Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.09.2018/Pykälä 246

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 246

Asianro 9856/00.02.01/2017

 

 

Kh:n tiedonannot

 

 

                                                      Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:

 

8881/2015                                   Kuopion kaupunki on antanut lausunnon Kilpailu- ja kuluttajavirastolle päätösluonnoksesta (Dnro 1/KKV14.00.40/2015) koskien Lääkäripalvelutyritykset ry:n toimenpidepyyntöä kuntien toiminnasta työterveyshuollon markkinoilla.

 

4217/2016                                   Itä-Suomen hallinto-oikeuden päätös 24.8.2018 (dnro 02388/16/4108) valitukseen Kuopion osayhteisvaltuuston päätöksestä 14.11.2016 § 31, jossa osayhteisvaltuusto on hyväksynyt kävelykeskustan keskitetyn puhtaanapidon jatkamisen 1.1.2017 alkaen toistaiseksi. Hallinto-oikeus on jättänyt valituksen tutkimatta. Jälj. kaupunkiympäristön palvelualue.

 

9856/2017-88                             Vaalijalan kuntayhtymän hallituksen kokouksen 22.8.2018 pöytäkirja.

 

9856/2017-89                             Kallaveden Työterveys Liikelaitoksen johtokunnan kokouksen 3/23.8.2018 pöytäkirja.

 

9856/2017-90                             Pöytäkirjanote Savon koulutuskuntayhtymän yhtymähallituksen kokouksesta 31.8.2018 § 86: Kuntayhtymän osavuosikatsaus 30.6.2018.

 

5754/2018                                   Pöytäkirja paikallisneuvottelusta 1.6.2018 työaikapankin käyttöönotosta

Pohjois-Savon pelastuslaitoksessa.

 

6602/2018                                  Apulaiskaupunginjohtaja Kyllönen on hyväksynyt seuraavan täyttölupaesityksen:

-        kaupunkiympäristön palvelualue /alueellinen rakennusvalvonta / rakennuslupainsinööri.

6971/2018                                   Onnettomuustutkintakeskuksen tutkintapäätös 29.8.2018(Y2018-04).

Onnettomuustutkimuskeskus on päättänyt käynnistää turvallisuustutkintalain

2 §:n nojalla tutkinnan Kuopiossa 24.8.2018 tapahtuneesta, neljän ihmisen kuolemaan johtaneesta linja-auto-onnettomuudesta.

 

                                                      Kaupunginkanslia on suunniteltu pidettävän suljettuna 7.12., 27.-28.12. sekä 31.12.2018.

 

                                                      Seuraavien kokousten pöytäkirjat:

-        kaupunginjohtajan päätöskokous 21.8.2018,

-        kaupunkirakennelautakunta 12/5.9.2018,

-        kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta 6/23.8.2018,

-        ympäristö- ja rakennuslautakunta 7/23.8.2018.

 

                                                     

 

Seuraavat elinvoima- ja konsernipalvelujen palvelualueen viranhaltijoiden päätökset ajalta 20.8.- 2.9.2018:

 

Asiakirjan nro

Päätöksentekijä

§ / vuosi

Päätöspvm

Otsikko

6985/2018-1

Apulaiskaupunginjohtaja hep ja kop

2 § / 2018

30.8.2018

Kuopion kaupungin ja Iivo Niskasen yhteistyö

389/2018-22

Apulaiskaupunginjohtaja ptp

22 § / 2018

29.8.2018

Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden täyttöluvat vuonna 2018 /Johtoryhmä 28.8.2018

6878/2018-1

Apulaiskaupunginjohtaja ptp

21 § / 2018

27.8.2018

Palkallisen virkavapauden myöntäminen

389/2018-21

Apulaiskaupunginjohtaja ptp

20 § / 2018

21.8.2018

Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden täyttöluvat vuonna 2018 /Johtoryhmä 14.8.2018

6867/2018-1

Asiakkuuspäällikkö III

3 § / 2018

27.8.2018

Juankoski Vanha Valimo, kuntosalitilan vuokraus

6863/2018-1

Asiakkuuspäällikkö III

2 § / 2018

27.8.2018

Kuopio Inkiläntie 2 A-talo, toimistotilan vuokraus

6719/2018-2

Hallintojohtaja

30 § / 2018

23.8.2018

Kaupungintalon juhlasalin vuokravapaus / kevätkonsertti 15.5.2018 ja taideopetuksen 50-juhlavuoden tapahtumat 9. ja 10.11.2018

1975/2018-2

Hallintojohtaja

31 § / 2018

27.8.2018

Kaupungintalon juhlasalin vuokravapaus / Pohjois-Savon Osteoporoosiyhdistys ry:n yleisöluento 3.10.2018

4613/2018-2

Hallintojohtaja

32 § / 2018

27.8.2018

Kaupungintalon juhlasalin vuokravapaus / Savon Sydänpiiri ry:n yleisötilaisuus eteisvärinää sairastaville ja heidän läheisilleen 1.10.2018

6733/2018-1

Henkilöstöjohtaja

220 § / 2018

22.8.2018

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio) atk-pääsuunnittelija

2023/2018-3

Henkilöstöjohtaja

218 § / 2018

21.8.2018

Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio)/tietopalvelusihteeri

6737/2018-1

Kaupunginarkkitehti

2 § / 2018

21.8.2018

Keskuskentän jalkapallostadion/tapahtuma-areena arkkitehtisuunnittelu hankesuunnitelmaa varten

3027/2018-3

Lakimies

39 § / 2018

21.8.2018

Vahingonkorvaushakemus/ auton vaurioituminen

3439/2018-3

Lakimies

44 § / 2018

22.8.2018

Vahingonkorvaus/ auton vaurioituminen

3095/2018-4

Lakimies

42 § / 2018

21.8.2018

Vahingonkorvaushakemus / auton vaurioituminen

3092/2018-4

Lakimies

41 § / 2018

21.8.2018

Vahingonkorvaushakemus / auton vaurioituminen

3707/2018-2

Lakimies

45 § / 2018

22.8.2018

Vahingonkorvaushakemus / auton vaurioituminen

3043/2018-4

Lakimies

40 § / 2018

21.8.2018

Vahingonkorvaushakemus / auton vaurioituminen

3266/2018-5

Lakimies

37 § / 2018

22.8.2018

Vahingonkorvaushakemus / kaatuminen

2457/2018-10

Tietohallintojohtaja

19 § / 2018

20.8.2018

O365-palvelujen käyttöönotto Kuopion kaupungille

6696/2018-1

Toimitilajohtaja

7 § / 2018

21.8.2018

Liiketilan vuokraus Kuopion keskusta-alueen asukastuvaksi, Minna Canthin katu 43

8970/2017-4

Toimitilajohtaja

7 § / 2018

21.8.2018

Määräaikainen henkilökohtainen lisä, Kuopion Tilakeskuksen kiinteistötekninen asiantuntija

6874/2018-1

Työllisyyspalvelujohtaja

31 § / 2018

27.8.2018

Työkorttien hankinta / Hygieniaosaamistestien hankinta TOPI-työelämään ohjaavat palvelut -hankkeelle

6793/2018-1

Työllisyyspalvelujohtaja

30 § / 2018

23.8.2018

Työhönvalmennuspalvelujen dynaaminen pienhankinta Topi-työelämään ohjaavat palvelut hankkeelle / Spring House Oy

6755/2018-1

Työllisyyspalvelujohtaja

28 § / 2018

22.8.2018

Työkorttien hankinta / Työturvallisuuskorttikoulutusten hankinta TOPI-työelämään ohjaavat palvelut -hankkeelle

6729/2018-1

Työllisyyspalvelujohtaja

27 § / 2018

21.8.2018

Työkorttien hankinta / Tulityökorttikoulutusten hankinta TOPI-työelämään ohjaavat palvelut -hankkeelle

6711/2018-1

Työllisyyspalvelujohtaja

26 § / 2018

21.8.2018

Työkorttien hankinta / Trukkikorttikoulutusten hankinta TOPI-työelämään ohjaavat palvelut -hankkeelle

6676/2018-1

Työllisyyspalvelujohtaja

25 § / 2018

21.8.2018

Työkorttien hankinta / Tieturva 1 -koulutusten hankinta TOPI-työelämään ohjaavat palvelut -hankkeelle

6659/2018-1

Työllisyyspalvelujohtaja

23 § / 2018

20.8.2018

Työhönvalmennuspalvelujen dynaaminen pienhankinta Topi-työelämään ohjaavat palvelut hankkeelle / Tienpolvi Ky

6649/2018-1

Työllisyyspalvelujohtaja

22 § / 2018

20.8.2018

Työkorttien hankinta / EA1 ensiapukurssin hankinta TOPI-työelämään ohjaavat palvelut -hankkeelle

 

 

 

 

 

Päätösehdotus                          Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

 

 

Päätös                                          Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

Merkittiin, että omistajaohjausjaoston puheenjohtaja Pekka Kantanen antoi hallitukselle katsauksen jaoston 10.9.2018 käsittelemistä asioista. 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa