RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristö- ja rakennuslautakunta
Pöytäkirja 15.11.2018/Pykälä 86
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
3733/2018 Sijaintikartta, Jukka Räsänen |
§ 86 | Asianro 3733/11.01.00/2018 |
Päätös ympäristö- ja maa-aineslupahakemuksista / Jukka Räsänen / tila Räsälä 476-405-12-41
Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen
Alueellinen ympäristönsuojelu
Jukka Räsänen hakee maa-aineslain 4 §:n mukaista lupaa maa-ainesten ottamiseen sekä ympäristönsuojelulain 27 §:n mukaista ympäristölupaa kalliokiven louhintaan ja murskaukseen Käärmelahden kylän tilalle Räsälä (476-405-12-41). Kyseessä on olemassa olevan toiminnan luvan uusinta.
Ottamisalueen pinta-ala on 16 ha ja ottoalueen pinta-ala 9,5 ha. Haettu ottamismäärä on 80 000 m3 ja alin ottotaso +100,00 m (N60). Lupaa haetaan viideksitoista vuodeksi.
Samalla haetaan lupaa toiminnan aloittamiseen ennen lupapäätöksen lainvoimaiseksi tuloa.
Esitys Jukka Räsäselle myönnetään liitteen mukainen ympäristölupa kiviaineksen louhinnalle ja murskaamolle sekä maa-aineslain 4 §:n mukainen lupa kalliokiviaineksen ottamiseen.
Liitteet | 1 | 3733/2018 Päätös ympäristö- ja maa-aineslupahakemuksista / Jukka Räsänen / Räsälä 476-405-12-41 (ei julkaista internetissä) |
Viiteaineisto | * | 3733/2018 Sijaintikartta, Jukka Räsänen |
Valmistelija
Mikko Sokura | puh. +358 40 718 2147 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Ympäristöjohtaja Tanja Leppänen
Lautakunta hyväksyy ympäristöjohtajan esityksen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkitään, että ympäristötarkastaja Mikko Sokura poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |