Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Juankosken pitäjäraati
Pöytäkirja 29.01.2020/Pykälä 3

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 3

Asianro 7067/00.01.01/2019

 

 

Pitäjäraadin puheenjohtajan valinta

 

 

 

 

 

                                                    Pitäjäraadin nykyinen puheenjohtaja Maritta Norberg on ilmoittanut, ettei voi enää hoitaa puheenjohtajan tehtäviä henkilökohtaisiin syihin vedoten.

 

Pitäjäraadille tulisi näin valita uusi puheenjohtaja. Pitäjäraadin puheenjohtajan valitsee pitäjäkokous, mutta kauden jo alettua lienee perusteltua valita uusi puheenjohtaja pitäjäraadin toimesta.

 

Uuden puheenjohtajan valinta viedään kaupunginhallituksen lähidemokratiajaoston vahvistettavaksi mm. siitä syystä, että puheenjohtajalle maksetaan korotettua kokouspalkkiota. Puheenjohtajalle tulee myös muita tehtäviä, joihin on hyvä olla pitäjäraadin mandaatti käyttää puhe- ja äänivaltaa pitäjäraadin puolesta.

 

Vaikutusten arviointi                 

 

 

 

 

                                                    Valmistelija                                                       

 

 

                                                    etunimi.sukunimi(at)kuopio.fi

 

 

Päätösehdotus                          

 

Valitaan pitäjäraadille uusi puheenjohtaja. Puheenjohtajan nimeäminen viedään lähidemokratiajaoston vahvistettavaksi.

Käsittelyn ajan puhetta ja kokousta johtaa varapuheenjohtaja.

 

 

Päätös                                         Markus Rönkkö toimi puheenjohtajana tämän pykälän ajan.

Aluksi todettiin, että myös muita henkilövaihdoksia voi tulla raadin kokoonpanoon. Varapuheenjohtajan pesti on myös avoimena. Päätettiin, että valitaan tässä yhteydessä vain puheenjohtaja.

Yleiskeskustelun aikana puheenjohtajaksi ehdotettiin Elli Kähöstä ja Anne Kekäläistä. Anja Korhonen oli ilmoittanut etukäteen asettumisesta ehdolle puheenjohtajaksi. Anne Kekäläinen kieltäytyi ehdokuudesta ja Elli Kähösen suostumusta tehtävään ei oltu kysytty etukäteen.

Näin ollen todettiin, että puheenjohtajavaalia ei tarvitse järjestää vaan Anja Korhonen valittiin pitäjäraadin puheenjohtajaksi. Maritta Norberg jatkaa raadin jäsenenä.

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa