RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.10.2018/Pykälä 292
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 292 | Asianro 9856/00.02.01/2017 |
Kh:n tiedonantoja
Kh:lle saapuneet kirjeet yms.:
9856/2017-105 Savon koulutuskuntayhtymän hallituksen kokouksen pöytäkirja 5.10.2018.
9856/2017-106 Savonia osakeyhtiön hallituksen kokouksen pöytäkirja 08/9.10.2018.
10000/2017 Rovaniemen kaupungin muistutus Rovaniemen nuorisovaltuuston /nuorisohallituksen haasteesta kunnille nuorisovaltuustojen toimivuuden lisäämiseksi. Jälj. hyvinvoinnin edistämisen palvelualue.
5680/2018 Kuopion Tilakeskuksen sekä Kansalaistoiminnan aktivointiyksikön vastaus Kuopion vanhusneuvoston aloitteeseen hanketyöryhmän perustamisesta selvittämään kestävällä tavalla koko kaupungin alueella eläkeläisjärjestöjen toimintatilat.
7331/2018 Kuopion kaupunki on antanut Työ- ja elinkeinoministeriölle lausunnon hallituksen esityksestä laeiksi Kasvupalveluvirastosta ja kasvupalvelujen asiakastietojen käsittelystä.
7450/2018 Pöytäkirjajäljennös paikallisneuvottelusta 5.9.2018 / lastensuojelun avohuollon, sosiaalipäivystyksen ohjaajan tehtäväkohtainen palkka.
7564/2018 Pöytäkirjajäljennös paikallisneuvottelusta 5.9.2018 kunnallisen lääkärien virkaehtosopimuksen järjestelyerän käytöstä 1.1.2019 lukien.
7564/2018 Pöytäkirjajäljennös paikallisneuvottelusta 10.9.2018 kunnallisen näyttelijöiden työehtosopimuksen järjestelyerän käytöstä 1.1.2019.
7950/2018 Apulaiskaupunginjohtaja Kyllönen on hyväksynyt seuraavan täyttölupaesityksen:
- ympäristö- ja rakennusvalvontapalvelut / projektikoordinaattori.
8275/2018 Pöytäkirjanote Kuopion konservatorion johtokunnan kokouksesta 3/24.9.2018: Musiikkikeskuksen paluumuutto ja Musiikkikeskuksen vuokra-asia. Jälj. Tilakeskus ja hyvinvoinnin edistämisen palvelualue.
8436/2018 Pöytäkirjanote Suonenjoen kaupunginhallituksen päätöksestä 8.10.2018 § 184: Yhteistyösopimus työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Jälj. työllisyyspalvelujohtaja Oksanen.
Seuraavien kokousten pöytäkirjat:
- hyvinvoinnin edistämisen palvelualue 9/10.10.2018,
- kasvun ja oppimisen lautakunta 9/9.10.2018,
- kaupunginjohtajan päätöskokous 9.10.2018,
- kaupunkirakennelautakunta 14/10.10.2018,
- Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta 9/10.10.2018,
- Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta 7/10.10.2018.
Seuraavat elinvoima- ja konsernipalvelujen viranhaltijoiden päätökset ajalta 1.-14.10.2018:
Asiakirjan nro | Päätöksentekijä | § / vuosi | Päätöspvm | Otsikko |
7016/2018-2 | Apulaiskaupunginjohtaja kyp | 5 § / 2018 | 1.10.2018 | Hankepäällikön nimikemuutos hankejohtajaksi |
8111/2018-2 | Hallintojohtaja | 34 § / 2018 | 5.10.2018 | Kaupungintalon juhlasalin vuokravapaus / Maestran Joululaulajaiset 10.12.2018 |
6967/2018-2 | Henkilöstöjohtaja | 271 § / 2018 | 10.10.2018 | Kiinteistöpalvelusihteeri tehtäväkohtainen palkka |
8261/2018-1 | Henkilöstöjohtaja | 270 § / 2018 | 10.10.2018 | Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio)/verkkotoimittaja |
7524/2018-3 | Henkilöstöjohtaja | 268 § / 2018 | 3.10.2018 | Tehtävänimikkeen muuttaminen kodinhoitajasta lähihoitajaksi, työnvaativuuden ja tehtäväkohtaisen palkan tarkastaminen |
8061/2018-1 | Henkilöstöjohtaja | 267 § / 2018 | 3.10.2018 | Määräaikaisen rekrytointilisän myöntäminen / puheterapeutit |
6949/2018-3 | Henkilöstöjohtaja | 265 § / 2018 | 1.10.2018 | Tehtäväkohtainen palkanlisä Marevanhoidon lisävastuusta/ sairaanhoitaja |
7995/2018-1 | Henkilöstöjohtaja | 263 § / 2018 | 1.10.2018 | Tehtäväkohtaisen palkan määräaikainen korottaminen (lisävastuupalkkio) / sairaanhoitaja |
7896/2018-1 | Henkilöstöjohtaja | 254 § / 2018 | 1.10.2018 | Henkilökohtainen yksilöllinen valmennus / |
9768/2017-3 | Kaupunginjohtaja | 4 § / 2018 | 11.10.2018 | Yrityspalvelun esitys (Kiihdyttämö – Health Accelerator -mentorointi)-hankkeen lisärahoituksesta (Alueelliset innovaatiot ja kokeilut, AIKO, Pohjois-Savon liitto) |
4462/2016-6 | Kaupunginjohtaja | 11 § / 2018 | 11.10.2018 | Väliaikaisen tietohallintojohtajan viranhoitomääräyksen jatkaminen |
3962/2016-11 | Lakimies | 45 § / 2018 | 3.10.2018 | Vahingonkorvaushakemus / Liukastuminen |
4488/2018-6 | Lakimies | 47 § / 2018 | 10.10.2018 | Takaisinsaantivaatimus/ If vahinkovakuutus / |
564/2018-5 | Lakimies | 46 § / 2018 | 9.10.2018 | Vahingonkorvaushakemus / kaatuminen |
8000/2018-2 | Lomituspalvelujohtaja | 13 § / 2018 | 2.10.2018 | Vahingonkorvaushakemus lämmenneestä maitoerästä |
7704/2018-2 | Lomituspalvelujohtaja | 12 § / 2018 | 2.10.2018 | Vahingonkorvaushakemus rikkoontuneesta rehunjakovaunun öljysuodattimen rungosta ja hydrauliikkaletkusta |
8231/2018-1 | Markkinointijohtaja | 13 § / 2018 | 9.10.2018 | Elinvoimaformaatin hankinta |
8156/2018-1 | Markkinointijohtaja | 12 § / 2018 | 5.10.2018 | Sopimus KuopioHealth-verkkotunnuksen luovuttamisesta perustettavalle KuopioHealth-osuuskunnalle |
8260/2018-1 | Strategiajohtaja | 6 § / 2018 | 10.10.2018 | Etätyösopimus |
8238/2018-1 | Toimitilajohtaja | 16 § / 2018 | 10.10.2018 | Henkilökohtainen lisä, viestintä- ja hallintopalvelupäällikkö |
8237/2018-1 | Toimitilajohtaja | 15 § / 2018 | 10.10.2018 | Henkilökohtainen lisä, asiakkuuspäällikkö |
8228/2018-1 | Toimitilajohtaja | 14 § / 2018 | 10.10.2018 | Henkilökohtainen lisä, kunnossapitoasiantuntija |
8227/2018-1 | Toimitilajohtaja | 13 § / 2018 | 9.10.2018 | Rakennusterveysasiantuntijan virkanimikkeen muuttaminen tilapäälliköksi 1.10.2018 alkaen |
8295/2018-1 | Työllisyyspalvelujohtaja | 37 § / 2018 | 11.10.2018 | Korttikoulutusten hankinta / Työturvallisuuskorttikoulutus Peltaco Oy |
|
|
Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Kaupunginhallitus merkitsee edellä olevat asiat tiedoksi ja päättää, etteivät ne anna aihetta enempiin toimenpiteisiin ja ettei edellä mainituissa pöytäkirjoissa olevia päätöksiä oteta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.
Merkittiin, että valtuuston puheenjohtaja Sari Raassina saapui kokoukseen asiakohdan käsittelyn aikana.
Merkittiin, että omistajaohjausjaoston puheenjohtaja Pekka Kantanen antoi hallitukselle katsauksen jaoston 15.10.2018 käsittelemistä asioista.
Merkittiin, että tilatyöryhmän puheenjohtaja Antti Kivelä antoi hallitukselle katsauksen tilatyöryhmän 22.10.2018 käsittelemistä asioista.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |