Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.12.2019/Pykälä 180

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 180

Asianro 10271/00.01.01/2019

 

 

Ylimääräinen asia / Muutos hallintosääntöön

 

 

Hallintojohtaja Heikki Vienola
Kaupunginkanslia

                                                         

 

                                                          Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (8.8.1986/609) 4a §:n mukaisesti kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Kaupungin voimassaolevan hallintosäännön 5 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallituksen jäsenet ja varajäsenet ovat valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Säännös on johtanut käytännössä tilanteeseen, missä tasa-arvolain asettamat vaatimukset toimielimen kokoonpanolle eivät tulisi täyttymään sen vuoksi, että valtuustoryhmä ei voi esittää valtuutettujen tai varavaltuutettujen keskuudesta valittavaksi henkilöä tasa-arvolain mukaisesti.

 

Tämän vuoksi säännökseen esitetään tehtäväksi poikkeusmahdollisuus, mikäli valtuutetun tai varavaltuutetun valinta ei ole mahdollista tasa-arvolain asettamista vaatimuksista johtuen.  

 

 

Esitys                                              Esitämme kaupunginhallitukselle ja edelleen 16.12.2019 kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle ylimääräisenä asiana, että hallintosäännön 5 §:n 2 momentti muutetaan kuulumaan seuraavasti:

 

”Kaupunginhallituksen jäsenet ja varajäsenet ovat valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Edellä mainitusta voidaan poiketa, mikäli kaupunginhallituksen jäseneksi tai varajäseneksi ei ole mahdollista nimetä valtuutettua tai varavaltuutettua tasa-arvolain mukaisesti.”

 

Muutos tulee voimaan välittömästi.

 

                                                          Valmistelija                                                           

Heikki Vienola

puh. +358 44 718 2021

Vesa Toivanen

puh. +358 44 718 2041

                                                          etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                           Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen

 

Kaupunginhallitus hyväksyy hallintojohtajan ja kaupunginlakimiehen esityksen.

 

 

Päätös                                            Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti ottaa ylimääräisen asian käsiteltäväkseen. Asia käsiteltiin kokouksessa asiakohtana 5.

 

Keskusteltuaan kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan tekemän päätösehdotuksen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa