Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Omistajaohjausjaosto
Pöytäkirja 19.08.2019/Pykälä 55

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 55

Asianro 2844/02.02.00/2019

 

 

Konserniyhteisöille asetettavat tavoitteet vuodelle 2020

 

 

 

 

 

                                                          Kuntalain mukaan valtuusto hyväksyy kunnan talousarviossa ja -suunnitelmassa sekä kunnalle että kuntakonsernille toiminnan ja talouden tavoitteet siten, että talousarvio ja -suunnitelma toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan ottaen huomioon kunta-konsernin talouden vastuut ja velvoitteet.

 

Omistajaohjausjaosto käsitteli kokouksessaan 29.4.2019 § 30 konserniyhteisöille toimitettavaa kyselyä koskien niiden näkemyksiä vuodelle 2020 asetettaviksi tavoitteiksi sekä taloussuunnitelmakaudella tiedossa olevista olennaisia taloudellisia vaikutuksia olevista tapahtumista.

 

Omistajaohjausjaostolle esitellään yhteenveto tytäryhteisöjen toimittamista vastauksista.

 

                                                         

 

 

 

Viiteaineisto

1

2844/2019 Konserniyhteisöjen vastaukset talousarvion 2020 erilliskysymyksiin

 

2

2844/2019 Konserniyhteisöille asetettavat tavoitteet 2020

 

                                                          Valmistelija                                                           

Pauliina Pietikäinen

puh. +358 44 718 2161

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Omistajaohjausjaosto merkitsee asian tiedoksi ja linjaa asian jatkokäsittelyä.

 

 

Päätös                                            Omistajaohjausjaosto merkitsi asian tiedoksi ja linjasi asian jatkokäsittelyä.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa