Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maaningan pitäjäraati
Pöytäkirja 13.09.2018/Pykälä 44

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


 

 

§ 44

Asianro 3906/00.01.01/2018

 

 

Maaningan pitäjäraadin käsittelyyn tulleet avustushakemukset vuodelle 2018/ Haatalan kylät ry:n avustushakemuksen uudelleenkäsittely

 

 

 

Asian käsittely edellisessä kokouksessa 16.5.2018.

 

Maaningan pitäjäraadin käsittelyyn tulleet avustushakemukset vuodelle 2018/ kokous 16.5.2018

 

 

 

 

 

                                                      Maaningan pitäjäraadille ovat tulleet seuraavat avustushakemukset:

 

                                                      Haatalan kylät ry hakee avustusta Nakurannan saunahankkeen loppuunsaattamiseksi yhteensä 9000 euroa.

 

                                                     

Päätösehdotus                         

 

Puheenjohtaja: Käsitellään tulleet avustushakemukset ja tehdään päätökset avustuksen myöntämisestä.

 

 

Päätös                                          Aluksi keskusteltiin pitäjäraadin linjasta avustusten myöntämisessä.

 

Haatalan kylät ry:n hakemus:

Asia jätettiin pöydälle ja hakijalta vaaditaan lisäselvitykset, siitä, miltä tahoilta ja kuinka paljon yhdistys on jo saanut samaan kohteeseen avustusrahoitusta. Lisäksi pyydetään toimittamaan tilinpäätösasiakirjat ja toimintakertomus vuodelta 2017.

 

13.9.2018 Kokouksen käsittely

 

Haatalan kylät ry on toimittanut pitäjäraadille tarvittavat lisäselvitykset, joista ilmenee, että kylän toteuttama saunahanke on tähän mennessä saanut talkoo ym. avustuksina kaupungilta seuraavasti: vuonna 2017 talkooavustusta 12.500 euroa. Vuodelta 2016 on tuloutunut talkoorahaa 4660,09 euroa. Maaninka neuvottelukunnalta yleisavustuksena 3000 euroa. Asiakirjoista ei ilmene kuinka saunainvestoinnin rahoitus on hankkeen suunnitteluvaiheessa ollut tarkoitus toteuttaa. Tähän mennessä kaupungin puolelta on hanketta avustettu n. 20.160.09 euroa. Hakija on ilmoittanut hankkeen kokonaiskustannusarvioksi 25.000 euroa.

 

 

Vaikutusten arviointi               

 

 

 

                                                      Valmistelija                                                         

Liisa Jokela

puh. +358 44 718 8922

                                                      etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                         

 

Puheenjohtaja:
Pitäjäraati käsittelee hakemuksen.

 

 

Päätös                                          Pitäjäraati keskusteli asiasta ja päätettiin, että hakemus jätetään pöydälle ja asiaan palataan, kun avustusten myöntökriteerit on päätetty.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa