RSS-linkki
Kokousasiat:http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Perusturva- ja terveyslautakunta
Pöytäkirja 21.01.2020/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
§ 3 | Asianro 421/06.00.00/2020 |
Suun terveydenhuollon palvelusetelin arvon korotus
Vs. terveysjohtaja Pertti Lipponen
Terveyspalvelujen tukipalvelut
Kuopion perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi 22.1.2013 kokouksessa suun terveydenhuollon palvelusetelin käyttöönoton päivystyksen jatkohoitoihin. Palvelusetelillä tuotettaviin palveluihin on määrärahavaraus suun terveydenhuollon talousarviossa. Kuopion kaupungin hammaslääkäri päättää palvelusetelin myöntämisestä potilaan tarpeen mukaan.
Palvelusetelin arvo määräytyy oman toiminnan kustannusten perusteella siten, että yhden pinnan paikan palvelusetelin arvo on 1.5.2014 lähtien 38,28 €. Muiden toimenpiteiden arvot saadaan Hammaslääkäriliiton toimenpidekertoimen avulla.
Suhat indikaattoripankin mukaan Kuopion suun terveydenhuollossa yhden pinnan paikan hinta oli 54€. Tämä laskennallinen hinta sisältää myös kalliin hoidon mm. Kuopion kaupungin erikoishammaslääkäritasoisen hoidon, virka-ajan ulkopuolisen päivystyksen, oikomishoidon konsulttipalkkiot ja anestesian. Suun terveydenhuollon palvelusetelillä ostetaan vain perushoitoa. Näistä syistä johtuen palvelusetelin arvo yhden pinnan paikalle on 50€.
Vaikutusten arviointi
Esitys Ylihammaslääkäri Maija Rajamaa
Esitän, että yhden pinnan paikan palveluseteliarvo on 1.2.2020 alkaen 50€ ja muiden toimenpiteiden hinnat määräytyvät sen mukaan.
Liitteet | 1 | Kuopion kaupungin suun terveydenhuollon palvelusetelin toimenpidehinnasto 2020 |
Valmistelija
Maija Rajamaa | puh. 044 718 6601 |
etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen
Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyy ylihammaslääkärin esityksen.
Päätös Ylihammaslääkäri Maija Rajamaa saapui kokoukseen klo 15.02.
Perusturva- ja terveyslautakunta hyväksyi yksimielisesti apulaiskaupunginjohtajan ehdotuksen.
Ylihammaslääkäri Maija Rajamaa poistui tämän asian käsittelyn päätöksen teon jälkeen klo 15.12.
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |