Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta
Pöytäkirja 07.11.2018/Pykälä 54

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 54

Asianro 8818/02.02.02/2018

 

 

Juankosken ja Muuruveden betoniviemäreiden sujutuksen ja kaivojen saneerauksen rahoitus

 

 

Aluepäällikkö Ari-Pekka Eskelinen
Kuopion Vesi / Vedentuotanto

 

 

Muuruveden Rantatielle suunniteltu vesihuoltolinjojen saneeraus toteutui vain osittain. Siitä toteutettiin yhdysvesijohdon rakentaminen välille Palopuisto – Palokuja– Oppipolku – Rantatie ja loppu rakentaminen siirtyi vuodelle 2022. Rantatien vesihuollon saneeraukselle on varattu vuoden 2018 investointiohjelmaan 80 000 € vesijohdon ja 110 000 € jätevesiviemärin saneeraukseen.

 

Juankoskella sijaitsevan Juankoskentien ja Muuruvedellä Satamakujan ja Rantatien loppupään välisissä betoniviemäreissä on todettu toiminnallisia ongelmia ja vuotovesiä.

 

Syksyllä 2018 suoritetussa viemärikuvauksessa havaittiin molemmissa betoniviemärilinjoissa halkeamia, juuria, betoniputken irronnutta kiviainesta, näkyvissä olevaa raudoitusta ja irronneita tiivisteitä. Molemmat viemärilinjat ovat iän ja kunnon perusteella käyttöikiensä päässä ja kiireellisen korjauksen tarpeessa.

 

 

Vaikutusten arviointi                -

 

 

Esitys                                              Esitän, että Rantatien saneeraukselle varatusta määrärahasta 70 000 € siirretään kohteelle ”Juankoski ja Muuruvesi, betoniviemäreiden sujutus sekä kaivojen saneeraus”.

                                                         

                                                          Valmistelija                                                           

Ari-Pekka Eskelinen

puh. +358 44 748 2400

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopionvesi.fi

 

 

Päätösehdotus                           Vs. toimitusjohtaja Kari Kuosmanen

 

Johtokunta hyväksyy aluepäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa