Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kuopion kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://publish.kuopio.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Juankosken pitäjäraati
Pöytäkirja 29.01.2020/Pykälä 5

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

 

 

§ 5

Asianro 8716/00.01.02.00/2019

 

 

Juankosken mielenterveyskuntoutujien, Soihtu ry, toiminnan järjestäminen ja rahoitus vuodesta 2020 eteenpäin

 

 

 

                                                    Soihtu ry on joutunut yllättävään ja vaikeaan tilanteeseen, kun toimintaa vetänyt ohjaaja on joutunut jättämään yhdistyksen ohjaajan tehtävät.

 

Soihtu ry:n toiminta on osa mielenterveyskuntoutujien vakiintunutta arkielämän tekemistä. Yhdistyksellä on ollut käytössään vuokratilat, joissa on järjestetty kaksi kertaa viikossa yhteistä tekemistä.

Lisäksi on järjestetty muuta toimintaa yhteistyössä muiden toimijatahojen kanssa.

Muuttunut ohjaajatilanne on käynnistänyt Soihdun ja kaupungin yhteistyön uudelleen arvioinnin. Yhteistyösopimukset ovat kuntaliitoksen yhteydessä jääneet päivittämättä. Kaupunki on ilmoittanut, että se ei voi järjestää ko. toimintaa, vaan Vuokrasopimus on käytössä olevaan kiinteistöön tehty vuonna 2017 Juankosken Vuokratalot Oy:n kanssa ja sopimus on siirtynyt sellaisenaan Niiralan Kulma OY:lle. Vuokrasopimus on voimassa toistaiseksi.

 

Pitäjäraadille on esitetty, että se ottaisi asian keskusteluun ja päättäisi siitä, miten pitäjäraadin toimesta asiaa voisi pyrkiä edistämään.

 

Pitäjäraati päätti viime kokouksessa myönnettävien avustusten perusteista.

 

 

 

Vaikutusten arviointi                 

 

 

 

Päätösehdotus                          

 

Puheenjohtaja: Käydään keskustelu asiasta ja päätetään jatkotoimenpiteistä.

 

 

Päätös                                         Soihtu ry pyörittää mielenterveyskuntoutujille Päiväpysäkki - nimistä päivätoimintaa 2 kertaa viikossa. Yhdistyksen ja eri toimijoiden keskuudessa on herännyt huoli toiminnan tulevaisuudesta. Kaupungin puolelta ei olla oltu yhteydessä Päiväpysäkin toiminnan lopettamisesta mutta toiminnan tulevaisuus on noussut esille, kun nykyinen vetäjä on ilmoittanut, että olisi jäämässä pois vetäjän toimesta.

 

Yhdistys on järjestänyt ohjattua ja tavoitteellista toimintaa 2krt/vk vuodesta 2002 lähtien. Yhteisen tekemisen lisäksi päiväkerhossa on tehty yhdessä ruokaa ja näin jokainen osallistuja saa ainakin 2 kertaa viikossa lämpimän aterian. Tähän asti kokoontumispaikkana on ollut Laivarinteentien vuokratalokompleksista yksi asunto.

Yhdistyksellä on jäseniä 60 ja päivätoiminnassa käy säännöllisesti 10 -15 henkilöä.

Yhdistyksellä on myös koulutettuja vetäjiä ja asiantuntemusta mielenterveyden ylläpidossa ja hoidossa.

Mielenterveyskuntoutujat ovat tehneet ja tekevät tiivistä yhteistyötä muiden alueen yhdistysten kanssa mm. Kulttuurihistoriallinen seura ja liikuntaseurat.

 

Vetäjän ja ohjaajan rooli on hyvin monipuolinen. Henkilön tulisi olla moniosaaja, jonka tulisi hallita tehtäväkenttä hyvin monipuolisesti.

Tilojen suhteen on myös ongelmia, lähinnä vuokran maksun ja tilojen kunnon osalta. Tällä hetkellä muita tiloja ei ole käytettävissä. Tässä yhteydessä todettiin, että asukastupatoiminta ratkaisisi myös osaltaan Päiväpysäkkitoiminnan ongelmia.

 

 Juankosken kaupungin aikana on kunnan puolelta tullut ohjaajaresurssi toimintaan. Nyt tilanne on avoin ja epäselvä, sillä ohjaajan palkkaus on epävarmaa ja lisäksi on odotettavissa, että ohjaaja tulee vaihtumaan.

 

Päivätoiminnassa käy pääasiallisesti iäkkäämpiä mielenterveyskuntoutujia.

Aivan alkuajoista lähtien päivätoiminnan tavoitteena on ollut rakentaa yhteistä tekemistä niin, että on voitu estää itse kunkin osalta sairaalajaksot. Tässä tavoitteessa on onnistuttu.

Tulevaisuuden haasteet ilmenevät erityisesti nuorten ihmisten kohdalla.

 

Keskustelun jälkeen pitäjäraati päätti, että Soihtu ry:n tilannetta ryhdytään selvittämään ja pyritään löytämään uusi ratkaisu kaupungin kanssa tehtävässä yhteistyössä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa