Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkirakennelautakunta
Pöytäkirja 28.08.2019/Pykälä 149

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 149

Asianro 6693/10.02.06.03/2019

 

 

Nimistötoimikunta

 

 

Henkilöstö- ja talouspäällikkö Anne Simonen-Ruuskanen
Kaupunkiympäristön johdon tukipalvelut

 

 

Vuonna 2004 kaupunginhallitus hyväksyi kansalaisaloitteesta tehdyn ehdotuksen nimistötoimikunnasta, jolloin todettiin, että nykyinen laaja kaupunkialue vaatii nimistön entistä tarkempaa suunnittelua. Nykyinen nimistötoimikunta on perustettu vuonna 2005 teknisen viraston esityksestä.

 

Nimistötoimikunta käsittelee uusien kaava-alueiden nimistöä, nimimuutosehdotuksia ja nimien oikeinkirjoitusongelmia. Toimikunta kokoontuu tarvittaessa ja tekee kaavoittajalle ehdotuksia uuden kaava-alueen nimistöstä tai kuntaliitoksesta aiheutuvien katunimien muutoksista. Toimikunnassa on edustaja kaupunkirakennelautakunnasta, kaavoituksesta, kulttuurihistoriallisesta museosta, ympäristönsuojelusta, viher- ja virkistysaluesuunnittelusta, paikkatietopalveluista ja viestinnästä.

 

Kaupunkirakennelautakunta nimesi 28.6.2017 kokouksessaan Eija Vähälän edustajakseen kaudeksi 12.6.2017 - 31.5.2021. Eija Vähälä siirtyy kaupunkirakennelautakunnasta kaupunginhallituksen jäseneksi, joten lautakunta nimeää uuden edustajansa nimistötoimikuntaan toimintakauden loppuun saakka.

 

 

Esitys                                              Esitän, että kaupunkirakennelautakunta nimeää edustajansa nimistötoimikuntaan lautakunnan toimintakauden loppuun 31.5.2021 saakka.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Anne Simonen-Ruuskanen

puh. +358 44 718 5116

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Apulaiskaupunginjohtaja Jari Kyllönen

 

Lautakunta hyväksyy henkilöstö- ja talouspäällikön esityksen.

 

 

Päätös                                            Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti ja lautakunta valitsi edustajakseen nimistötoimikuntaan varapuheenjohtaja Matti Sariolan.

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa