinnon kehittämishankerahoituksesta. Mikäli kaupungin rahoitusosuus suurenee ja/tai hankkeen sisältö olennaisesti muuttuu, niin hanke tuodaan uudelleen kaupunginhallitukseen päätettäväksi. Hankkeen yksityiskohtainen rahoitussuunnitelma tuodaan erikseen tiedoksi kaupunginhallitukselle sen jälkeen, kun rahoituspäätökset on saatu.
Liitteet | 12 | EURA2014hakemus 16.2.2018 allekirjoitettu |
| 13 | aiesopimus Future Savo |
| 14 | FutureSavo_arviontilomake |
Valmistelija
Sirpa Lätti-Hyvönen | puh. +358 44 718 2132 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy strategiajohtajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |